Vuosi naimisissa - mikä on muuttunut, mitä on tapahtunut?

Vietämme tänään paperihääpäivää. Minä en näitä hääpäivien nimityksiä muista, piti ihan googlettaa, mutta netissä oli jopa kiistelyä onko se ensimmäinen hääpäivä nyt vain paperia vai pumpulia. Mennään paperilla tällä kertaa.

Yksi useimmiten kuultu kysymys vuoden aikana on ollut se, että mikä nyt on muuttunut, kun ollaan menty naimisiin. Vaikka varmasti olen viljellyt tuota samaa kysymystä itsekin, niin onhan se typerin kysymys ikinä. Miksi jonkin pitäisi muuttua häiden jälkeen? Varmasti moni muu naimisiin mennyt on kanssani samaa mieltä, että ei se naimisiinmeno mitään muuta, varsinkin kun tässä ollaan yhdessä oltu jo melkein vuosikymmen, niin eiköhän sitä jo tiennyt millaisen aviopuolison sitä saa. Emme me menneet naimisiin, jotta jokin muuttuisi, vaan luodaksemme liitollemme niin sanotusti viimeisen sinetin. Ainoa asia minkä voin sanoa muuttuneen on sukunimeni, jonka opin kutenkin yllättävän nopeaa. Uusi sukunimi on entistä paljon lyhyempi ja onkin ihanaa kun allekirjoitus on nykyään niin helppo kirjoittaa, heh. 

On ollut myös hauska seurata muita vuosi sitten naimisiin menneitä kavereita ja tuttuja somesta ja muualta, sillä todella monelta on tullut tässä viimeisen puolen vuoden aikana iloisia perheuutisia. Sehän onkin hyvin perinteinen kaava, että ensin mennään naimisiin ja vuoden sisään voidaan jo odottaa perheenlisäyksen olevan tuloillaan. Lapsien saaminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys ja jotenkin tuntuu, että nykypäivänä lapsettomuutta on ihan hirveän paljon, joten olen ollut todella onnellinen kaikkien perheuutisten puolesta. Itse olen ihme ja kyllä säästynyt perheenlisäyskyselyiltä häiden jälkeen, ehkä ihmiset alkavat olemaan tietoisempia siitä ettei niitä lapsia tosiaankaan vain tehdä ja tuollaisen kyselyt voivat olla jollekin todella herkkä aihe, vai olenko itse sitten tehnyt selväksi ettei asia ole meillä vielä ajankohtainen. Minä itse en kyselyistä loukkaannu, mutta mikäli tilanne olisi se että perheenlisäystä olisi toivottu jo tovi, niin varmasti voisi mielipide olla toinen

Tämä kulunut vuosi on ollut "tasaisimpia" vuosiin, ja hyvä niin. Viime vuosi jäi päällimmäisenä mieleen häistä ja sitä edeltävä sitten surullisemmista tapahtumista, joten tälle vuodelle en kaivannutkaan sen suurempia mullistuksia vaan nimenomaan tasaisuutta. Toki paljon ihania ja mahtavia juttuja on tähänkin vuoteen mahtunut, esimerkiksi alkuvuoden häämatka Karibian risteilyineen ja jalkapalloreissu Madridiin. Niin, ja tämä upea helteinen kesä! Ja ehkä nyt viime ajoilta päällimmäisenä minun työpaikan vaihto. Työnantaja pysyi yhä edelleen samana, mutta siirryin tehtävässäni astetta isompaan yksikköön, mikä olikin toivottu ja ihan mahtava muutos. Ja vielähän tässä on monta kuukautta tapahtua vaikka ja mitä, mutta pelkkää positiivista tilauksessa myös loppuvuodelle, kiitos!

Mutta tiedättekö mikä on ollut kaikista tylsintä naimisiinmenossa? No se, etten saa enää osallistua häävieraana kimpunheittoon! 

Kuva Elisa Kaurala

4 kommenttia

  1. Ihana hääkuva! Onko loppuvuodelle tulossa matkoja?

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Itseasiassa on! Ja ensi vuoden alkupuolelle, kirjoittelen niistä pian :)

    VastaaPoista
  3. Onnea ensimmäisen hääpäivän johdosta! Aivan pakko kysyä, missä päin Oulua otitte hääkuvat, joissa näkyy koivupuiden reunustama tie? Omat häät lähestyvät ja sen tyylinen kuvauspaikka olisi hakusessa. :)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP



Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa. Selaamalla sivustoa hyväksyt niiden käytön. Lisätietoja täällä.
© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.