Kesän lempiherkku: Pavlova

Pavlova on parin viime vuoden ajan ollut lempparijälkkäreitäni etenkin keväällä ja kesällä. Pavlova ei todellakaan ole ravintosisällöltään kevyttä, mutta se tuntuu keveämmältä kuin vaikkapa perinteinen vehnäjauhoihin leivottu kermakakku tai juustokakku. Marenki tehdään kuitenkin vain sokerista ja kananmunan valkuaisesta, joten on se todellisuudessakin perinteistä kakkupohjaa kevyempi. Keväällä täytän pavlovan hedelmillä, kuten persikalla, kiivillä ja passionhedelmällä, mutta kesällä kuuluu pavlovaan ehdottomasti tuoreet marjat. Tässä loistava jälkiruokavinkki vaikkapa juhannukseksi tai muihin kesän juhliin, ja tämä on myös todella helppo tehdä. Marengin kanssa tulee vain huomioida se, että tämän tulee olla uunissa sen 1,5h. Tämä sopii hyvin myös gluteenittomaan ruokavalioon.


Marenkipohja

4 valkuaista
2,5 dl sokeria
2tl vaniljasokeria

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista kunnes marengista tulee kiiltävää, eikä se enää valu kulhosta. Voitele leivinpaperi voilla ja tee marengista kaksi ympyränmuotoista levyä kahdelle eli pellille, tee päälle tulevasta osasta hieman alaosaa pienempi. Paista marenkeja 100 C uunissa noin 1 h 30min, kunnes pinta on kova. Marengin kuuluu jäädä sisältä hieman pehmeäksi.

Täyte

2dl vispi- tai kuohukermaa
100g tuorejuustoa
1rkl vaniljasokeria
0,5dl sokeria
tuoreita marjoja

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja sokerit. Kun marenkipohjat ovat jäähtyneet, voit täyttää ne tuorejuusto-kermavaahto-seoksella ja marjoilla, säästä seoksesta noin puolet päälle. Laita toinen marenkipohja päälle, täytä ja koristele!


3 kommenttia

  1. Oi että miten hyvältä tuo pavlova näyttää! Täytyy itsekin kokeilla :)

    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kiitos reseptistä! Leivoin ohjeellasi kakun huomisiin syntymäpäiväjuhliin. Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  3. Olisi kiva lukea sun treeneistä pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP



Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa. Selaamalla sivustoa hyväksyt niiden käytön. Lisätietoja täällä.
© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.