Mukavuudenhaluinen kesä



Sitä mitä ihmettä Suomi?! Tänä vuonna on jo tähän asti ollut paremmat kelit mitä viime vuonna koko kesänä! Ja mennään vasta toukokuussa. Ei voi valittaa! Minulla on jotenkin ollut käynnistymisvaikeuksia tähän kesän alkuun. Kesä tuli niin ryminällä, etten ole ehtinyt asennoitua siihen, että nyt pitäisi nauttia joka hetkestä ulkona. Olenkin tuntenut huonoa omatuntoa, kun auringonottominuutteja ei ole kertynyt vielä ollenkaan. Myös allergiaoireet on hieman rajoittaneet ulkonaoloa. Kiertelimme eilen kaupoilla katselemassa parvekekalusteita, sillä emme ole tyytyväisiä nykyisiin. Oikeastaan idea lähti kokonaan mieheltäni. Kerron pian parvekkeen suunnitelmista tai näytän lopputuloksen, jos se toteutuu jo pian.

Kokosin kollaasiin ihania rentoja juttuja, jollaisista minun kesätyylini on tänä vuonna tehty. Sporttiset muovisandaalit, miten näitä nyt nätimmin voisi kutsua, ovat tämän hetken must have jalkineet! Viime vuonna ostin kahdet Adidaksen vastaavat ja ne on ihan parhaat jalassa! Tuollaiset terassikelpoiset bling bling sandaalit eivät olisi ollenkaan pahat. Lempparihousuni tällä hetkellä ovat Zaran pliseeratut leveälahkeiset housut, joissa voisin asua koko kesän. Nuo kultaiset olisi tosi makeat myös. Bikinit on jo viime vuonna vaihtuneet uimapukuun, sillä onhan ne vain ylivoimaisen mukavia päällä. Eli mukavuus ennen kaikkea tänä kesänä!

Olen tällä viikolla postannut ennätymäärän postauksia ja minulla on kunnon flowtila bloggaamisessa. Se kauanko tätä kestää on arvoitus, mutta tällä hetkellä olen tosi innoissani!

Olethan siis lukenut jo nämä kuluvan viikon aiemmat postaukset?



Lähetä kommentti

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.