Matkakuume x 100

Minulla ahdistaa. Meillä on pitkästä aikaa tilanne, että meillä ei ole mitään matkaa varattuna. Matkailu ja uuden kokeminen on ehdottomasti elämän parhaimpia asioita, joihin itse mielelläni panostan aikaa ja rahaa. Tarkoituksenamme on tänä vuonna viettää kesälomaa kolme viikkoa kesällä ja olla koko tuo aika ihan Suomessa ja säästää viikko lomaa syksylle, jolloin lähtisimme jonnekin reissuun. Myös ensi vuoden keväälle olisi tarkoitus reissu varata, joka olisi sitten minun kolmekymppismatka.

Olen  nyt oikeastaan kuukauden ajan selaillut matkoja enemmän ja vähemmän ja pyrkinyt löytämään meille sopivia reissuja niin ajankohdalta, sijainnilta kuin budjetiltakin - etenkin tuolta viimeiseltä. Syksyllä mietimme alunperin Dubaita, koska sinne matkat on kohtuuhintaisia ja lennot sopivan lyhyet. Mutta olemmem käyneet siellä kerran vuosia sitten, emmekä silloin kovin vakuuttuneet paikasta, niin mietimme annammeko paikalle nyt uuden mahdollisuuden vai pitäisikö mennä jonnekin muualle. Malediivit on puolestaan ikuisuushaave, sinne pääsisi syksyllä jopa kohtuuhintaisesti, mutta sitten saisi jännittää millaiset kelit on. Thaimaassa emme puolestaan ole koskaan käyneet ja siellä olisi myös kiva käydä esimerkiksi juuri ensi keväänä, mutta minne sitä siellä menisi, kun Thaimassa on niin paljon hienoja eri paikkoja! Myös eksoottinen Sansibar on viimeaikoina alkanut kiinnostaa, mutta tuonnekin joutuisi kyttäämään edullisempia lentoja. Olisi kiva varata matka jo mahdollisimman pian, sillä matkan odotus on jo iso osa itse matkaa!

Löytyisikö teiltä vinkkejä minne lähteä esimerkiksi Thaimaassa? Meitä kiinnostaisi joku ihana mutta ei liian turistirysä paikka, eikä mitkään isoimmat hotellikompleksit Bamse-klubineen, vaan ehkä jotain idyllisempää? Toiveissa olisi päästä jonnekin todella kauniiseen paikkaan ja olemme avoinna melkeinpä mille vain, kunhan budjetti pysyy aisoissa :)


2 kommenttia

  1. Hei. Äskettäin Thaimaassa, Koh Samuilla olleena, voin suositella lämpimästi paikkaa. Paljon Thaimaassa matkustelleen kaverini mielestä, se on hyvä paikka aloittaa Thaimaahan tutustuminen. Kevät on oikein hyvää aikaa matkustaa, koska saarella on sadekausi vasta loka-marraskuussa ja pahin sesonki oli myös laantunut.
    Chaweng on saaren vilkkain keskus, jossa yövyin myös. Enemmän tykkäsin rauhallisesta Choeng Mon Beachista, josta otimme upean Royal Muang Samui hotellin. Low season oli myös siitä hyvä, että hotellit olivat edullisia. Viiden tähden hotelli noin 130 euroa/yö 2 henkilöltä.
    Parasta reissussa oli lämpö, kerrankin ei tarvinnut palella uima-altaan vedessä, halvat hinnat (kävin rannalla hierojalla joka päivä ja se maksoi 7,5e/tunti), maukas ruoka ja ystävällinen palvelu. Kauhean paljon en jaksanut reissata saarella, oli niin kuuma :D Erityisen kiva oli snorklausretki koralleille sekä parilla saarella vierailu. Moponkin uskalsimme vuokrata, vaikka liikenne on aika sekavaa.
    Yhdistin lomaan myös pari yötä Bangkokissa, joka oli ihan hieno, mutta yksi kerta siellä oli ainakin minulle riittävä. Rantakohteisiin voisin mielelläni palata uudestaan. Kerrankin sain nollattua stressitasot täysin lomalla :)

    VastaaPoista
  2. http://muangsamui.com/royalmuangsamuivillas/
    Tässä hotellini ihanalla rannalla. Ei tarvitse julkaista tätä, mutta tiedoksi. Taitaa olla hienoin hotelli, missä olen ikinä ollut.

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.