Sadepäivät Madridin

Ihana reissu Madridissa takana. Lähdimme siis varsinaisesti katsomaan Madridiin jalkapalloa, sillä ostin miehelleni syntymäpäivälahjaksi liput ja matkat hänen lempijoukkueen peliin. Ikävä kyllä säät olivat kaikkea muuta kuin suotuisat, joten varsinainen kamera pysyi laukussa koko reissun ajan ja vain muutamia räpsyjä tallentui puhelimen kameraan. Halusin koota kuitenkin muutaman vinkin reissultamme postaukseen, josko näistä olisi vaikka jollekin Madridiin matkaavalle hyötyä.

Hotelli


Hotelli oli kohtuuhintainen, hyvällä sijainnilla aivan Diego de Leon metroaseman vieressä ja kävelymatkan päässä Calle de Serranon luksusputiikeista. Aamupala oli todella laadukas. Oli erilaisia paikallisia kinkkuja, juustoja, myslejä, kuivattuja hedelmiä, jogurttia, croisantteja, leivoksia, leipää, valmiiksi kuorittuja ja pilkottuja hedelmiä ja lisäksi oli mahdollista tilata omeletteja ja kanamunia halumallasi tavalla ja pekonia ja makkaraa. Yksi parhaista hotelliaamupaloista, sillä tarjontaa oli sopivasti ja kaikki oli laadukasta! Huone oli perussiisti ja tosi iso, niissä oli myös keittiö ja sopivan kokoinen kylpyhuone. 



Liikkuminen

Madridin metro oli todella kätevä ja helppo. Ostimme 20 matkan kortin ja se maksoi noin 25 euroa. Metro oli siisti eikä siellä juurikaan näkynyt laitapuolen kulkijoita.

Taksia käytimme lentokenttä - hotelli -välille. Taksi lentokentältä keskustaan oli kiinteät 30 euroa. Tässä halusimme maksaa helppoudesta, emmekä edes selvittäneet kuinka bussilla tai metrolla olisi lentokentälle päässyt.

*

Ravintolat

Amicis, Plaza del Conde de Miranda, 4

Ravintola lähellä kauppahallia. Listalla muun muassa kahdelle lounaaksi riittoisia herkullisia tapaslautasia hintaan 15-23e.

Anema e CoreCalle de los Donados, 2

Ehdottomasti yksi parhaista syömistäni Margarita pizzoista, ellei jopa paras! Toistelin miehelleni ruoan aikana, että kuinka tomaattikastike voi maistua näin erityisen hyvältä.

Mercado de San Miguel

Kauppahalli, jota ei missään nimessä kannata jättää väliin. Ihmiset istuu pöydissä keskellä ja hakee ympäriltä kojuista erilaisia tapaksia. Kannattaa kokeilla leipiä burrata mozzarellajuustolla, to die for! Vinkkinä, että kauppahallissa on viikonloppuisin todella kova tungos, eli mene arkena mikäli mahdollista.
 
Shoppailu

Calle de Serrano ja sen sivukadut

Luksusliikkeitä kuten Gucci, Louis Vuitton, Saint Laurent, Chanel ja Valentino, mutta myös Zara, Massimo Dutti, Mango Nike Store.


Gran Via

"Pääshoppailukatu", se kaikista tungoksisin paikka. 

Zara, Paseo de la Castellana, 79

Madridin isoin ja mielestäni paras Zara lähellä Santiago Bernabéuta ja aivan Nuevos Ministerios metroaseman vieressä. Rauhallisemmalla paikkaa kuin keskustan Zarat, siisti ja hyvät valikoimat.

*

Nähtävää

Santiago Bernabéu

Real Madridin kotistadion pakko mainita, jalkapalloreissulla kun oltiin. Hieno tunnelma ja upea stadion. Urheilutapahtumat ulkomailla on ehdottomasti kokemisen arvoisia.

Retiro puisto

Iso hehtaarin kokoinen vehreä puisto, joka varmasti pääsee vielä paremmin oikeuksiinsa kevään edetessä.

Palacio Real de Madrid (?)

Kuninkaanlinna. Emme päässeet itseasiassa linnaa kiertämään, sillä jostain syystä linna oli suljettu. Kuulemma näkemisen ja kokemisen arvoinen.




Miinuksia

Ilmat eivät ikävä kyllä suosineet meitä, ja kevät onkin epävakaista aikaa matkustaa Madridiin. Luvassa voi olla parinkymmenen asteen helteet tai muutaman asteen koleat sadesäät. 

Englannin kielen taito on yllättävän huonoa kaikkialla, niin ravintoloissa, kaupoissa kuin nähtävyyksillä. 

Suosittelenko? Suosittelen!

5 kommenttia

  1. Oi että Madrid <3 Me oltiin useampi vuosi sitten joulukuussa ja sekään ei ollut kovin hyvä ajankohta sillä satoi vettä mutta silti sydän suli Madridille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep samaa mieltä! Kaupunki oli jotenkin tosi kiva, vaikka siellä ei näitä Eiffelin tyylisia supernähtävyyksiä olekaan :)

      Poista
  2. Nyt menee off-topiciksi, mutta jos haluat ja raaskit luopua siitä sun ihanaakin ihanammasta mokkatakista, niin huikkaa tänne ihmeessä. Oon metsästänyt täydellistä yksilöä niin monta kuukautta tuloksetta, niin oon tarpeeksi epätoivoinen kysyäkseni sulta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voi että :D En taida raaskia luopua siitä kun se on ainoa biker joka sopii mulle edes kohtalaisesti. Pitääkin testata mahtuuko se vielä päälle kun krhm, viime aikoina tullut vähän kehnosti syötyä :D

      Poista
  3. Kiva postaus! Nämä matkajutut on minusta tosi hyödyllisiä ja mielenkiintoisia!

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP



Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa. Selaamalla sivustoa hyväksyt niiden käytön. Lisätietoja täällä.
© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.