Shortsiasu

Vitsit, olipa ihana viikonloppu! Kaikki tuntui kylläkin somesta päätellen olevan Ruississa ja itsellekin tuli fiilis, että miksi minä en ole tuolla. Ehkä ensi vuonna? Joskus kai se Ruissi on koettava?! 

toppi H&M ( vastaava täältä*)
shortsit & Other Stories (vastaavat täältä*)
kengät ? (vastaavat täältä*, täältä*)
laukku Gucci
aurinkolasit Kreikan tuliaiset (vastaavat täältä*)
korvakorut UHANA DESIGN

No mutta, Oulussa oli mitä upeimmat kesäsäät ja me otettiin niistä kaikki irti. Sekä lauantaina että sunnuntaina lähdettiin liikkeelle jalkaisin ja kuljettiin ilman minkäänlaista kiirettä sinne minne huvitti, ulkoillen useita tunteja. Oulussa on kesäisin ihan mielettömän kauniita paikkoja, ihan tässä meidän kodin lähistöllä, sellaisiakin joiden olemassaolosta ollaan tuskin tiedetty. Löydettiin sunnuntaina mitä kaunein spotti kesäiselle picnicille, ja siellä ei ollut ketään. Ehkä toteutamme picnicin sinne vielä tänä kesänä!

Viikonloppua koin kyllä usean asukriisin, kun tuntui taas, että vaatekaapissa ei ole mitään. Tai on siellä, ihan liikaa tavaraa, mutta ei sellaista mitä olisi huvittanut pukea. Syksylle on varattava kirppispöytä asap. Ongelma on etenkin alaosien kanssa, kun ne lyhkäiset shortsit ei enää nappaa, joita minunkin kaapista löytyy. Nämä kuvien shortsit ostin viime kesänä Kööpenhaminasta alesta, ja ne on yhdet suosikeistani. Tällaisia tarvisin lisää.

Mitä tykkäätte asusta? Olitko sinä Ruississa?

5 kommenttia

  1. Ihania kuvia sinusta jälleen. Joko teillä on häät olleet? En muista yhtään koska sanoit ne teillä olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni, pitkästä aikaa asukuvia tosiaan täällä blogissa :) Häät ovat vasta myöhemmin kesällä :) Kuulette sen varmasti täällä ;)

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Ihastelen kaunista hehkua kasvoillasi, onnellisuutta ilmassa?;)

    VastaaPoista
  3. Onnellisuutta, totta kai, mutta pian itseasiassa postailen miten tuollaista hehkua saa iholle ihon purkista ;)

    VastaaPoista
  4. Tyylikkäimmät shortsit, mitä olen koskaan nähnyt! Vau! Värikin on ihan täydellinen!

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.