Kesäkuun eka

Lomareissulla oli ihanaa, kun sai pitkästä aikaa käyttää kaapissa pitkään lojuneita kesävaatteita. Hameita, shortseja, toppeja, uikkareita. Sääret sai olla paljaana ja sukkia ei tarvinut miettiä koko viikkona. On se muuten outo tunne kun talven jälkeen saa ensimmäistä kertaa laittaa kengät jalkaan ilman sukkia. Ei ole tarvinut sellaisia ajatuksia vielä täällä Oulussa miettiä, täällähän satoi tänään lunta. Ihan niin kuin kesäkuun ensimmäisen päivän kunniaksi!

toppi Veromoda (vastaava täältä*, täältä*)
hame Gina Tricot (vastaava täältä*, täältä*)
sandaalit Vagabond (vastaavat täältä*)
laukku Gucci
aurinkolasit Dolce & Gabbana

Asukuvia ei matkalla tullut tämän lisäksi muita otettua, ei ehkä ole äitini vahvinta alaa tuo asukuvaus eikä hänellä riitä keskittymiskyky :D Olin kyllä tosi ylpeä kuinka yllättävän hyvin kuitenkin saatiin tästä asusta muutama julkaisukelpoinen kuva, vaikka esimerkiksi tarkennus ei äidilläni ollutkaan hallussa. 

Vekkihameet oli viime vuonna kovassa huudossa, mutta itse ostin omani vasta tänä keväänä Gina Tricotista. Hameelle olisi paljon asuja ideoituna, kunhan nuo kelit tuosta lämpenisi. No viimeistään elokuussa Kroastiassa, häämatkalla. Hääjuttuja ei olekaan pitkään aikaan tullut kirjoiteltua, ehkä niistä voisi kirjoitellakin tässä ihan piakkoin!

Lähetä kommentti

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.