Suomi 99

Eilen kaverini kysyi mitä aiomme tehdä itsenäisyyspäivänä. Vastaus oli helppo: syödä. Aamupalaksi keitin meille riisipuuroa, ja tein puuron ensimmäistä kertaa ihan itse ja se onnistui vieläpä melko hyvin! Päivälliseksi aiomme pyöräyttää itse sushia, ei ehkä perinteistä suomiruokaa, mutta kerrankin kun on aikaa väkertää. Illalla on katsottavat perinteisesti Linnan Juhlia, ja silloin herkutellaan vielä juustoilla. Ihanaa tällainen miniviikonloppu keskellä viikkoa!

Oulussa itsenäisyyspäivä valkeni kauniina pakkaspäivänä, lämpömittari näytti melko huimia lukemia -23°C. Katsoin ikkunasta, että sää näyttää upelta ja menimmekin rantaan katselemaan kauniita maisemia. Lopulta päädyttiin kävelemään pieni lenkkikin, eikä ilma tuntunutkaan niin kylmältä, mitä alunperin ajattelin. Tuulta kun ei hyvin poikkeuksellisesti tänään ollut Oulussa ollenkaan. 

Loppupäivä tulee siis vietetty alkuperäisen suunnitelman parissa, eli syöden, katsoen Linnan Juhlia ja saunoen. Kotoa tulee tuskin poistuttua lähikauppaa kauemmaksi, vaikka kaupungillakin olisi ostoskeskukset auki. Kerkeää noihin muulloinkin, ihanaa tänään vain olla.

Onnea 99-vuotiaalle Suomelle ja ihanaa itsenäisyyspäivää!

Lähetä kommentti

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.