Joulu, tule jo!

Joulukiireet ja valonpuute. Tiedättehän te. No se siitä. Ihanaa, on jouluviikko! Töissä on hirveä tohina päällä. Mutta enää neljä työpäivää ja sitten saan lomailla kokonaisen viikon. Ihan parasta. Jouluvalmistelut alkavat olla aikalailla tehtynä, viimeiset lahjat hankin tänään. Meinasi taas lähteä vähän lapasesta, mutta on se vain niin kiva ostaa lahjoja - jos ne on tarpeellisia tai saajalleen varmasti muuten mieluisia! En malta odottaa jouluaattoa, että pääsen näkemään kun lahjojen saajat avaavat pakettinsa.

Viime viikonloppu oli tosi kiva, äitini oli meillä kylässä. Me syötiin hyvin, vähän shoppailtiin, käytiin laulamassa joululauluja, katsomassa tiernapoikia ja rentoiltiin täällä meillä kotona. Viikonloppu meni tosi nopeasti, juna-asemalla sanottiin äidille että olisi hän kyllä pidemmäksikin aikaa voinut jäädä. Kiva kuitenkin päästä jo viikonpäästä mökille, nähdä taas koko perhettä. Nämä postauksen kuvat ovat parin viikon takaiselta mökkireissulta poikaystäväni mökiltä. Pakkasta oli parikymmentä astetta ja aurinko näyttäytyi vain hetkisen. Ihan mielettömän kaunista. Ihana päästä mökkeilemään pian pidemmäksi aikaa. Lasken jo tunteja.

1 kommentti

  1. Kiirettä ja pimeyttä on tuskailtu täälläkin.... Ihanaa joulunodotusta ja rentouttavaa joulua! :)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.