Ikävä

Vuosi sitten leivoin omalle isilleni viimeiset isänpäivän korvapuustit. Isini lemppareita oli juurikin kaikki ne perinteiset leivonnaiset: korvapuustit, munkit, joulutortut, lätyt ja mansikkakermakakku. Nuo leipomani korvapuustit oli kuulemma juuri sellaisia mistä hän piti, niiden välissä oli reilusti kanelia ja sokeria, eikä voissakaan oltu säästelty. Lahjaksi annoin isilleni pehmoiset pörrösukat, niinkuin joka vuosi aiemminkin niin kauan kuin muistan. Hän kun ei tarvinut mitään, mutta niistä sukista hän aina piti.

Tänä vuonna isänpäivä on hyvin erilainen mitä aikaisempina vuosina. Tänä vuonna en leivo isille korvapuusteja, enkä muitakaan herkkuja. Tänä vuonna vietän isänpäivää sytyttäen kynttilän isini muistolle.

Suru ja ikävä on ollut enemmän tai vähemmän läsnä jokaisessa päivässäni tuosta helmikuisesta päivästä lähtien. Tiedän, että suru ja ikävä eivät lähde koskaan, mutta olen huomannut että niitä oppii hallitsemaan päivä päivältä paremmin. Aina silloin tällöin yhä itkettää, mutta enää se ei ole joka päiväistä, eikä välttämättä edes joka viikkoista.

Toivottavasti teillä joilla isänne on vielä elossa on mahdollisuus viettää isänpäivää isänne kanssa. Koskaan ei voi tietää, koska on se viimeinen isänpäivä kun yhdessäolo on mahdollista, vaikka kuinka haluaisikin ajatella, että ne omat vanhemmat ovat täällä aina. Muistetaan arvostaa niitä elämämme tärkeimpiä ihmisiä, ennen kuin se on liian myöhäistä.

Toivottavasti isi tiedät, kuinka me sinua täällä ikävöidään. ♥

14 kommenttia

  1. Kovasti voimia sinulle! Ihana hyvänmielen blogi sulle, isäsi olisi ylpeä ❤️

    VastaaPoista
  2. Otan osaa💕

    En olisi minäkään arvannut että viime isänpäivä oli viimeinen. Pari viikkoa tästä eteenpäin isäni kuoli onnettomuudessa työmatkalla. Nyt vuoden jälkeen harmittaa, kun olin viime isänpäivän matkalla ja pääsin soittamaan isälle vasta maanantaina.

    Eli juuri teille, kenellä on vielä mahdollisuus, niin viettäkää tämä päivä isänne kanssa, ikinä ei voi arvata onko se sitten se viimeinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, otan osaa myös. On varmasti hirvittävää menettää läheinen noin yllättäen, täysin ennalta arvaamatta.

      Poista
  3. Voi Linda, tämä on niin musertava asia, etten pysty edes sitä ajattelemaan - otan syvästi osaa edelleen, ja toivon voimia ja lämpöä sinulle niin kovasti! Iso iso rutistus <3

    VastaaPoista
  4. Tiedän tunteesi. Oma isäni kuoli alle 4kk sitten ja välillä tuntuu vieläkin epätodelliselta. Kynttilän sytytin tänään itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan osaa Aune. Ei ihme jos tuntuu epätodelliselta, kun niin se tuntuu minullakin vielä :(

      Poista
  5. Tuli itku silmään kun luin tän. Olen niin pahoillani, että olette joutuneet kokemaan tuollaisen menetyksen ihan ennen aikojaan.

    Surua ja ikävää on täälläkin ollut kuluneen vuoden aikana erään läheisen menetyksestä, mutta lohdullisella tavalla tuntuu ettei hän kuitenkaan ole täysin poissa. Muistot on toki elävänä mielessä ja nään usein onnellisia unia hänestä - haluan uskoa että se tarkoittaa jotain ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötäelämisestä Katri <3 Ja osanottoni sinunkin suuruusi.

      Poista
  6. Yritän pyyhkiä kyyneleitä poskilta ja näppäimistöltä, eihän niiltä voinut välttyä kun luki tämän. Kirjoitit niin kauniisti ja koskettavasti, että tunteet heräsivät pintaan väkisinkin. Otan niin paljon osaa Linda <3

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.