Pastel pink & grey

Vielä en ole suostunut pukeutumisessa luopumaan kesäkengistä ja paljaista nilkoista, mutta tiedän pian senkin ajan koittavan. Olen kuitenkin punannut huuleni ensimmäistä kertaa tälle syksyä tummanpunaisiksi ja jo harkinnut pipojen kaivamista kaapista, kun aamulla töihin pyöräillessä korvat tuntuvat jo jäätyvän. Onhan se jo syyskuu.



Tänä syksynä minä, kuten monet muutkin bloggaajat, olen iskenyt silmäni toden teolla harmaaseen - ja vaaleanpunaiseen! Harmaa ja vaaleanpunainen ovat mielestäni todella kaunis yhdistelmä, ja jotain söpöä vaaleanpunaista vaatekaappiini onkin jo eksynyt. Poikaystäväni osti minulle lahjaksi vaaleanpunaisen villahuivin, jota mallailin pitkän tovin paikallisessa Sokoksessa. Kollaasin kuvien vaaleanpunainen takki olisi myöskin todella houkutteleva, mutta en sitten tiedä olisiko se kovinkaan ajaton hankinta. Sen sijaan vaatekaappini huutaa harmaita neuleita, joita onneksi tällä hetkellä  kaupat on pullollaan. Vaatekaapistani löytyy valmiiksi jo täydelliset matalakantaiset ylipolvensaappaat, Timberlandit ja ihana pörrötakki! Ei se ilmojen kylmeneminen niin paha juttu olekaan.

2 kommenttia

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.