Mekko. Häämekko.

Tyyliä ja pukeutumista rakastavana pyörii häitä suunnitellessa mielessä tietenkin häämekko. Häämekosta minulla on näin yhtään mekkoa kokeilematta hyvin selvät ennakkokäsitykset siitä mitä haluan ja mikä olisi vartalotyypilleni sopiva: pitsinen yläosa, kaunis selkäpuoli, nappikiinnitys ja kauniisti laskeutuva hulmuava helma. Epäsopivana omalle vartalolleni näkisin olkaimettoman mekon tai vartaloa nuolevan merenneitomallin, vaikka muilla pidänkin kyseisiä malleja upeina. Kollaasissa kaikki mekot vastaavat aikalailla haaveitani, mutta lemppareitani ovat ylärivin keskellä ja alarivin keskellä. Tämä on  ajatukseni nimenomaan nyt ennen kokeilematta yhtäkään mekkoa, voihan hyvinkin olla että ihastunkin lopulta siihen olkaimettomaan nyöreillä sidottavaan ja muhkeahelmaiseen mekkoon - tutkimattomat ovat morsion tiet! 

Minulla ei oikeastaan ole harmainta hajua koska mekkoa tulisi lähteä viimeistään sovittamaan, tosin tiedän Facebookin foorumin perusteella joidenkin ostaneen mekon jo. Mekkoon en myöskään haluaisi sijoittaa mitään järjettömiä summia, sillä mekko on käytössä kuitenkin vain yhden päivän. Tosin toki yhden elämäni tärkeimmistä päivistä. Siinä asiassa olen vanhanaikainen, että haluan tulevan puolisoni näkevän mekon ensimmäistä kertaa vasta hääpäivänä. Tuleekin olla vaikeaa pitää salaisuus sisällään, minä kun en todellakaan ole siinä mitenkään hyvä, mitä tulee tuohon parempaan puoliskooni ja tuppaan paljastamaan salaisuudet hänelle ennen aikojaan.

Millainen on sinun unelmien hääpukusi? 

17 kommenttia

  1. Hei,

    Ootko ollut tyytyväinen tuohon sun Furlan Metropolis laukkuun ja sen laatuun? Itsellä on nyt sama laukku kotona, mutta en ole vielä tehnyt päätöstä pidänkö laukun vai palautanko takaisin.

    Laukku on kyllä aivan ihana mutta olen kuullut ristiriitaista palautetta sen ketjusta, joka on ilmeisesti monella hajonnut monta kertaa.

    -jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itseasiassa minulla ei enää ole sitä vaan möin sen aika pian... Laukkuja kun on tarpeeksi, niin totesin että nuo itselle tärkeämmät laukut pääs käyttöön eikä se ollenkaan :) Mutta itse en siihen mennessä huomannut laukussa mitään ongelmaa...

      Poista
  2. Upeita mekkoja, erityisesti mieleeni ovat vasemman reunan keskimmäinen ja alimmainen yksityiskohtiensa perusteella :)

    Oma unelmien häämekko on kyllä hyvinkin selkeänä jo mielessä, vaikka itse häitä joutunee jokusen vuoden varmasti odottelemaan. Siinä ajassa ehtii toki taas trendit ja mahdollisesti oma mielikin muuttua, mutta tällä hetkellä uskoisin valitsevani kauttaaltaan pitsisen mekon venepääntiellä joko lyhyt- tai pitkähihaisena. Olkaimettomuus on tosiaankin no no, kun taas malleista merenneito on mulle mieluisin.

    Haha ja mä niin tunnistan itseni tosta yllätysten ja salaisuuksien pitämisen vaikeudesta!! Nuorempana tuli omilla vihjailuilla ja uteluilla paljastettua saajille parikin joululahjaa etukäteen. Vaikeaa on vieläkin pitää suunsa kiinni, kun haluais heti nähdä ja kuulla toisen reaktiot tai muuten vaan hehkuttaa. Just joku aika sitten annoin poikaystävälle lahjan ja piti pariin otteeseen hoputtaa avaamaan se että nään mitä hän siitä tykkää, niin vastauksena tuli vaan toteamus "kai se on nyt avattava kun näytät siltä että avaat sen muuten itse" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa on kyllä kauniit yksityiskohdat :) Merenneito on kyllä kaunis malli ja aion kyllä itsekin sitä sovittaa, en vain usko sen sopivan tasapaksuun varteeni :D Ja jooo oon niin samaa mieltä tuosta salaisuuksien pidosta, ihan mahdottomuus!! :D

      Poista
  3. Oi ihan sun tyylisiä pukuja, uskon sopivan sulle täydellisesti! Kannattaa lähteä sovittelemaan muuten ihan samantien, tilauksessa voi kuulemma kestää puolikin vuotta! Mulla ei ollut tästä käsitystä ja "jouduin" valitsemaan liikkeessä olevista, jolloin yleensä on yksi koko per puku ja ne ei sitten tod kaikki ole edes "perus" kokoja vaan aika pieniä..! Onneksi löysin täydellisen mutta valinnanvaraa se rajoitti. Toisaalta voit löytää heti täydellisen mutta toisaalta voit haluta tai tarvitakin pidemmän ajan eri liikkeissä sovittelulle jolloin se eka puoli vuotta hujahtaa äkkiä :) nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin jo tänään ekaa kertaa liikkeissä katselemassa ja sovitinkin ihan extempore paria mekkoa :D Huh, olipa hassua! Ja varasin ihan kunnon sovitusajankin jo, kiitos siis vinkistä :)

      Poista
  4. Itsehän kuvittelin pukevani ylleni kellohelmaisen, vähän fiftarityylisen polvipituisen mekon. Joo. Kävi just klassiset, sain ylleni maailman kauneimman olkaimettoman, nyöritettävän ja muhkeahelmaisen mekon enkä sitä enää halunnut riisua. Eli se mieli voi hyvinkin muuttua kun pukuja pääsee oikeasti sovittamaan :)

    Meilläkään ei mies nähnyt pukua etukäteen, yllätin jopa itseni siinä miten helppoa oli pitää salaisuus. Toki puku ei ollut mulla kotona kuin ihan muistaakseni paria päivää ennen häitä, niin ei pystynyt itsekään käymään sitä hipelöimässä. Yleensä tämmöisten salaisuuksien pitäminen puolisolta on mullekin vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon kyllä tuon, sillä menin jo tänään morsiusliikkeissä ihan sekasin :D Kaikki oli niin ihania!

      Poista
  5. Nuo kaikki mekot on niin kauniita! Ja varmasti sopii sulle niin hyvin! :)

    Mekkoa kannatee alkaa ajoissa sovittelemaan, liikkeissä on pitkät toimitukset, mutta myös facen ja tori.fi kautta löytyy unelmien mekkoja edullisesti ja niitä saa yleensä käydä sovittamassa :) Sulla tuskin ulkoinen olemuskaan muuttuu niin paljoa, että vaikka vähän ajoissa mekon löydät niin se tuksin jää pieneksi tai isoksi. Ja omeplijat on niin taitavia, että lähempänä häitä osaavat varmasti muokata mekon sopivaksi :)

    Elämäntilanteesta toki ei koskaan tiedä terveisin: mekon oston jälkeen lihoin +8kiloa, mutta onneksi mekko mahtui päälle :D

    Itselläni oli vähän samantyylinen mekko haaveissa, mutta sitten löysin 10kk ennen häitä torista ja vieläpä Oulusta mekon, jota kävin kokeilemassa ja se oli menoa! 470e maksoin ja teetin siihen vielä olkaimet erikseen ompelijalla (koska en voi sietää mekon nykimistä ylöspäin!) ja pesetin pesulassa, mutta liikkeestä en olisi nuin edullisesti saanut mekkoa. Ja sen "the mekon" löytymisen tietää siitä, että ei osaa ajatella muita mekkoja kuin sitä omaa. :) Toki mullakin meinasi iskeä vähän epätoivo, että onko mekko sittenkään se minun, mutta aina kun sen laittoi päälle niin tiesin, että tämä se on, vaikka oli täysin eri, mitä aluksi olin edes haaveillut! :)

    Kannattee myös muistaa, että liikkeestä ostetun mekon arvo romahtaa heti hääpäivän jälkeen aika paljon, joten jälleenmyyntiarvo on vain n.puolet alkuperäisestä hinnasta. Tämän voi itse nähdä myyntipalstoilla, joissa 2000e mekkoja 800e hintaan myydään tai 1300e mekkoa 500e.. Eli ainakin itsellä mekko oli siinä "pihistä" listalla juuri tämän arvon putoamisen vuoksi, koska kerran käytetty mekko on minusta kuin uusi pesemisen jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään vielä, että eihän toki kukaan jätä mekkoa sen takia ostamatta, että sen arvo laskee :'D mutta siis tarkoitin että samoja tai tiettyjä mekkoja saa myös käytettynä kunhan jaksaa etsiä ja odottaa :)

      Poista
    2. Sinulla olikin tosi kaunis mekko ja vau kuinka edullisesti! Minä olen varmastikin liian laiska kyttäämään kirpputorisivustoja, vaikka on ihan totta että sieltä voisi löytää huippukunnossa merkkimekon paljon halvemmalla... Ja minä ajattelen mekon hinnan kyllä täysin uponneena kustannuksena, enkä haaveilekkaan suuria jälleenmyyntihintoja :D

      Poista
  6. Kauniista mekoista haaveilet ja hyvin samantyylisistä kuin itsekin vielä neljännen liikkeen jälkeen. Onneksi kaasoni järjesti kanssani sovitukset niin, että kaikki olivat samana päivänä. Kuudenteen liikkeeseen sitten soitin etten sinne enää tulekaan :) Mekko siis löytyi, vaikka epätoivo olikin jo mielessä ja uskoin vahvasti ettei unelmieni mekkoa koskaan löydy. Eikä sitä pinterest-unelmaa koskaan löytynytkään vaan jotain paljon parempaa! Löysin mekon, jota en koskaan olisi pinnannut :'D Itku tuli, kun näin sen päälläni liikkeessä. Se on niin yllätävä ja huikea tunne, kun sen oikean löytää. Ennen kuin kerkesin itkultani toipua mekko oli jo pussissa ja minun. Mekko josta löytyy kaikki 8 asiaa mitä siinä ei missään nimessä saanut olla ;) joten onnea etsintään ja avointa mieltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhahahaha voin kuvitella että itselleni käy juuri noin: Kahdeksan asiaa jota mekossa ei todellakaan pitänyt olla :'D Okei, nyörejä EI tule :D

      Poista
  7. Todella kauniita nuo kollaasin puvut, herkkiä pitsiunelmia. :)

    Ite löysin mun unelmien hääpuvun käytettynä. Myyjä oli mua about 8 cm pidempi ja jo hänellä mekon myyminen oli pituuden vuoksi vaikeaa, niin oon kyllä helpottunut, että päädyin käytettyyn mekkoon - kun lyhennän mekon itselleni sopivaksi, niin myyminen tulee olemaan entistä vaikeampaa.

    Onneksi kävin sovittamassa kyseistä mekkoa, koska mulla oli käsitys, että vain A-linjainen sopisi mulle (peittää "läskit" :D). Onneksi sovitin puolimerenneitosta mekkoa, koska se korosti tosi hyvin mun kroppaa, toi parhaat puolet esiin! Ite halusin ehdottomasti nyörit, koska ne antaa enemmän armoa, jos tulee pientä laihtumista/lihoamista sitten lähempänä.

    Kävin muuten myös liikkeessä sovittelemassa, kun olin löytänyt tuon unelmieni puvun ja kun sain myyjältä viikon harkinta-ajan. Ei löytynyt parempaa, mikään mekko ei tuntunut sen THE mekon jälkeen miltään. Siitä ties, että mekko on oikea. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinulla on käynyt tuuri kun olet löytänyt unelmiesi mekon käytettynä! :) Minä en ajattelekaan että saisin mekosta penniäkään takaisin, ja ajattelenkin että koko mekon hinta tulee olemaan pelkkä menoa. Nyörit ois juuri mainitsemistasi syistä paremmat, mutta ne vaan ei miellytä omaa silmääni :/ Pitänee siis ottaa sopiva mekko ja jos hoikistun niin sitten ompelijalla ottaa sisään. Lihomista en pidä vaihtoehtona, varsinkaan näin kesän jälkeisillä kiloilla :D

      Poista
  8. Mekko myös etsinnässä ja ihania olet löytänyt. Varsinkin ylärivin keskellä <3 Etsinnässä on juuri tuon tyylinen. Satutko muistamaan mistä mekon/kuvan löysit?

    VastaaPoista
  9. Voi ei mä sekoan kun katson noita ihania mekkoja! :D Toivon melkein että pääsisin uudestaan naimisiin, haha, ehkä täytyy pitää joku vahvistusvihkiminen niin pääsisi pukemaan ihanuuden päällensä :D Tsemppiä hääjärjestelyihin <3

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.