Vesijetteilyä Kroatiassa

Kroatiassa innostuimme kokeilemaan vesijettiä, joita olikin tarjolla sekä Cavtatissa että Dubrovnikissa. Emme ole koskaan aiemmin vesijettiä ulkomailla ottaneet vaikka se aina kiinnostanut onkin, sillä onhan tuo todella kallista lystiä. Nyt kun reissulla ei mennyt rahaa muuhun kuin ruokaan, ajattelimme että tällä kertaa haluamme tähän aktiviteettiin panostaa. Hintaa tunnin ajolla oli 120 euroa, eli ei todellakaan halpaa hommaa, mutta hauskaa meillä oli! Vuokrasimme jetit vanhankaupungin edustalla olleelta myyjältä ja kaikki hoitui moitteettomasti. Meidät noudettiin sovittuun aikaan hotelliltamme ja kuljetettiin vesijettien säilytyspaikkaan. Siitä sitten saimme pikaopastuksen jetin käyttöön ja ei kun pelastusliivit päälle ja menoksi!

Vinkiksi voisin antaa, että tunti on aivan liian lyhyt aika, ja kannattaakin suoraan panostaa neljään tuntiin, jolloin jetillä ehtii ajella huomattavasti enemmän. Tunnissa ehdimme kiertää vain yhden saaren Dubrovnikin edustalla, kun ei tehnyt mieli ajaa kaasupohjassa vaan vähän katsella ympärilleenkin. Ja upealtatahan nuo maisemat mereltäkin päin näytti. Saimme neljästä tunnista ihan hyvän tarjouksen, mutta koska emme olleet aiemmin jettiä ulkomailla kokeilleet, emme rohjenneet sitä määrää ottaa. Kyllä harmitti! Seuraavalla reissulla vuokraamme jetin suosiolla useammaksi tunniksi, tätä on ehdottomasti päästävä kokeilemaan uudestaan! :)

Oletko sinä ajanut ulkomailla vesijeteillä?


Lähetä kommentti

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.