Sunday Sunset

Ouluun luvattiin koko viime viikonlopuksia aurinkoista keliä, mutta lopulta aurinko suostui tulemaan kunnolla esiin vasta sunnuntai-iltana. Hypättiin poikaystävän kanssa illalla extempore autoon ja lähdettiin ihastelemaan keväistä auringolaskua Nallikariin. Emme olleet ainoita idean saaneita, sillä paikalla oli useampia pariskuntia ja porukkaa tuli koko ajan lisää. Nallikari on ihanaa aluetta, mutta sijaitsee sen verran kaukana että kävelylenkeillä ei yleensä jaksa sinne asti lähteä. Uusi asuntomme sijaitsisi huomattavasti Nallikaria lähempänä, mikä on yksi juttu asunnon plus-listalla.

Kaupat uudesta ja tästä nykyisestä asunnosta olisi tarkoitus tehdä viikon päästä, ja tähän asti kaikki on mennyt hyvin. Loppuun saakka pitää kuitenkin jännittää, ja uskalletaan huokaista helpotuksesta vasta nimien oltua paperissa. Jos jokin menisi vielä mönkään, olisi se kyllä iso pettymys tässä vaiheessa. Uusi asuntokin kun on jo mielikuvissa täysin sisustettu. Tokikaan tässä vaiheessa ei kukaan voi vetäytyä kaupoista ilman sanktiota, mutta tässä tilanteessa tuntuu ettei se raha paljoa mieltä lämmittäisi. Uskotaan nyt kuitenkin, että nimet on viikon päästä papereissa :)


2 kommenttia

  1. Ihania auringonlasku kuvia. Toivotaan, että kaupat sujuvat mallikkaasti loppuun saakka :)

    VastaaPoista
  2. Tuleepa Oulua ikävä näitä kuvia ulkomailta katsellessa, ihanalta näyttää!
    Vuosia olen tainnut jo blogiasi seurata, mutta vasta nyt jostain syystä kommentoin ensimmäistä kertaa. Mukava lukea juttujasi :)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.