Kotitekoinen sunnuntaibrunssi

Viime viikon alussa ystäväni Karo ehdotti, että järkkäisimme sunnuntaina kotikutoisen brunssin poikaystäviemme kera. Koska viikonloppuna ei ollut lopulta tarkoitus lähteä mihinkään, niin brunssiin oli minut hyvin helppo houkutella, herkkusuu kun olen. Brunssin järjestimme Karon kauniissa kodissa, jonka Karo oli laittanut viimisen päälle brunssikuntoon servetteineen kaikkineen.

Meillä on ollut Karon ja toisen ystäväni kanssa tapana järkätä aina silloin tällöin kunnon herkutteluiltoja, jolloin motto on ollut enempi parempi. Sama motto voisi toimia myös tämän brunssin kohdalla. Minä väkersin lauantai-iltana suosikiksi muodostuneen lohikakun ja jälkkäriksi vadelma-valkosuklaa blondieseja (reseptit täällä ja täällä), kun taas Karo kasasi voileipäkakun. Näiden lisäksi pöydästä löytyi smoothiet, tuorepuristettua appelsiinimehua, juustoja, croissantteja, hedelmiä, hilloja, vuohenjuustosalaattia ja kilistelyyn kuohuvaa kuusenkerkkä juomaa. Näiden eväiden jälkeen oli mahat pitkälle iltaan pulleana ja illalla sai nauttia brunssiherkuista vielä jääkaapista löytyneillä rippeillä.

Aina ei tosiaan brunssille tarvitse lähteä ravintolaan vaan sen voi hyvin järkätä porukalla kotona. Näin pöydässä saa istua tunti tolkulla jutellen, eikä tule ahdistusta että joko tästä pitäisi nousta ja antaa tilaa seuraaville nälkäisille. Kaiken lisäksi kotona pöydässä saa röhnöttää juuri niin rennosti kuin huvittaa joutumatta kenenkään silmätikuksi ;) Ja mikä parasta: kaikki ruuat ovat taatusti mieluisia, kun menun voi suunnitella itse!

Miten on, maistuisiko teille tällainen brunssi?

13 kommenttia

  1. Katoin aikaisemmin että nää on jostain ravintolasta nää kuvat! Näyttää mahtavalta ja kuvatki tosi onnistuneita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Sita, on aina kiva kuulla kehuja kuvista! :)

      Poista
  2. Ihana mahtavat kuvat ja nuo brunssieväät kuullostaa tosi hyvältä. :)

    VastaaPoista
  3. Namskis! Tässähän meinaa tulla nälkä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no niin täälläkin! Ruoat on enää kaunis muisto vain ;)

      Poista
  4. Ihan loistava idea kotitekoinen brunssi! :) Näyttää niin herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin tulee kivasti vietettyä aikaa ystävien kanssa ja saa syödä vatsansa pulleaksi ;)

      Poista
  5. niin kauniita ja raikkaita kuvia! ja tuo sun pöytä! halkean kateudesta! onko se artekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Enni! :) Tuo pöytä on ystäväni, mutta joo se on Artekin! :)

      Poista
  6. Mun ruokapöytä on artekin myös ja tykkään siitä kovasti. Se tosin on neliön muotoinen ja pyöreä pöytä on ollu mun haave jo kauan :'D

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.