Hiusten freesausta

Kävin tällä viikolla kolmen kuukauden jälkeen hieman freesamassa hiusväriä ja leikkamassa huonoja latvoja pois. Olen käynyt jo pidempään Prisma Limingantullin Arinakampaamossa, joka on hinnoiltaan edullinen ja kampaajat ovat olleet tosi hyviä ja hei, mitäpä tämä alehaukka ei tekisi bonustensa eteen? :D Olen useamman kerran käyny samalla kampaajalla nimeltä Annika, mutta tällä kertaa en onnistunut hänelle aikaa saamaan. Minua tällä kertaa palvellut Mirka oli kyllä aivan yhtä hyvä ja olen molempien tyttöjen käsittelyjen jälkeen ollut todella tyytyväinen.

Hiukseni ovat siitä tympeät, että mikäli niihin laittaa ruskean sävyn alkavat hiukset punertaa ja blondattuina kellertää. Juuri sitä mitä en halua, sillä mielestäni minulle ja silmieni väriin sopii parhaiten kylmät sävyt. Tästä syystä olenkin ottanut tavoitteekseni kasvattaa omat maantienruskean hiusvärini esiin, joka on luonnostaan kylmähkö. Tie tulee olemaan pitkä ja kivinen, ja heikkoja hetkiä jolloin hiusten värjääminen tuntuu ainoalta vaihtoehdolta tulee varmasti olemaan. Olen kuitenkin päättänyt pysyä tiukkana ja tällä kertaa onnistua tavoitteessani.

Hiusväriä voi onneksi freesata ilman sitä varsinaisesti värjäämättä ja minulle tehtiinkin latvoihin kiiltokäsittely jolla taitettiin keltaisuutta vanhoista raidoista pois. Lisäksi satuin kysymään tehdäänkö kampaamossa paljon hehkutettua Olaplex käsittelyä ja tehtiinhän siellä! Olinkin jo ehtinyt aiemmin googlailla hakusanoilla Oulu + Olaplex, sillä kuivat ja käsitellyt hiukseni todella kaipasivat jotain ekstrahoitoa, joten päätin kokeilla toimisiko tämä minun hiuksiini. Jo föönatessa huomasin selkeän eron hiuksissani, ja pelkän föönin jälkeen hius oli niin sileä, ettei suoristusrautaa olisi tarvinnut. Tämä ei todellakaan ole normaalia omassa luonnonkiharassa tukassani, joka yleensä föönauksen jälkeen on vielä todella pörröinen. Odotan innolla miten hoidon teho säilyy hiuksissa ja ostinkin hoidosta innostuneena myös kotona käytettävän hoitoaineen, jonka pitäisi tehostaa hoidon kestoa. Tällä hetkellä olen tosi fiiliksissä kiiltävästä ja terveentuntuisesta tukastani :)

Kertokaahan mikäli teillä on kokemusta Olaplexistä!



Follow Lindsay's Diaries on Bloglovin // Blogit.fi // Facebook // Instagram

9 kommenttia

  1. Mulle laitettiin Olaplex Goalaksessa reilu kuukausi sitten. Aluksi ajattelin että liekö oli mitään hyötyä, mutta kyllä nyt pesun jälkeen huomaa että hiukset on paljon sileämmät! Tosin leikkasin pituudesta reilusti tuolloin myös, eli kuivat latvat lähti siinä, mut Olaplexilläkin varmasti on oma osansa :) -Henni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun hiukset on kyllä tuntuneet tosi sileiltä ainakin toistaiseksi! Itsekin nappasin useamman sentin latvoista pois, mutta kyllä hiukset tuntuvat myös muualta jotenkin terveemmiltä! :)

      Poista
  2. Tosi kaunis väri. Olen kokeillut kerran Olaplexiä, mutta en oikein huomannut mitään radikaalia eroa parempaan suuntaan hiuksissani. Luulen, että mulla on niin lyhyet hiukset (polkka), ettei vaikutusta huomaa yhtä hyvin kuin pitkissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi :) Uskon että Olaplex pääsee varmasti oikeuksiinsa juuri pidemmässä tukassa, jossa on sitä vanhempaa ja kuluneempaa hiusta enemmän.

      Poista
  3. Täällä ainakin yksi kiinnostunut toivoo päivityksiä Olaplex hoidon tehosta tulevaisuudessa! Olen itsekkin miettinyt, että kiinnostaisi tätä hoitoa kokeilla mutta pihinä ja kyynisenä ihmisenä en vielä ole raaskinut sitä ostaa kun en ole kuullut kokemuksia kuinka kauan vaikutus säilyy ja tuntuuko hius oikeasti parempikuntoiselta sen jälkeen :D hyvä tietää että täältä Oulustakin kuitenkin sellaisia saa mikäli tässä uskaltautuu lähteä sitä kokeilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toiveesta, minäpä palaan asiaan myöhemmin :) Arina kampaamossa Olaplex maksoi 30 euroa, joten hinta ei mielestäni hirveän kova ollut. Toivon todella että vaikutus olisi edes jokseenkin pysyvä :D

      Poista
  4. Mä kokeilin äskettäin myös ekaa kertaa Olapexia. Ainakin toistaiseksi vaikutus vielä hiuksissa näkyy, vaikken mitään kotituotteita ole käyttänyt ylläpitääkseni sitä. Itsekin odottelen mielenkiinnolla mitenkauan tää kiva tuntuma säilyy :) Kirjoitin aiheesta myös blogiini hiljattain:

    http://www.zeninan.com/2015/08/mika-ihmeen-olaplex.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että Olaplexin vaikutus on sinulla ainakin jonkin aikaa pysynyt! Minä toivon että ainakin tuon hoitoaineen voimalla teho pysyisi myös omassa tukassani pidempään. Kiitos linkistä, voisin käydä lukaisemassa! :)

      Poista
  5. Mulle tehtiin Olaplex-hoito vaalennuksen yhteydessä ennen juhannusta. Hiukset olivat parisen viikkoa kiiltävät ja helpommin käsiteltävät. Toki aloin aika pian hoidon jälkeen käyttää jo hiusöljyä, koska kampa ei mennyt ihan yhtä sujuvasti hiusten läpi kuin parina päivänä kampaajan jälkeen. En ostanut kotiin sitä tehohoitoa. Sillä olisi varmasti saanut kestämään vaikutukset pidempään. Viime viikolla aloin kyllästyä juurikasvuun ja palasin takaisin vähän tummempaan tukkaan. Kyseisessä kampaamossa ei ollut Olaplexiä, vaan Colorphlex, joka on vaikuttanut hiuksiin aika samalla tavalla kuin Olaplex. Colorphlexistä en ollut kuullut aiemmin. Tuntuu, että Olaplex on hehkutetumpi ja mainostetumpi. Hyvin samanhintaisia olivat. :)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.