Outfit along the Seine

Asukuvat Pariisissa jäi melko vähiin, sillä tekemistä riitti niin paljon. Täytyy kyllä myöntää, että asukuvausfiiliskään ei yli kolmenkympin helteissä ollut aina ihan kohdillaan ja otsaan liimaantunut tukka ei välttämättä se kuvauskelpoisin. Tässä kuitenkin asua viimeiseltä päivältämme Pariisissa, joka olikin hieman vilpoisampi ja pitkähihainen oli paikallaan. En ole asuun aivan tyytyväinen, sillä jotenkin tämä on makuuni hieman liian classy, mutta pienellä matkalaukulla matkatessa ei valinnanvaraa hirveästi ole. Onneksi asussa lenkkarit ja aurinkolasit tuovat asuun edes hieman kontrastia. Vai mitä mieltä olette?

Uusi laukku pääsi Pariisissa jo useamman kerran käyttöön ja näistä kuvista onkin helpompi hahmottaa laukun kokoa. Laukku on siis juuri passelin kokoinen myös iltamenoihin, mutta ei liian pieni arkeen. Itse kun kannan yleensä arkenakin mukana vain lompakkoa, avaimia, aurinkolaseja ja huulipunaa. Laukun hihna on näissä kuvissa pisimmillään ja laukku menee hyvin myös crossbodyksi. Hihnaa on mahdollista lyhentää myös parilla eri tavalla olkalaukuksi. Myös päälläni olevat mekko ja jakku ovat Pariisin ostoksia. Mangossa kun sattui olemaan kaikki tuotteet -50% niin muutama perusjuttu tuli sieltäkin ostettua, kun tarjontaakin oli vielä loistavasti jäljellä. Paljon muutakin olisin voinut reissulta ostaa, mutta tarjonnan ollessa niin valtava, tulee valinnasta liian vaikea että lopulta lähden kaupasta ulos tyhjin käsin. Sattuuko teille koskaan samaa?

jakku ja mekko Mango // kengät Nike Rosherun // laukku Chanel // aurinkolasit Ray-Ban (täältä koodilla LD15SUN -15% alennus)


Follow Lindsay's Diaries on Bloglovin // Facebook // Instagram

18 kommenttia

  1. Voi miten upea toi laukku onkaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan uskomattoman kaunis ja niin näppärä! :) Ja tuo nahan tuoksu, ahh!

      Poista
  2. Mun mielestä just kiva asu ja lenkkarit tuo kivaa rentoutta :) Oon kyllä huomannut saman, että nykyisin liian "classyt" asut ei iske yhtä kovaa kuin ennen. Jotenkin niihin asuihin kaipaa enemmän särmää tai rentoutta :D Tietty työasuista tulee helposti vähän jäykempiä.

    Taisin tilata muuten saman jakun Mangon nettikaupan alesta, kun työjakuista on huutava pula! Katsotaan, sopiiko se päälleni :) Ja tuo laukku on vaan niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi! Kiva jos ei näytä liian classylta! Minäkään en liian classyista asuista tykkää, mutta välillä niitäkin tulee puettua päälle. Jokin kiva kuosi topissa tai housuissakin jo tekee ison eron! :) Tämä jakku on tosi kiva, menee rennompiin ja skarpimpiin asuihin!

      Poista
  3. Seurusteletko? :) ihan kuin muistelisin joistain vanhoista postauksista näin :-D Anteeksi tämmöinen suora kysymys, ehkä vähän tungettelevakin!

    VastaaPoista
  4. Tosi ihana asu! :) Ilman lenkkareita olisi liian klassinen, mutta nyt ihan nappi! Itse en bleisereitä käytä enää juuri ollenkaan, mutta muiden päällä ihailen. Sulle sopisi muuten tosi hyvin (tähänkin asuun) musta biker-nahkatakki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Arvaappa kuinka monesti olen bikeria kokeillut ylleni, mutta jotenkin se ei vaan istu! Ruskea mokkainen vielä menee, mutta musta on vielä jotenkin liian raju... Vaikka muilla, kuten esim. sinulla, se näyttää niin upealta :D Mutta kuules Helsingistä ostin mustan (teko)nahkiksen, joka on mielestäni myös tosi kiva vaikkei biker olekaan, joten ehkä pian kuvia myös sen kanssa ;) Tai toivon kyllä ettei pian, että säät olisi sille liian lämpimät, heh :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. En nyt ole ihan varma mistä onnittelet, mutta kiitos :)

      Poista
  6. Hei,

    olen menossa ensi viikolla Pariisiin ja ajattelin kysyä onko sinulla suositella ravintolaa/kahvilaa, missä kannattaisi käydä? Tai kenties jotain muuta nähtävää/koettavaa Pariisissa (perinteisten nähtävyyksien lisäksi)? :)

    - Riikka

    http://amplifiednude.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsit valitettavasti ravintoloita ja kahviloita ei tullut painettua juurikaan mieleen :/ Sellainen ravintola kuin Le Pas Sage (lähellä Érienne Marcel metroasemaa) käytiin kokeilemassa ystäväni ja hänen poikaystävän kanssa ja se oli mielettömän hyvä. Kolmen ruokalajin menu maksoi 35e, ja maut oli puhtaita ja herkullisia, mutta annokset melko pieniä. Sitä voisin kuitenkin suositella kokeilemaan, jos ranskalainen gastronomia kiinnostaa :)

      Poista
  7. Sä hehkut niinkuin odottavat naiset,saako sua/teitä jo onnitella? 😊 Pieni kumpukin jo suloisesti näkyvissä 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näissä kuvissa kumpu johtunee kylläkin löysästä mekosta ja runsaasta määrästä syötyjä croissantteja, mutta kiitos, mukava kuulla että hehkun :D

      Poista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.