Classic trench coat

Nyt on kevättakit korkattu oikein todenteolla, kun trenssikin pääsi ensimmäistä kertaa viikonloppuna ylle. Tässä asussa olin lauantaina katsomassa jääkiekkofinaalia. Koska luonteeni on usein täysillä tai ei mitään, puin teeman mukaan ylleni keltaista ja mustaa, heh. Kuvista ehkä huomaa, että iukseni ovat todella kampaajan käsittelyn tarpeessa ja onneksi loman jälkeen pian kampaajan penkkiin pääsen istahtamaankin. Ajattelin hieman vaalentaa tukkaa kesää kohden, sillä jotenkin kaipaan entistä vaaleaa tukkaani. 

trenssi & housut H&M // pusero Zara // huivi Guess // kengät Nike täältä* // laukku LV // aurinkolasit Ray-Ban täältä*

Tämän viikon jälkeen minulla alkaakin talviloma, ja sunnuntaina lähtee lento odotetulle aurinkolomalle. En malta odottaa että saan tuntea auringon lämmön ihollani ja kohteeseemme luvataankin ihanaa säätä. Eikä pieni päivetys kalman kalpeaan hipiäänikään olisi pahitteeksi ;) Lomaa ennen on kuitenkin tarkoitus juhlistaa vappua tässä minun luona ja sitäkin odotan innolla. Hauskoja juttuja siis tulossa!

Mitäs tykkäätte asusta?

-Linda

#valkeakevät

Eilinen meni penkkiurheillessa Oulun Energia Areenalla jääkiekon seitsemättä finaalipeliä Kärpät - Tappara seuratessa. En todellakaan ole mikään jääkiekkofani, mutta kun sain mahdollisuuden lähteä katsomaan tällaista spektaakkelia niin totta kai olin innoissani mukana. Taisipa minulle perjantaina päästä suustani pieni ilonkiljahdus, kun Tappara teki kuudennessa finaalissa voittomaalin ja oli selvää että lauantaina pelataan sitten Oulussa ja pääsen peliä paikan päälle katsomaan. Hups. 


Pohjoisen tyttönä tietenkin toivoin finaalien voittoa Ouluun ja kannustukseni meni Kärpille. Huikean jännittävän pelin joukkueet tarjosivatkin ja sai tällaisenkin noviisinkin aivan syttymään! Itse sain  peliin kaulaani vielä Kärppien playoffs huivin, josta olin melko ylpeä haha! Tunnelma pelissa oli aivan mahtava ja kisayleisö oli kyllä pelissä täysillä mukana kotijoukkuetta kannattaen. Vaikka kylläpä ne Tappara-fanitkin saivat äänensä kuuluviin vaikka altavastaajia lukumäärältään olivatkin.

On mahdotonta kuvitella kuinka huikea fiilis voittajajoukkueella pitkän kauden päätteeksi eilen varmasti oli. Toki hieman sympatisoin jo kolmatta kertaa finaalit putkeen hävinnyttä Tapparaa, kun pelaajat näyttivät niin ressukoilta pettyneinä.

Löytyykö teistä jääkiekkofaneja?

Onnittelut vielä Oulun Kärpille!

-Linda

Kotini väripilkku

Pitkälti musta-valko-harmaa kotini sai viime viikolla seinälleen väripilkun. Iiris Pentikäisen Lumivalko taulu on peräisin mistäs muualtaan kuin äidiltäni. Äitini rakastaa suomalaisen designin lisäksi taidetta, ja hän mielellään jakaa kokoelmistaan osia myös meille lapsille. Viime kerralla kotikotona ollessa sain kiertää ympäri kotia, ja kertoa mitkä taulut miellyttää minua eniten, silmällä pitäen sitä mikäli hän haluaa jostain joskus luopua. Siskoni tekivät saman ja suurimmaksi osaksi valitsimmekin eri tauluja. Oli hauska huomata miten erilainen maku meillä olikaan.

Tämän taulun sain mukaan pääsiäisenä ja olinkin tästä puhunut jo siitä lähtien kun se äidilleni tuli. Taulu on väreiltän ihana piristysruiske muuten melko yksitoikkoisen väriseen sisustukseeni. Taulu löysi paikkansa olohuoneen seinältä, kohdasta josta nään se myös sohvalla istuskellessa.


Täällä kotona alkaa pikkuhiljaa ollakin aika valmista. Enää verhot puuttuvat ikkunoista. Ehkäpä postailen piakkoin kuvia hieman laajemmalta alueelta, jotta näette miltä täällä oikein näyttää :)

Mitä tykkäätte taulusta? Pidättekö yleensä tauluista seinillä?

-Linda

Light tones

Tässä vaalean sävyisessä asussa vietin sunnuntain pari viikkoa sitten. Päälläni oleva takki on uusi, jonka ostin H&M:ltä alennuskoodin innoittamana. Tykkään valkoisen takin raikkaudesta ja yksinkertaisesta mallista tosi paljon, vaikka arka värihän tuo kyllä onkin. Ainakin ensimmäisestä käyttökerrasta takki selvisi puhtain paperein ;) 

Jaloissani ei juuri muita kenkiä kuin tennareita tänä keväänä näkynyt. Ei minulla oikein mitään kenkiä näille keleille olekaan. Nilkkurit tai saappaat tuntuvat tähän aikaan vuodesta jo jotenkin liian raskailta, mutta ballerinoille kelit ovat liian viileät. Millaisia kenkiä te käytätte keväällä? 

takki H&M // pusero Zara // farkut Ginat Tricot // kengät Converse // laukku LV // huivi Mulberry

Entä mitä tykkäätte asusta?

-Linda

Kayla's BBG1 - DONE!

Kerroin täällä aikaisemmin aloittaneeni tammikuussa Kayla Itsinesin super suositun Bikini Body Guiden ensimmäisen osan. Kaksitoista viikkoisen ohjelman sain tällä viikolla päätökseen ja ajattelin hieman kertoa fiiliksiäni nyt koko ohjelmasta. 

En tiedä pystynkö mitenkään ylistämään ohjelmaa tarpeeksi, mutta omasta mielestäni se on aivan huippu. On niin helppoa mennä salille kun tietää täsmälleen mitä pitää tehdä ja yksi treeni kestää lämmittelyineen vain reilu 40 minuuttia. En ole ikinä aikaisemmin tehnyt mitään treeniä, joka olisi näin nopea mutta samalla erittäin tehokas. Jokaisen treenin jälkeen olen ollut puhki, toki päivien mukaan vaihdellen. Muutamana jalkapäivänä ei ole ollut kaukana että olisin joutunut konttaamaan kotiin, mutta joka kerta fiilis treenin jälkeen on loistava - viimeistään hetken päästä ;)

Idea treeneissähän on se että tehdään putkeen 4 x 7 minuutin settiä, joiden välissä on 30-90 sekunnin tauko. Jokaisessa setissä on neljä eri liikettä, joita toistetaan niin kauan että tuo seitsämän minuuttia on täynnä. Jos siis ehdit tehdä kaikki neljä liikettä ennen kuin aika on täynnä, aloitat liikkeet alusta. Jokaisen seitsämän minuuttia tehdään täysillä tekniikkaa kuitenkaan unohtamatta, joten kuntotasosta riippumatta ohjelma on varmasti kaikille rankka. Toinen ehtii tehdä liikkeet kerran, kun taas joku toinen voi ehtiä tehdä ne jopa kahdesti. Tärkeintä on kuitenkin, että tekee treenin omaan tason nähden täysiä.


Sehän tietenkin kiinnostaa, että minkälaisia tuloksia ohjelmalla olen saanut aikaiseksi. Tärkeinpänä pidän ehdottomasti kunnon ja voimien kasvua. Alussa 10 burpeeta tuntui tuskaiselta, mutta lopussa niitä meni jo 15 erilaisilla variaatioilla. Miesten punnerruksia sain tammikuussa tuskin yhtäkään, mutta nyt niitäkin menee useampi kappale. Myös muutoksia vartalossa on tapahtunut ja lihaksia tuntuu ja näkyy paljon entistä selvemmin muun muassa reisissä ja selässä. Selluliitti jaloista on vähentynyt huimasti ja vaatteet tuntuvat löysemmiltä kuin ennen. Paino on tippunut joitain kiloja, mutta sitä en pidä niin tärkeänä. Ruokavalio on suurimman osan aikaa ollut hieman rempallaan, joten suurempia saavutuksia ulkomuodossa olisi varmasti ollut saavutettavissa, mutta olen erittäin tyytyväinen jo näihin saavutuksiin. Nyt parina viime viikkona olen herkuttellut vain yhtenä päivänä, ja yritän jatkaa samaa rataa kesään asti, lomaviikkoa lukuunottamatta ;)

Tykkäsin treenistä ja sillä saaduista tuloksista niin kovasti, että aion samalla höyryllä tehdä ohjelman läpi uudestaan! Seuraavat kaksitoista viikkoa aion painia siis samojen liikkeiden kanssa, mutta tällä kertaa yritän tehdä jokaisesta liikkeestä sen vaikeamman version. Tällä ensimmäisellä kerralla kun jouduin osan punnerruksista tekemään vieä naisten versioina ja commandoissakin oli välillä polvet maassa. Ohjelman lisäksi aion ottaa rinnalle hieman myös salitreeniä pari kertaa viikossa.

Onko muita Bikini Body Guideen hurahtaneita? Kuinka teillä on treenit sujuneet? :)

-Linda

Inspiraatiota kesän juhlapukeutumiseen

Kesä lähestyy jo huimaa vauhtia, vappuunkin kun on enää jäljellä vain kaksi viikkoa. Kesän alussa nostetaan perinteisesti maljaa uusille ylioppilaille ja muille kouluista valmistuneille. Valmistujaisten lisäksi kesä on myös hääjuhlien kulta-aikaa. Arvokkaat juhlat vaativat tietenkin arvoisensa pukeutumisen, niin itse juhlakalulle kuin vieraillekin. Etsiskelin inspiraatiota hieman omia vastujaisiakin silmällä pitäen, vaikka omat juhlani tulevatkin olemaan vain rennot kesäjuhlat, on se hyvä tekosyy ostaa uusi kaunis mekko ;) 

Tämä ensimmäinen mustavalkoinen asu olisi mielestäni upea juurikin valkolakin kanssa ja jos itse valmistuisin tänä keväänä ylioppilaaksi valitsisin mahdollisesi jotain tämän tyylistä. Muuten mustavalkoista asua piristäisin pinkeillä huulilla ja kynsillä.
 laukku // mekko // korvikset // kengät 

Tämä toisen asun Ted Bakerin mekko on lempparini, jonka hankintaa mietin omiin juhliini. Mekon yhdistäisin todennäköisesti nudeihin yksityiskohtiin, mutta voisi tämän kanssa kyllä klassinen mustakin passata. Jokin mekon kauniissa kuvioinnissa puhuttelee minua, ja ihastelinkin tätä jo jokin aika sitten livenä Duettossa Rovaniemellä. Ted Bakerin mallistoista löytyy yleensäkin superkauniita mekkoja, myös viimeisen kollaasin mekko on kyseiseltä merkiltä. 
mekko // korvikset // clutch // kengät

Tässä sinisessä mekossa minua miellyttää kovasti mekon malli. Vyötärö tulee upeasti esille ja taakse sidottava rusetti on upea yksityiskohta. Sinisen kanssa sopisi kauniisti korallinväriset huulet ja kynnet.
korvikset // mekko // laukku // kengät

Tämä mekko on mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessa todella sievä. Mekko on juhlava, mutta oikein asustettuna menisi myös arjessa. Vaaleansinisen mekon yhdistäisin vaaleisiin ja helmiäisiin asusteisiin. Valkoinen kynsilakka oli viime kesänä lemppareitani ja se sopisi tähän asuun tosi kivasti.
korvikset // mekko // laukku // ballerinat

Minkä asun sinä valitsisit näistä tulevan kesän juhliin? :)

-Linda

(sis. mainoslinkkejä)

Tapettia

Viikonlopun aikana tuli taas otettua huimia askeleita eteenpäin täällä kotona sisustuksen kanssa. Kohta voisi jo melkein sanoa kaiken olevan valmista. Ainahan jotain pientä laitettavaa löytyy, mutta kuitenkin sillä tavalla valmista, ettei mikään ole häiritsevästi kesken. 

Ihan ensimmäinen asia mitä ostin asuntokauppojen varmistuttua oli niinkin tärkeä asia kuin tapetit. Kyseisen tapetin löysin Prisman valikoimista. Tuosta on aikaa jo puolisen vuotta, mutta tänä viikonloppuna ensimmäiset tapetit pääsivät seinälle asti. Tapettia tuli vain pienelle pätkälle olohuoneeseen, eteisen vaatekaapin takana olevaan seinälevyyn. Tykkään tapetista aivan hirveästi, ja melkein pompin innosta kun vihdoin näin tapetin seinällä. Tuossa nurkkauksessa on tällä hetkellä ns. työpiste, mutta todennäköisesti siihen tulee aikanaan nojatuoli ja pieni lukunurkkaus, työpöydälle kun ei juurikaan ole käyttöä.


Miltä näyttää? :)

-Linda

Suede Biker Jacket

Vitsit mitkä kelit viikonloppu toikaan mukanaan! Perjantaisen lumisateen jälkeen en ehkä olisi uskonut, että viikonloppuna päästään lämpöasteissa jopa kaksinumeroisiin lukuihin, mutta niin vain tehtiin. Lauantaina sai herätä kauniiseen auringonpaisteeseen ja sää oli oikein keväinen vaikka kylmä tuuli hieman ilmaa viilensikin. Treenailun ja aamupalan ja lounaan yhdistelmän jälkeen pitikin lähteä hieman kävelemään kaupungille auringosta nauttien.

Lauantaina puin ensimmäistä kertaa kevättakin päälle tänä vuonna. Uhkarohkeana vetaisin päälle alesta löytämäni mokkaisen rotsin, jolla ehkä tuli varjossa hieman vilpoisa, mutta pakko oli päästä testaamaan! Tässä siis ensimmäinen rento asukokeiluni takin kanssa. Mitäs tykkäätte?

takki Mango // pusero H&M // farkut Dr. Denim // huivi Calvin Klein // laukku LV // kengät Nike // aurinkolasit ?

-Linda

Vinkkini rusketukseen

Minä pidän rusketuksesta. Itselläni päivittynyt iho yksinkertaisesti näyttää mielestäni kauniimmalta ja jollain tavalla myös terveemmältä. Lisäksi ihoni voi parhaiten aurinkoa saaneena. Auringossa oleilu uima-altaalla tai rannalla makoillen esimerkiksi hyvää kirjaa lueskellen onkin yksiä mielipuuhiani. Kolmen viikon päästä lähden löhölomalle Turkkiin, joka tulee kiireisen kevään jälkeen enemmän kuin tarpeeseen. Tällä lomalla en jaksa stressata nähtävyyksistä tai shoppailusta, vaan aion antaa itselleni mahdollisuuden laittaa aivot täysin narikkaan ja keskittyä kehon ja mielen täydelliseen rentoutumiseen. Turkki onkin tähän varmasti oiva kohde, sillä paineita nähtävyyksien missaamisesta ei ole. 


Vaikka auringonottaminen on mielipuuhiani, en kuitenkaan halua tehdä sitä terveyteni uhalla. Liian rajulla ja suojaamattomalla auringonotolla voi olla pahoja haittavaikutuksia, ja itsensä polttaminen voi johtaa ihon ennenaikaiseen vanhenemiseen tai pahimmillaan altistaa ihosyövälle. Auringossa oleillessa tuleekin aina käyttää suojakertoimista aurinkorasvaa, myös täällä koti Suomessa! Aurinkorasvaa tulee käyttää vaikka ei varsinaisesti ottaisikaan aurinkoa, sillä palaminen tapahtuu ihan yhtälailla vaikka kaupungilla kävellessä. Monesti ihmiset polttavat itsensä helottavan punaisiksi mottona "tämän päivän puna on huomisen bruna". Big mistake. Kyllä, polttamalla saat varmasti ihon nopeasti ruskeaksi, mutta yhtä nopeasti iho kesii rumasti ja kuoriutuu pois. Iho ei myöskään koskaan unohda palamista, eikä vaurioitunutta ihoa saa enää korjattua ennalleen, vaan vaara ennenaikaiselle vanhenemiselle suurentuu jokaisen ihon palamisen jälkeen. Aurinkorasvaa käyttämällä rusketus tarttuu ehkä hieman hitaammin, mutta sitä vastoin pysyy kauniina paljon pidempään.

Omat lempparini aurinkorasvojen saralla olen löytänyt Yves Rocherilta* ja olen käyttänyt samoja rasvoja nyt muutaman vuoden ajan. Nämä tuoksuvat huumaaville, juuri sille mille aurinkorasvan mielestäni kuuluukin tuoksua! Aurinkorasvat Turkkia varten onkin jo hankittuna, ja koska reissu on aivan toukokuun alussa uskon SPF 15 riittävän. Mikäli tilanne osoittautuu paikan päällä toiseksi, ostan sieltä vielä korkeampi kertoimisen rasvan. Aurinkorasvan lisäksi auringon oton jälkeinen ihon kosteutus on yksi tärkeimmistä asioista, ja itse ostankin aina rahoittavaa aloe veraa sisältäviä after sun voiteita. Hyvin kosteutettu iho ruskettuu helpommin ja ehkäisee ihon kesimistä. Kaikki nämä suosittelemani lemppari aurinkotuotteeni löydät täältä*.


Voit ehkäistä palamista sekä nopeuttaa ja syventää ruskettumista rasvojen lisäksi betakaroteeni valmisteilla. Jokaista kesää tai aurinkomatkaa ennen aloitan hyvissä ajoin betakaroteenikuurin. Olen kokeillut useampia tuotemerkkejä, mutta ylivoimaisesti parhaaksi olen kokenut BetaGranat* merkkisen valmisteen, johon tutustuin ensimmäistä kertaa neljä vuotta sitten. Tuolloin kävimme äitini kanssa viikon mittaisen keväisen reissun Kanarialla, jossa säät ei suosineet ollenkaan. Aurinkoa paistoi maksimissaan kaksi tuntia päivässä, joinakin päivinä ei ollenkaan. Silti olin reissun jälkeen valehtelematta ruskeampi kuin koskaan aiemmin! Ja olen varma, että kauniin rusketuksen takana oli juurikin nämä tuolloin ensimmäistä kertaa kokeilemani tabletit. BetaGranatit sisältävät 25 milligramma betakaroteenia, kun useimmat apteekeissa, luontaistuotekaupoissa tai marketeissa myytävät valmisteet sisältävät sitä vain 5 milligrammaa. Ero on siis huima! Itse tilaan BetaGranatini aina täältä*.

Betakaroteeni voi ehkäistä myös muun muassa itseäni vaivaavaa aurinkoihottumaa, mutta osa valmisteista voi myös kokemukseni mukaan pahentaa ihottumaa. Minulta löytyy kokemus viiden vuoden takaa, jolloin syyskuisessa reissussa sain kamalan aurinkoihottuman vaikka ihoni oli jo saanut pohjarusketuksen kesällä. Myös matkakumppani sai pahan ihottuman, vaikkei hän siitä koskaan aiemmin ollut kärsinyt. Söimme ennen matkaa molemmat samoja tabletteja (pronssinen pahvipaketti, en muista merkkiä), ja olenkin varma että nuo tabletit oli syy ihottumaamme.


Olisiko teillä jakaa lisää vinkkejä kauniin rusketuksen saamiseen? 

-Linda

Fri-YAY!

Ihanaa, viikonloppu! Kuinkakohan moni postaus blogini historiassa on alkanut tuolla lauseella? Kyllä nämä lyhemmät viikot on sitten hauskoja. Aivan erityisen hyvän tästä perjantaista tekee se, että graduni loppuraportti on nyt esitelty ja ohjaajilta tuli vihreää valoa. Alkaa pahasti näyttää siltä, että kesäkuussa maisterisjuhlien aika! Vielä on jäljellä kypsyysnäytteen väkertämistä ja lippulappusten palauttelua, mutta eiköhän se minun yliopistoura ainakin kauppatieteiden puolella ala olla enää viimeistä sinettiä vaille valmis. Nyt ei edes ulkona vaakatasossa pyryttävä lumi saa mieltäni matalaksi!


Viikonloppuna on tarkoituksena hieman fiksailla paikkoja täällä kotona ja huomenna ajattelin herkutella oikein luvan kanssa. Löhölomaan on aikaa kolmisen viikkoa ja sitä ennen tarkoituksena on hieman tarkemmin miettiä noita syömisiä viikolla, mutta herkkupäivästä en luovu! Jos säät suosii olisi kiva pitkäistä aikaa napsia myös asukuvia. Huomiseksi lupaisi aurinkoista ja nättiä keliä. 

Mitä viikonloppusuunnitelmia teillä on? :)

-Linda

Ongelmana iho

Ihoni oli pitkään lähes tulkoon täydellinen. Finneistä kärsin hyvin harvoin, iho oli sileä eikä meikkivoidetta tarvinut juuri edes värivirheiden korjaamiseen. Muutamia vuosia sitten ihooni tuli outoa hyvin pientä finnimäistä ja välillä myös kutiavaa näppyä etenkin suun ympärille, joille sain lääkäristä diagnoosiksi ruusufinnin. Sain reseptin lääkevoiteeseen jota käytin silloin kun satuin muistamaan, sillä ihoni ei kuitenkaan ollut kovinkaan paha.

Reilut kaksi vuotta sitten lopetin hormonaalisen ehkäisyn käytön, jonka myötä kroppani on toiminut monilta osin paljon paremmin. Ennen jokaviikottainen päänsärky on nykyään todella harvinaista ja hetkessä nollasta sataan kiihtyvä minä on poissa. Ihoni heitti kuitenkin lopettamisen jälkeen kuperkeikkaa. Samanlaisen tarinan olen lukenut monesta muustakin blogin. Ennen lähes täydellinen iho puski pientä näppyä ja mustapäitä kasvojen T-alueelle, eikä ongelmaan tuntunut auttavan mikään. Pahin aika epäpuhtauksien osalta alkaa ehkä olla ohitse, vaikka alkuperäisessä tilanteessa ei vielä läheskään olla, mutta vanha vaiva ruusufinni onkin hyökännyt sitten kasvojeni kimppuun oikein voimalla.


Viime kesänä ihoni oli loistokunnossa, ja uskon auringolla olevan asiaan jonkinlainen osuus, vaikka auringon sanotaankin monilla ruusufinnia pahentavan. Kesän vaihtuessa syksyyn ilmojen samalla kylmetessä, ihostani tuli todella pintakuiva ja nenäni helottaa punaisena jatkuvasti. Nykyiset ohuet meikkivoiteet ei punaisuutta peitä ja kokeilemani peitevoidekin kuoriutuu päivän mittaan kuivan nenän päältä pois. Iho on niin kuiva, että meikkivoiteet näyttävät iholla rumalta, mutta paksuimmatkaan voiteet ei tunnu kuivutta poistavan.

Nyt onneksi ollaan menossa kesää kohti, ja toivon todella että ihoni kokisi auringon valoa saatuaan taas ihmeparantumisen. Kävin eilen hakemassa apteekista uudet putkilon ruusufinnivoidetta, jota ajattelin nyt muutaman vuoden jälkeen kokeilla kunnolla. Lisäksi ostin herkistyneelle iholle soveltuvan puhdistusgeelin ja paksumman perusvoiteen pintakuivuuden taltuttamiseksi.

Kuulisin mielelläni mikäli teillä on ollu vastaavan kaltaisia ongelmia ja oletteko löytäneet niihin  hoitokeinoa? Punaisen nenän peittävä, mutta samalla kosteuttava meikkivoide olisi hakusessa myös, joten jos olet löytänyt toimivan kuulisin siitä mielelläni! Ja etenkin jos joku on löytänyt helpostusta punoittavan ruusufinnin rauhoittamiseksi, niin vinkit olisi kullan arvoisia!

-Linda

The perfect black bag?

Musta isompi nahkalaukku on ollut ostoslistallani jo vuosia. Muutama on käynyt koitilla, mutta se täydellinen on yhä hakusessa. Onhan noita vaihtoehtoja vaikka millä mitalla, mutta haluan olla varma valinnastani ennen ostoa, sillä haluan laukun olevan se joka säilyy vaatekaapissani vuosia, toivon mukaan jopa vuosikymmeniä. Ongelma onkin se, etten millään osaa valita!

Saint Laurent // Fendi // Givenchy // LV // Chanel // Miumiu // Saint Laurent // Saint Laurent

Kollaasissa on tämä hetken lemppareitani tai jollain tapaa ainakin silmääni miellyttäviä laukkuja. Top kolmonen on ehkäpä ylimmäinen Saint Laurentin Classic Monogram Shopping Bag, Fendin 2Jours ja Louis Vuittonin Alma. Alma on ollut varmasti näistä kaikista laukuista mieleni päällä pisimpään, mutta laukku on malliltaan hieman vaikea, kun sitä ei saa olalle. Saint Laurentin Shopping Bag menisi pitempien hihnojen ansiosta olalle ja Fendin 2Jours laukussa taas on mukana myös pitempi hihna.

Mikä sinusta on THE black bag? Entä minkä sinä valitsisit näistä?

-Linda

Pääsiäiskuvia

Pääsiäispyhät menivät ohi niin että suhina vain kävi, vaikka rauhallisissa merkeissä ne vietettyä tulikin. Perinteiden mukaan lähdin pääsiäiseen viettoon mökille, jossa oltiin ihan perheen kesken. Koko pääsiäisen olin niin lomalla, kuljin ulkona kelkkahaalari päällä, kampaamattomat hiukset ja vaatteet savulle haisten ja naama meikittömänä. Parasta! Loman aktiviteetteihin kuului päivittäiset murtomaahiihtolenkit, moottorikelkkailu, nuotiolla makkaranpaisto, koirien kanssa leikkiminen ja Triwial Pursuit mittelöinnit.

Tapansa mukaan äitini oli laittanut mökin pääsiäiskuntoon ja koristeita löytyi sieltä täältä, joista napsin nämä muutamat kuvat.


Kiitos edelliseen postaukseen vastanneille. Olen yrittänyt selvittää ongelmaa, mutta vielä en ole täysin onnistunut saamaan ulkoasua toimimaan kunnolla myös Explorer selaimella. Blogger herjaa että Internet Explorer ei tue kaikkea html:ää, joten pahoin pelkään ettei ulkoasua tule koskaan toimimaan täydellisesti IE:llä. Yritän kuitenkin parhaani :)

Menikö teidän pääsiäinen mukavasti?

-Linda

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.