Viittä vaille valmis ekonomi

... Näin on lukenut blogini sivupalkissa jo pitkään. Liian pitkään, melkeinpä kaksi vuotta. Sain puolitoista vuotta sitten koulutusta vastaavan työpaikan, joka viime syksynä muuttui vakituiseksi työpaikaksi, ja jonka vastaanottamista en ole katunut kertaakaan. Takaraivossa on kuitenkin kolkuttanut omatunto siitä, että opintoni ovat kesken. Eikä asiaa ole helpottanut vanhempieni tai muiden kyselyt, että koskas sinä nyt sitten valmistut. Voi sen kun tietäisin - on ollut ensimmäisenä ajatuksena mielessä.

Työt aloitettuani oli ajatuksissa tietenkin hoitaa viimeiset kurssit ja gradu töiden ohella. Eihän se voisi olla niin paha, ajattelin. No kyllä se vain on aika paha, ja nostan kyllä hatun heille jotka sen ovat tehneet. Töissä kahdeksan tuntia päivässä ja sen jälkeen pitäisi kaivaa gradu esiin ja alkaa työstämään sitä. Siihen päälle sitten vielä kaikki muu tärkeä, harrastukset ja sosiaalinen elämä, ja myös se ihan oma aika. Sen verran on opinnot kuitenkin edenneet, että kolmesta jäljellä olleesta kurssista olen suorittanut kaksi ja kolmas on tällä hetkellä meneillään. Maanantaina pidin viime viikolla työstämäni kurssiin liittyvän esitelmän, ja ensi viikolla koittaisi toivottavasti tämän hetkisen yliopistourani viimeinen tentti.


Tunnelin päässä alkaa siis näkyä valoa. Vielä on kuitenkin se yksi mörkö eli gradu selätettävänä, mutta sen kimppuu aion käydä maaliskuun alussa, kun jään kuudeksi viikkoa opintovapaalle. Tuo kuusi viikkoa on tarkoitus pyhittää täysin gradulle ja saada sinä aikana se sellaiselle mallille, että viimeistelyt ja viilaukset voin hoitaa sitten töidenkin ohella. Kuusi viikkoa ei ole pitkä aika, mutta aion jatkaa graduani kandini pohjalta, joten päivitystä vaille valmista materiaali on jo jonkin verran kasassa. Ja koska tavoitteeni tällä hetkellä on vain saada ne paperit, ei arvosanatavoitteet päätä huimaa.

Tavoitteena olisikin saada ne paperit ulos jo kesällä, mutta mikäli valmistuminen venyy syksylle ei se maata kaada. Onhan tässä ylitetty alkuperäinen aikataulu jo muutenkin, niin pari kuukautta sinne tänne. Teen kuitenkin kaikkeni sen eteen, että kesällä juhlitaan uutta kauppatieteiden maisteria! :)
-Linda

19 kommenttia

  1. Miten sää aiot jatkaa sitä kandia kun kuulin ettei se ois mahollista? :/ ymmärsin että sais vaan viitata omaan vanhaan tekstiin et ei suoraan ns kopioida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on käsittääkseni pääainekohtaista, ja koska kandiani ei ole koskaan ladattu urkundiin, ei se edes herjaisi :D Mutta yliopistohan haluaa meidän kaikkien valmistuvan, ja jos valmistuminen on kiikun kaakun niin tiedekunta kyllä joustaa asiassa kuin asiassa...

      Poista
    2. Aa niin joo tietty! :) oispa mahti kun sais vaa kopioida:D

      Poista
    3. Joo minäkään en kyllä ihan täysin voi sitä kandiani kopioida, mutta sopivat osat ja tietoa pitää myös päivittää :)

      Poista
  2. Paljon tsemppiä loppurutistukseen! Opintovapaa on varmasti viisas ratkaisu tässä tilanteessa :) Niin minäkin tein, että 1,5 sitten nappasin kesätyön kautta koulutusta vastaavan työn ja tein samalla opinnot loppuun. Ei vaan voinut olla tarttumatta tilaisuuteen. Niitä työpaikkoja kun ei tällä hetkellä ihan joka oksalla kasva.. Mutta aikamoista hullun myllyä se oli, silti en kadu hetkeäkään että otin riskin. Selviät varmasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä Reetta! Sinä olit kyllä melkoinen sissi opintojesi kanssa, olisipa minulla samanlaista tarmoa! :D Ja ihan totta puhut työpaikoista, ne on nyt kiven alla, joten en todellakaan kadu vaikka valmistuminen sen takia venyikin :)

      Poista
  3. Hei nyt tulee tyhmä kysymys :D mutta miten olet saanut tietokoneruutuun ton "kellon"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm siihen piti ladata ohjelma, mutta en muista ollenkaan mikä? :D Googlappa clock screensaver mac niin sillä taisin löytää :)

      Poista
  4. Täällä on yksi henkilö joka on kans aikoinaan ihmetellyt miten jotkut pystyvät gradun tekemään töiden ohella. Taisin viimeeksi ihmetellä tasan vuosi sitten.. Noh, työt loppuivat helmikuun lopussa ja graduni oli valmis huhtikuun alussa, joten se oli minun opintojeni pelastus. Toivottavasti sun opintojen pelastus on juuri tuo opintovapaa. :) Tsemppiä kovasti sille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, ehkäpä minäkin pystyn tuohon, ja saan graduni taisteltua kuudessa viikossa valmiiksi! :) Se olisi mahtavaa.

      Poista
  5. Täällä kans melko lailla sama aikataulu; kesäkuussa olis tarkoitus saada paperit pihalle! Onnekseni sain töistä opintovapaata sen verran, että marras-huhtikuun olen tehnyt/teen 3-päiväistä viikkoa. Ne 2 päivää onkin sitten ollut pakko pyhittää täysin graduilulle - ja niille muutamalle kurssille mitä on jäljellä! Itselle ainakin ne kurssit on tuntuneet pahimmilta, gradua kirjoittaa siinä ohella suorastaan mielellään kun se on "vaan itsestä kiinni". ;) Tsemppiä sulle, kuudessa viikossa ehtii kyllä vaikka mitä varsinkin jos on kandi samasta aiheesta pohjalla! We can do it! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä Anna! Hienoa että sinunkin työpaikalla ollaan oltu joustavia. Isot tsempit myös sinulle, me todellakin tehdään se! ;)

      Poista
  6. Tsemppiä opintojen loppuun saattamiseen Linda! Ymmärrän kyllä hyvin, ettei gradu töiden ohella ole mitään herkkua, joten opintovapaa on varmasti fiksu vaihtoehto. Teen tällä hetkellä työkseni gradua (meillä diplomityötä), eikä sekään aina edisty niin vikkelästi kuin toivoisi :D Edelliseen työpaikkaan olisi saanut tehdä dipan vain työn ohella, joten olen kyllä tyytyväinen ratkaisuuni, vaikka se nyt vaatiikiin kahden kaupungin välillä matkustelua. Hei, toivottavasti me molemmat valmistutaan kesällä, olisi huippua! :) Vaikkei se syksyyn venyminen mikään katastrofi olisi minullekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi! :) Tekniikanaloilla on kyllä ihan sika hyvä juttu se, että dippatyö tehdään yrityksille. Olisipa kauppatieteellisissäkin sama homma. Siinä saa myös arvokasta työkokemusta ja suhteita samalla. Pidetään peukut pystyssä, että kesällä saadaan kumpikin jättää yliopiston pölyt taakse :D

      Poista
  7. Tsemppiä viimeiseen koitokseen! Täällä on yksi kohtalotoveri, jolla on jäljellä vielä kaksi tenttiä ja tavoitteena ottaa paperit ulos ennen kesää. Kaikkeen pystyy kun vain tarpeeksi haluaa. Itse olen suorittanu koko toisen akateemisen tutkintoni töiden ohella. Aina se ei ole ollut herkkua 8h työpäivän jälkeen lukea vielä 4-5h tentteihin. Sosiaalinen elämä siinä on väkisinkin kärsinyt. DI työ on onneksi jo hyväksytty parhaimmalla mahdollisella arvosanalla :) tarkoituksena olisi vielä jatkaa väitöskirjan tekoa...ja edelleen työn ohella. Mutta sitä ennen olisi tarkoitus yrittää ansaita vuoden äiti titteli pienen ihmisen silmissä, joka on urheasti jaksanut äidin lukemiset.

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä! Itsellä meni gradun kanssa töiden ohella 2 vuotta, mutta olin todella iloinen, kun sain vietyä koulun loppuun! :)

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä opintojen loppuun saattamiseen! On varmasti raskasta ja haastavaa, mutta palkitsee viimeistään sitten, kun on ne maisterin paperit kourassa :)

    Ite olen niin väsynyt monen vuoden opiskelujen jäljiltä, että koulutusta vastaavan työn etsiminen ja maisterivaiheen opintojen suorittaminen sivutoimisena kiinnostaa. Hyvä varautau etukäteen, että se ei ihan helppoa ole. :) Mutta jos ei hoppua pidä maisteriksi valmistumisen suhteen, niin jospa se menis siinä sivussa...

    VastaaPoista
  10. Itse opiskelen tällä hetkellä kauppatieteitä, mutta sen lisäksi sain vihdoin viime vuonna YTM:n paperit. Motivaatio oli aika nollissa ja koko homma aikamoista pakko pullaa. Hurjasti vaan motivaatiota alkoi löytymään, kun alkoi miettiä maisterijuhlia :D Ihan vaan sen voimalla taisin saada vikat rästihommat tehtyä.

    Tsemppiä sinulle! :)

    VastaaPoista
  11. Omista graduajoista on jo muutamia vuosia aikaa, mutta jäin myös töistä pois 8 vkon ajaksi ja taistelin siinä ajassa gradun viimeistelyä vaille valmiiksi. Sosiaalinen elämä yms jäi tuona aikana kyllä ihan nollaan ja oli välillä ihan hullua elää 24/7 yhden tekeleen takia, mutta se uurastus oli lopulta kaiken sen arvoista, kun paperit oli plakkarissa. Kannattaa muistaa myös, että gradu on vain yksi kouluhomma kaikkien niiden tenttien sun muiden joukossa, joten siitä on turha ottaa liikaa paineita. Tsemppiä tosi paljon kirjoitusurakkaan!!! :)

    /M

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.