Asu 16/08/2014 ja kesän kuulumisia

Niin se vaan on, että kesä on ohi. Ainakin täällä pohjoisessa. Kesä meni jälleen niin nopeaa! Kesä alkoi täällä Oulussa oikeastaan vasta heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, samaisena jolloin minulla alkoi loma. Hyviä säitä jatkuikin siitä eteenpäin kuutisen viikkoa, joten tänä kesänä saatiin kyllä nauttia ihanista säistä. Ei olisi niissä juhannusviikon lumisateessa uskonut, että näin hieno loppukesä tulee olemaan. Nyt helteet ovat harmiksi kuitenkin ohi

Minun loma meni kaikenkaikkiaan oikein kivasti, vaikka melkeinpä koko lomaa varjosti sairastelu. Alkulomasta vaivasi nielurisatulehdus ja sitä seurannut antibiootista saatu allerginen ihottuma, jota kesti lopulta noin viikon. Rodoksen reissussa sain nauttia auringosta ja lämmöstä täysin rinnoin, eikä ihottuma siellä enää juurikaan haitannut. Reissu olikin aivan huikea ja siitä on vain hyviä ja hauskoja muistoja. Muistot on tällä kertaa talletettuina vain silmien verkkokalvoille ja kamera pysyi koko reissun laukussa. Mukavaa vaihtelua olla kulkematta koko ajan kamera kaulassa, viime vuosina kun reissut ovat pitkälti menneet niin. 


Rodokselta palatessa tunsin Helsinki-Oulu lennolla kurkun jälleen hieman kipeäksi ja mietin, että ei ole tosi, tulenko taas kipeäksi. Tuona viikonloppuna oli Oulussa Qstock festivaalit, joten en antanut silloin vielä pienen kurkkukivun ja äänen menetyksen haitata menoa, vaan vietettiin ystävien kanssa hauska viikonloppu. Festien jälkeisenä maanataina jouduin luovuttamaan ja hakemaan jälleen antibiootit, tällä kertaa poskiontelotulehdukseen. Tuota sairastelua kestikin sitten kaksi viikkoa, jouduin olemaan kesäloman loputtuakin vielä viikon saikulla, ja poskionteloni on punkteerattu viisi kertaa. 

Sairasteluista huolimatta koen kesälomani olleen tosi onnistunut ja hauska. Ainakin tuli loppulomasta sitten kunnolla levättyä kun oli pakko ottaa rauhassa sairastelun vuoksi.

jakku Zara // toppi Lindex // housut Dr. Denim // laukku Mulberry // ballerinat Tory Burch

Asukuvia minulla ei kesältä juurikaan ole. Jätin kameran ihan tarkoituksella pois ja vietin todellista lomaa myös blogista. Kivoja asuja on ollut kesällä monta ja hieman harmittaakin ettei ne juurikaan ole päässyt kameralle asti. Muutama asu on vilahtanut Instagramissani (@lindakaup). Tämä asu on viime viikonlopulta Rovaniemeltä, jossa kävin pitkästä aikaa. Kesälomalla kun en sinne kerennyt ollenkaan!

Vieläkö siellä ruudun takana löytyy seuraajia? :)

-Linda

6 kommenttia

  1. Voi ei, miten huono mäihä sairastella koko loma. :( Ilmastoinnit ja lämpötilojen suuret erot on niitä pirullisia, jotka lähes aina jättävät jälkensä. Tulin viime to yöllä takaisin suomeen ja nyt jo tuntuu flunssa hiipivän niskanpäälle!
    Tässä taistelen itseni kanssa, että otanko uuden äkkilähdön vai ostanko kaapin täydeltä lämmikettä. Eikö sulta löytynyt se canada goosen talvitakki? Onko liian kuuma pikku pakkasiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Onneksi kuitenkin suurimmaksi osaksi pystyin nauttimaankin lomasta, vaikka sairastelinkin paljon :) Canada Goosea en voi muuta kuin suositella!! Ei ole ollenkaan liian kuuma pikkupakkasiinkaan, vaan takki hengittää oikein hyvin :)

      Poista
  2. Täällä ollaan ja kadehditaan sun upeaa rusketusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla! :) hih, rusketus on kohta kaukainen muisto vain :D

      Poista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.