London shopping

Kaikki Lontoossa käyneet tietävät että shoppailumahdollisuudet siellä ovat rajattomat. Siis HUH sitä liikkeiden ja tarjonnan määrää! Koin oikeastaan jopa pientä paljousahdistusta, sillä useassa liikkeessä käännyin samantien kannoilla kun astuin putiikkiin sisään. Tästä hyvänä esimerkkinä Primark. Tuo tavara- ja ihmispaljouden multihuipentuma. Kauppa oli porukkaa täynnä ja ihmiset tunkivat tavaraa ostoskoreihin ostan kun kerran halvalla saa -mentaliteetilla. Visiittini kyseisessä liikkeessä kestikin alle minuutin, sillä en todellakaan jaksanut alkaa käymään niitä sekavia rekkejä läpi josko sieltä löytyisi joku ihan kiva edullinen kolttu. Olen muutenkin huomannut että olen oikeastaan aika laiska shoppailija. Blogit on ihan loistava paikka bongata uusia juttuja omaan vaatekaappiinikin ja useampi tämän postauksen ostoksista onkin tullut bongatuksi ostoslistalle joko muista blogeista tai instagramista. En monestikaan vaan millään jaksa koluta rekkejä läpi etsien niitä kivoja juttuja. Nettikaupat on sitten ihan asia erikseen, niitä kun jaksan monesti selata pitkäänkin omalta kotisohvalta.

Zara ei pettänyt Lontoossakaan vaan sieltä löytyi kassillinen juttuja mukaan. Ensimmäisen kuvan raidalliset ja tummansiniset shortsit ovat samanlaiset ja tykkäsit niiden mallista hirmuisesti, joten ostin ihan kaksin kappalein. Näiden lisäksi ostin vaaleansinisen keveän paidan, joka on juuri niitä blogeista bongattu -ostoksia. Tämän puseron onnistuin kuitenkin sotkemaan ilmeisesti jo matkalaukussa, eikä tahra meinaa millään lähteä pois, höh. En myöskään voinut olla ostamatta kauniisti koristeltua shortsihaalaria, joka tulee varmasti olemaan tämän kesän hittiasu!


J.Crewn liikkeessä minun oli pakko käydä testaamassa Jonnan kehumia t-paitoja. Täydellisen t-paidan etsiminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta, joten olenkin iloinen tästäkin saamastani vinkistä. T-paita tosiaan oli ihan täydellinen päällä, sopivan rento mutta kauniisti laskeutuva. En ehkä kuvitellut maksavani näin paljoa t-paidasta, mutta toivon näiden säilyvän pesuista huolimatta hyvinä.


Victoria's Secret ei petä koskaan ja sieltä löytää kyllä aina jotain ostettavaa. Täydensin jälleen alushousuvarastoani ja ostin lemppari rasvoja ja suihkugeelejä sekä kauniin yöpaidan. Lisäksi löysin ihan sattumalta huumaavan tuoksuisen hajuveden kun kiinnitin huomiota kauniiseen leopardikuosiseen pakettiin. Ja jottei leopardikuosia uupuisi, niin ostinpa vielä kivannäköiset kännykänkuoret, joista löysin ilmeisesti viimeisen kappaleen ihan sattumalta.


Louis Vuittonille kävelin oikeastaan sisään vain päähänpistosta ja ostin pitkään harkinnassa olleen Mini Pocheten. Tähän pikkuruiseen laukkuun mahtuu juuri sopivasta puhelin, pari korttia, käteistä, avaimet ja huulipuna/-rasva, eli juuri kaikki tarpeellinen pikaista kauppareissua tai illanviettoa varten. Laukkua on kätevä pitää lompakkona pikkulaukuissa joihin ei isompi oikea lompakko mahdu.


Viimeinen ostos oli varmaan nopein koskaan tekemäni ostos. Olin katsellut Lontoosta hieman sillä silmällä juhlamekkoja kesän juhlia varten, mutta mikään ei tuntunut kolahtavan. Kunnes lentokentällä törmäsin Ted Bakerin liikkeessä tähän upeaan oranssiin mekkoon, joka ihastutti minut klassisella mallillaan, mutta kuitenkin siinä oli kiva pieni juju helmassa. Mekko istui päälle tosi kivasti ja lentokentällä sain mekosta vieläpä -20% alennuksen. Tosi onnistunut löytö.


Mitäs tykkäätte ostoksistani? :)

-Linda

18 kommenttia

  1. upeat ostokset! tulee ihan hirvee hinku lähtee takas lontooseen ku luin tän sun postauksen ku ite asuin siellä 4 vuotta :)

    http://bettinaw.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Wau mitä ihania ostoksia! Tuo viimeinen mekko etenkin!

    VastaaPoista
  3. Kivoja ostoksia :) mikä siinä onkin, että perus t-paitaa on niin vaikea löytää? Lontoo on kyllä shoppaajan taivas. Mutta siihen tavaran määrään turtuu nopeasti ja mikään ei oikein tunnu enää miltään. :D primarkilla käyneenä voin todeta, että arkipäivänä heti aamusta siellä oli vielä melko inhimillistä käydä, mutta onhan se ihmismäärä aivan käsittämätön.

    VastaaPoista
  4. Ihania, varsinkin tuo LV pochette ja iphone kuoret! Tykkään nykyään tosi paljon leopardikuosista, sellasia vaatteita löytyykin jo aika paljon haha :)

    VastaaPoista
  5. Mahtavia ostoksia, etenkin tuo mekko on aivan älyttömän upea! Lontooseen olis kyllä ihan mahtava päästä shoppailemaan. :)

    VastaaPoista
  6. Wow! Persoonallinen valinta laukkumerkin suhteen - taas kerran... :-)

    VastaaPoista
  7. Tosi kivoja juttuja olet löytänyt! Haluaisin niin kovasti Lontooseen, lähinnä outlet-kauppojen vuoksi ;) Ja sama fiilis täällä, en millään jaksa enää käyttää aikaa rekkien selailuun. Blogeista ja katukuvasta saa hyviä ideoita, joita sitten metsästän mielelläni :)

    VastaaPoista
  8. Oi miten kivoja ostoksia! Hitsi just tänään aiemmin haikailin takaisin Lontooseen ja tämä postaus ei sitä hinkua helpota laisinkaan ;) Olen itsekin shoppailijana nykyään samanlainen, tuli siis myös melkoinen ahdistus Primarkilla ja äkkiä oli päästävä ulos. Itselläni oli onneksi ostoslista helpottamassa, niin en oikeastaan edes katsellut mitään "turhaa" :)

    VastaaPoista
  9. Vinkki Primarkista ahdistuville Lontoon-kävijöille: Oxford streetin toisessa päässä Tottenham Court Roadin metroaseman lähellä on toinen Primark, jossa ei ole ihan niin kauhea tungos ja kaaos. Se Oxford streetin Hyde Parkin puoleisessa päädyssä oleva liike on kyllä varsinainen maanpäällinen helvetti, varsinkin iltapäivisin :D

    VastaaPoista
  10. Oo, mitä kaikkea ihanaa olet shoppaillut! :) Ted Bakerin mekko on kyllä piste iin päälle! <3 En malta odottaa seuraavaa Lontoon matkaani, joka on toivottavasti syyslomalla! ;)

    VastaaPoista
  11. Itse kävin Primarkissa joskus arkiaamuna heti pian sen aukeamisen jälkeen ja sain shoppailla ihan rauhassa. :) Parin päivän päästä kävin sitten palauttamassa yhden sieltä ostamani repun, kun siihen oli tullut reikä parin päivän käytön jälkeen ja satuin paikalle hirveimpään ruuhka-aikaan iltapäivällä! Sille ihmismäärälle ei ollut loppua! Kannattaa siis vain valita tarkoin, että milloin sinne menee. :)

    VastaaPoista
  12. Oi aivan ihania ostoksia! Varsinkin tuo oranssi mekko on UPEA! :) Missä hotellissa yövyitte Lontoossa? Ois kiva saada reissupostaus kun ollaan menossa itsekin lontooseen muutaman kk:n päästä.

    VastaaPoista
  13. Ihania ostoksia :) Itse olen kans lähössä Lontooseen parin viikon päästä ja olisi kiva kuulla must see -paikoista ja hyvistä ravintoloista, jos sellaisia sattui kohalle :) Paljonko nuo J. Crew'n teepparit maksoivat siellä? Olen himmoinnut noita pitemmän aikaan ja huomasin että he toimittavat Suomeen myös, mutta tullit yms. pistää epäröimään. Ihanaa kesää! :)

    VastaaPoista
  14. Paljonko tuo LV:n laukku makso?:)

    VastaaPoista
  15. Olisi kiva kuulla Turku vinkkejä ja suosituksia? :)

    VastaaPoista
  16. Ihan kivoja melkein kaikki.

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.