Kerroksia hiuksiin vai ei?

Minulla on huomenna kampaaja, ihanaa! Värille en ajatellut tehdä sen kummempaa kuin raidottaa jäätäväksi kasvaneen juurikasvun, vaikka välillä kyllä mietinkin tummaksi värjäämistä, hmm... Leikkauksen kanssa olen kuitenkin kahden vaiheilla. Joko olen super tylsä ja pyydän ottamaan vain kuivat latvat pois tai sitten leikkaan hiuksiini hieman kerroksia. Olen kasvattanut hiuksiani tasamittaisiksi jota ne nyt aikalailla ovat. Olen kuitenkin alkanut miettimään onko tämä malli vähän turhankin tylsä? Mitään erikoista leikkausta ei luonnontaipuisaan tukkaani kannata tehdä, sillä en millään jaksa olla sitä joka päivä laittamassa. Kerrokset toisi kuitenkin pientä piristettä ja hiukset näyttäisivät kivemmalta esimerkiksi kihartaessa.

Tästä jo nähdystä lontookuvasta näkee hiusteni nykytilanteen melko hyvin:


Ja tällaista mietin:


Mitä mieltä te olette?

-Linda

8 kommenttia

  1. JOOJOOJOO! Noi Bielin hiukset on tosi nätit ja mielenkiintoset. :)

    VastaaPoista
  2. Mulla oli monta vuotta tasapitkä tukka ihan alaselkään saakka, mutta puolivuotta sitten uskaltauduin (haha mulle sekin oli suuri muutos :D) leikkauttamaan hieman kerroksia, ja hiukset näyttävät paljon eloisimmilta ja kuten sanoit, varsinkin kiharrettuna kivemmilta! Eli mä sanon siis että hiukan kerroksia! :))

    VastaaPoista
  3. Itse pähkäile samaa. Olisiko uudestaan kerrosten aika vai ei. Vuosia hiukseni oli kerrostettu mutt kun tukkani ei ole sileä ja suora vaan pesun jälkeen pörröinen niin kerroksittain se oli huonokuntoisen näköinen jos sitä ei jatkuvasti laittanut. Nyt tää on ollut pitkään jo tasapitkä ja tykkään mut tylsähän tämä on kuin mikä ja omakin juurikasvu on mega ljokkaa mutta haluankin päästä.värjäämisestä eroon lopullisesti. Nyt siis pohdinnassa paksu otsatukka hmmm.

    VastaaPoista
  4. Minun ääneni menee kerroksille! Se voisi tuoda ilmavuutta ja volyymia hiuksiin :) ei sillä, että omissa hiuksissani olisi koskaan ollut tuollaista leikkausta, mutta se johtuu opiskelijabudjetista (toisin sanoen ystäväni aina leikkaa ja värjää hiukseni). Joskus voisin itsekin kokeilla!

    VastaaPoista
  5. Heh, menin pari kuukautta sitten kampaajalle täsmälleen saman kuvan kanssa ja hyvä tuli :D eli kerrosta ihmeessä! Piristää kummasti ilmettä, on hyvännäköinen auki ja kiinni ja tosiaan ne kiharat on ihan eri luokkaa myös.

    VastaaPoista
  6. Minä sanon kerrokset. Ne saa aina kasvatettua pois jos tuntuu pahalta. Ne tuovat ilmavuutta ja antavat rakennetta hiukselle.

    VastaaPoista
  7. Kerroksia, kerroksia! Ja tummuutta! Uskon että se (tummempi) voisi sopia sulle tooosi hyvin! :)
    Mullakin huomenna kampaaja, ja mietin tummentamista hetken aikaa mäkin, mutta juuri kun olen päässyt siitä melkein-mustasta tähän lämpimään ruskeaan, ehkä en nyt kuitenkaan tuhoa saavutusta! :)

    VastaaPoista
  8. Hei! Pakko kysyä, missä sä oot Oulussa käyny/oot menossa kampaajalle? Sulla on hyvin värjätyt hiukset :)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.