Uusi suosikki ihonhoidossa


Kerroin aiemmin saaneeni Jurliquelta testaukseen muutaman tuotteen ja kerronkin kokemuksistani nyt hieman tarkemmi. Ihoni on ollut aina kohtuu hyvä, kunnes muutama vuosi sitten minulle alkoi nousta pientä punaista hormooninäppyä suun ympärille ja välillä muuallekin. Tämä on ollut minulle aika kova paikka, kun tosiaan iho on aina ennen ollut moitteeton. Näppyjä on epäilty myös ruusufinniksi, mutta ainakaan sen hoitoon tarkoitettu lääkevoide ei auttanut. Olen ollut ihoni kanssa välillä melko epätoivoinen ja luovuttamassa täysin. 

Olen pitkään halunnut kokeilla luonnonkosmetiikkaa jos siitä olisi iholleni apua. Luonnonkosmetiikka on kuitenkin minusta jotenkin hirveän vaikea ala, enkä ole oikein tiennyt mistä aloittaa. Olinkin innoissani kun minulle ehdotettiin tätä yhteistyötä, sillä toivoin vihdoin löytäväni apua iholleni. Nyt noin kolme viikkoa tuotteita käyttäneenä en voi muuta kuin ylistää tuotteita - olen täysin myyty!


Sain kokeiluuni kaksi tuotetta Jurliqeun uudesta Calendula Redness Resque sarjasta, joka on tarkoitettu herkälle iholle. Saamani tuotteet ovat Moisturising Cream kosteusvoide ja Calming Mist kasvovesi -spray. Tuotteiden tuoksu on miellyttävä ja mieto, eikä ärsytä ollenkaan herkkää ihoani. Olen normaalisti super laiska käyttämään kasvovettä, mutta tämä suihkepullo on niin helppokäyttöinen, etten ole lipsunut sen käytöstä kuin muutaman kerran. Kasvovettä voi suihkia suoraan kasvoille, jopa meikin päälle mikäli iho tuntuu kiristävältä. Kasvovoidetta olen myös käyttänyt aamuin illoin ja se sopii hyvin myös meikin alle.

Näiden kahden tuotteen lisäksi sain Herbal Recovery Antioxidant kasvoöljyn, joka ravitsee ja syväkosteuttaa ihoa. Oma ihoni on pitkään ollut pintakuiva ja olenkin käyttänyt tätä öljyä nyt joka ilta pesun jälkeen kosteusvoiteen alla. 


Ihoni ei ole vuosiin ollut niin hyvässä kunnossa kuin nyt. Punaiset näpyt ovat kadonneet ja iho huomattavasti paremmassa kunnossa. Iho näyttää terveeltä ja kosteutetulta, ja pintakuivuus on kamala muisto vain! Tämä saattaa kuulostaa melkoiselta ylistykseltä, mutta tarkoitan todella jokaista sanaa. Uskon vakaasti, että nämä tuotteet jäävät minulle vakituiseen käyttöön myös niiden loppumisen jälkeen.

-Linda

PS. Oululaiset lukijat muistakaahan osallistua tähän mahtavaan Jurlique arvontaan! :)

Yhteistyössä: http://jurlique.fi/

6 kommenttia

  1. Tuotteiden tuoksu on miellyttävä ja mieto, eikä ärsytä ollenkaan herkkää ihoani.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kyllä varsin hyvältä! Mä kans oon kamppaillut pienen ikuisuuden noiden tuotteiden kanssa, itsellä kun vasta oikein ongelmaiho onkin. Osaatko sanoa mistä noita tuotteita vois mahdollisesti saada? Siis muualta kuin sieltä Oulusta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä kokeilemaan josko löytäisit apua Jurliquen tuotteista, itse olen todella onnellinen kun vihdoin löysin itselleni sopivat tuotteet! :) Kaikki jälleenmyyjät löytyvät täältä: http://jurlique.fi/mista-ostaa/

      Poista
  3. Voi, kuulostaapa hyvältä! Itselläni on todella pintakuiva iho, enkä akneltakaan ole oikein välttynyt. Seuraavia kosmetiikkatuotteita ostaessa täytyykin muistaa nämä Jurliquen tuotteet! :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi muuta kuin suositella! :) Toivottavasti sinäkin löytäisit Jurliquesta apua iho-ongelmiisi! :)

      Poista
  4. Mulla on nämä just tällä hetkellä myös testissä ja olen tykännyt paljon. Varsinkin kasvovoide on ihana, vaikka tuntuu aluksi paksulta, se sujahtaa kuitenkin hetkessä ihoon ja jättää mukavan puolimatan pinnan. Kosteuttaa tosi hyvin ja niin kuin sanoitkin toimii myös meikin alla. Mikään meikkivoide, bb -tai cc-voide ei ainakaan toistaiseksi ole lähtenyt rullautumaan. :)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.