livingroom

Pitkästä aikaa väliin vähän sisustusjuttuja. Kerroin kesän loppupuolella meidän saaneen uuden sohvan, mutta en vielä ole sitä tarkemmin ehtinyt tällä blogin puolella esitelläkään. Nyt kun minulla vielä sattui olemaan lainassa Olympuksen M.Zuiko 17mm f/1.8 laajakulmaobjektiivi, nappasin heti reissun jälkeisenä viikonloppuna kuvat uudistuneesta olohuoneestamme. 

Uusi sohvamme on minun vanhempieni vanha. Sohva oli äitini mielestä liian pehmeä eikä värikään ollut täysin hänen mieleen, hän kun on hyvin tarkka sisustuksestaan. Äiti löysikin uuden mieluisan sohvan kesän lopulla ja me ostimme vanhan sohvan pois. Minua hieman jännitti mahtuuko sohva meille, mutta onneksi sohva löysi paikkansa. Sohva ei ole ainoa uusi juttu olohuoneessamme, vaan samaan aikaan tulivat myös Ikean tauluhyllyt. Tauluseinä ei kylläkän vielä ole valmis, vaan tyhjiin kehyksiin pitäisi saada teetettyä kuvat. Halusimme kuitenkin jättää kuvien teettämisen reissun jälkeen, niin saadaan uusimmaltakin reissulta kuvia seinälle. Kaksi kehyksistä on Ikeasta ja kolme Pentikiltä. Myös Ikean Stockholm matto aka blogimatto on uusi ja se sopii mielestäni meidän sisutukseen oikein kivasti. Maton materiaali ei ole tämän siivouskammoisen kodinhengettären kodissa mikään paras, sillä se imee puoleensa kaikki irtohiukset ja pölyt! No ehkäpä vaikea matto innostaa minut tarttumaan imurinvarteen hieman useammin (you wish!). Sohvapöytä pääsi pitkästä aikaa parvekkeella oleilun jälkeen oikeaan käyttöön, mutta en oikeastaan tykkää siitä, koska pöytä on liian korkea. Haaveissa siintäisikin Hayn valkoinen Tray tarjotinpöytä.

id

Meillä jo pidempään ollut "sisustuselementti" siirtyi uuden sohvan tieltä ikkunaa vastakkaiselle seinälle. Nyt ikkunasta tuleva valo heijastuu myös peilin kautta ja tekee asunnosta hieman valoisamman. Pentikin loiste kynttelikkö oli tarkoitus laittaa kesäksi kaappiin, mutta eihän tuo minnekään mahtunut. Nythän kynttelikkö pääseekin jo käyttöön pimeiden syysiltojen saavuttua.



Tykkään meidän kodista tällä hetkellä aivan hirmuisesti! Vaikka tilaa voisi aina olla hieman enemmän (etenkin makuuhuoneessa!) ja muutamia hankintoja olisi aina kiva tehdä, ollaan mielestäni saatu meidän 51 neliön asunto näyttämään oikein kivalta. 

Mitäs siellä tykätään? :)

-Linda

15 kommenttia

  1. Kivan näköistä on! :))

    http://sannamarian.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Tuo Pentikin "tuikkupuu" on aivan ihana. Pari vuotta olen sitä jo liikkeessä hypistellyt ja ihaillut, mutten oli raaskinut ostaa. Nyt voin kuolata sitä täällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Itse löysin sen viime syksynä Sokoksen verkkokaupasta alesta! :)

      Poista
  3. On kyllä hirmuisen kivan näköinen olkkari ja tuo sohva sopii aivan mainiosti tuonne :)

    VastaaPoista
  4. Kivalta näyttää kyllä teillä. 51 neliötähän on ihan mahtiasunto jos vertailukohdaksi otetaan omat opiskeluasumisen muodot Oulussa vuosian n.-97-2000. Ensimmäiset 1,5 vuotta omassa 10 neliön huoneessa suuressa solussa n. 8 muun asujan kanssa. Seuraavat viisi vuotta meni sitten kaksin 37 neliön yksiössä ja hyvin mahduttiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no joo siihen verrattuna kyllä :D Oulussa on kyllä melko kohtuulliset vuokrat, että tämänkin asunnon vuokra on vain 620e sisältäen netin, mikä on helppo maksaa kun molemmat käy töissä, minä nykyään kokopäiväisenä :) Unelmissa kuitenkin siintäisi jo se ihan oma koti! :)

      Poista
  5. Tosi ihanan ja kotoisan näköinen olohuone, mutta myös todella tyylikäs! Meillä on olohuone vähän vielä kesken lähinnä piensisustukseltaan.. Siellä on tosi iso seinä ja siinä ei ole oikein mitään vielä tällä hetkellä. Ollaan kuumeisesti mietitty, että mitä siihen laitettaisiin. Tai siis että tauluja, vai hyllyjä.. Ehkä se oikea juttu siihen vielä löytyy :)

    VastaaPoista
  6. Ihan mielettömän ihana olkkari teillä! Sohva näyttää tosi hyvältä, ja näiden kuvien myötä tuli mieleen että noita tauluhyllyjä pitäisi itsekin muistaa joskus ostaa :)

    VastaaPoista
  7. Tuota Pentikin härveliä en ole koskaan ymmärtänyt, mutta kaunis opiskelijakoti.

    VastaaPoista
  8. Näyttää nätiltä! Onko tuo lipaston päällä oleva valaisin bourgie?
    Ellen

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.