kosmetiikkaostokset USA:sta

Tietyt kosmetiikkamerkit ovat USA:ssa huomattavasti halvempia mitä Suomessa ja muutamia kosmetiikkaostoksia tuli reissussa tehtyä. Olisin voinut ostaa paljon enemmän esimerkiksi edullisia hiustuotteita, mutta valitettavasti shampoopullot ovat melko painavia, joten laukkuun olisi äkkiä kertynyt liikakiloja.

Victoria's Secretin vartalosuihkeet ja -voiteet on melkein ihan must-juttu tuoda USA:sta! Onhan nämä kyllä niin herkullisen tuoksuisia! Omat lempparini ovat makeita, hedelmäisiä ja marjaisia, itse en kukkaistuoksuista kovinkaan pidä. Nämä Fantasies vartalotuotteet maksavat USA:ssa 35$/5kpl, mutta myös huomattavasti kalliimpiakin hajuvesiä ja tuoksuja merkiltä löytyy. 


Cliniquen tuotteet olivat merkittävästi halvempia USA:ssa ja näitä tuotteita olisi kannattanut ostaa enemmänkin. Ostin kuitenkin vain kokeiluun Dramatically Different kosteusvoiteen, joka maksoi Sephorassa vain noin puolet siitä mitä Suomessa. Oon tykännyt tästä päivävoiteena meikin alla, kevyt koostumus ja imeytyy nopeasti.


Kynsilakkoja hamstrasin oikein olan takaa! Essien ja O.P.I:n kynsilakat maksoi 8$/kpl (n. 6,5e), eli 10e vähemmän mitä Suomessa (!!!). Ihan älyttömiä nuo hintaerot, enkä välttämättä raaskisi maksaa kynsilakasta melkein paria kymppiä. Mutta onhan nämä kyllä tosi hyviä lakkoja! Essien lakoista tykkään ehkä vielä hieman enemmän kuin O.P.I:n, sillä niissä tuntuu olevan hieman enemmän pigmenttiä ja on helpompi levittää. Essien kuivattavan päällyslakan ostin myös, ja siihen olen ihastunut niin kovasti, että siitä täytyy varmaankin pulittaa se Suomen suolanen hintan kun tämä loppuu. Lisäksi kuvassa on halvempien merkkien glitterlakkoja.


Huulipunien hamstraajana teki tiukkaa olla menemättä sekaisin. Huulipunia kun löytyy kotoa jo ihan kivasti, niin maltoin mieleni ja ostin vain nämä kaksi. Vasemmanpuoleinen super pinkki on Sephoran ja oikeanpuoleinen hieman luonnollisempi pinkki MAC:in. Myös MAC oli edullisempaa kuin Suomessa. Esimerkiksi huulipunat maksoi 12e/kpl kun Suomessa ne taitaa olla sen 18e/kpl.


MAC:ilta ostin muutakin, uuden meikkivoiteen ja puuterin. Face and Body Foundation on tosi kevyt, eikä sillä suuria virheitä ihossa saa peitettyäkään. Tykkään itse kuitenkin juuri ohuista meikkivoiteista, jotka vain tasottavat ihon sävyeroja. Vanha lähes lopussa ollut puuterini tipahti lattialle ja meni rikki, joten uusi piti saada. Pyysin myyjältä neuvoa kevyeen puuteriin, jonka tarkoituksena on pitää vain meikki paikoillaan ja sain kätösiini tämän Select Sheer Pressed puuterin, johon olen ollut tosi tyytyväinen. Victoria's Secretiltä ostin Radiant Flas Brightening Cream voiteen, jolla saa ihoon melkoista loistetta. Tätä tarvitsee käyttää vain pieni pisara ja jo sillä määrällä saa tarpeeksi hehkua.


Kuten jo alussa mainitsin, olisin halunnut ostaa hiustuotteita paljon enemmän mitä ostin, mutta painorajoituksien vuoksi jätin monet jutut ostamatta. Organix merkiltä ostin kuiten moroccan argan öljyä ja saman sarjan hiusnaamion. Tuo hiusöljy tuoksuu tosi hyvälle ja oon kyllä todennut sen loistavaksi tuotteeksi. Nämä maksoivat vain murto-osan siitä mitä kuuluisan Moroccan Oil merkin tuotteet, vain 5e/kpl, enkä ainakaan öljyssä ole huomannut edes ero tehossa, sillä myös tuota Moroccan Oilia olen kokeillut. Harmitta jo valmiiksi, että näitä ei taida saada Suomesta mistään, pitää vielä tutkia nettikaupat! Muun muassa Redkenin, Tigin ja Aussien tuotteet olisivat olleet edullisia.


Sellaisia kosmetiikkaostoksia. Onko kaikki merkit teille tuttuja tai löytyykö joukosta teidän lemppareita? :)

-Linda

15 kommenttia

  1. Oon itse tällä hetkellä täällä Floridassa, ja kiinnostaisi tietää että mistä ostit nuo Moroccanin tuotteet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Walmartista! :) Mutta näitä oli myös Walgreenseissa ja kaikissa Pharmacyissa.

      Poista
  2. Ihania kuvia ja rakastan kanssa noita Victoria's Secretin tuoksuja <3 mulla alkaa olla omat jo loppu, jotka ostin Lontoon reissulta ja oon harkinnut kanssa tilaamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä niin hyviä! :) VS:n omilta sivuilta ei käsittääkseni ainakaan saa tilattua tuoksuja ja rasvoja Suomeen, mutta näitä myydään myös joissain muissa verkkokaupoissa :)

      Poista
  3. oi mulla on tuota victoria's secretin love spell-vartalovoidetta! hakkaa kyllä kaikki vähän kalliimmat voiteet, on paksua ja todella riittoisaa :)

    VastaaPoista
  4. Aah VS:n saippuat, voiteet ja tuoksut on kyllä aivan parhautta! Pitäisi ehdottomasti joku päivä käydä VS:llä täällä Lontoossakin tuoskuttelemassa... :)



    Maria / Petite Living

    VastaaPoista
  5. Oi että, ostin itse Singaporesta pari viikkoa sitten aivan samoja VS tuotteita :) Toi coconut passion on aivan ihanan tuoksuista <3

    VastaaPoista
  6. Voi vitsit, miten ihania ostoksia! Sekoaisin oikeasti USAn kemppareissa, jos sinne joskus pääsisi! :D MAC kyllä kuuluu omiin suosikkeihin ehdottomasti. Nuita Essien kynsilakkoja oon itsekin miettinyt, olisi kiva nähdä niitä kynsilläkin sitten jos vain sellaista postausta haluaisit tehdä. :)

    VastaaPoista
  7. Hyviä löytöjä! O.P.I:t tulee itsekin aika usein tilattua ulkomailta juuri edullisuuden vuoksi. Onneksi suomessakin pari kauppaa myy niitä hieman halvemmalla kuin Sokokset ja Stockat.

    VastaaPoista
  8. Clinique on mun yks lemppareista tuotteista sekä aussien hiustuotteet on kyl ihania. Opin ja essien lakkoja olen stokkalla hipeltänyt mut kuten itsekin sanoit, aika kova hintaisia kynsilakoiksi. Itse olen tykännyt sairaan paljon LR health&beauty systemsin lakoista, niiden hinta keikkuu siinä 10€ paikkeilla, ja on laadultaan minusta erinomaisia. Juurikin tilasin jouluisen sinisen ja päälle klitterit aaahhhhh. Lakkoja saa ainoastaan kuitenkin vain jälleenmyyjiltä.
    Nanni

    VastaaPoista
  9. Viime Tallinnan reissulla ostin noita samoja Organixin tuotteita Tallinnan Stockmannilta eli ainakin siellä niitä myydään jos sattuu risteilyllä käymään :) Itse olen kanssa ollut todella tyytyväinen ja hinta-laatu-suhde on kohdallaan!

    VastaaPoista
  10. http://www.lifeandlooks.com/Brands.aspx?BrandID=625&PartnerID=287&gclid=CJ_ejrXG57oCFY5Q3godFFkAzA

    ko. irlantilaisesta verkkokaupasta näyttäisi kyseisiä tuotteita löytyvän, en ole itse tosin tilannut sieltä vielä mitään. Siellä näytti olevan muitakin mm.apteekkimerkkejä Suomea edullisimmin hinnoin. eiköhän sieltä joudu koetilauksen tekemään :)

    VastaaPoista
  11. oioi, herkulta näyttää ostokset! minäkin ostin Tallinnasta noita Organixin arganöljytuotteita, mutta muistaakseni Kaubamajan hinnat olivat mainitsemiasi kalliimmat.. tosin siltikin erittäin kohtuulliset MoroccanOiliin verrattuna!

    Kiva blogi, eksyin sattumalta! Täytyykin perehtyä tarkemmin...

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.