banaanipannukakut - once more

Harva blogejalukeva on varmaankaan välttynyt kuulemasta banaanipannareista tai vaihtoehtoisesti proteiinipannareista, joita blogit ovat olleet viime kuukausina tulvillaan. Itse tein banaanipannareita ensimmäistä kertaa tammikuussa (postaukseen tästä) ja sen jälkeen niitä on tuli tehtyä aina silloin tällöin, mutta kesällä niiden teko on täysin unohtunut. Nyt makeanhimoissani muistin nuo herkkuletut ja päätin kokeille uutta ohjetta. Tällä kertaa letuista tuli enemmänkin pannukakkumaisia ja ne maistuivat kerrassaan loistavalta! Pannukakkuja väsäsin tämä ohje (mahtava blogi, käykää kurkkaamassa!) pohjana, sitä hieman muunnellen, sillä kaapistani ei löytynyt esimerkiksi raejuustoa enkä halunnut tehdä aivan noin isoa annosta.

BANAANIPANNUKAKUT
5kpl

1 banaani
2kpl kanamunia
1dl kaurahiutaleita
1dl FAST Cook - Bake - Cake proteiinijauhetta 
(linkki, varmasti jokin muukin proteiinijauhe käy)
2rkl maitorahkaa
0,5dl rasvatonta maitoa
0,5tl suolaa
paistamiseen kookosrasvaa

Aineet nakkasin vain blenderiin ja sillä sekaisin. Paistamiseen käytin kookosrasvaa, joka antaa pannukakkujen makuun kivan pienen lisävivahteen. Pannu kannattaa kuumentaa tosi kuumaksi ennen paistoa, jotta pannukakkujen pinnasta tulee rapsakka ja ne on helpompi kääntää. Laskeskelin vielä ohjeen kalorit ja koko satsissa on vajaa 400kcal, ja annoksesta riittää reilusti kahdelle. Pannukakut söin rasvattomasta maitorahkasta tehdyn "kermavaahdon" ja mansikoiden kera. Tuohon rahkakermavaahtoon tulee rasvatonta maitorahkaa, hieman rasvatonta maitoa ja makeutusainetta, ja nämä vispataan kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.


Nämä oli tosiaan maultaan ihan huikeita, paljon parempia kuin mitkään aiemmin maistamani vastaavat. Myös koostumus oli näissä paljon parempi kuin muissa testaamissani ja lettujen kääntö paistinpannulla oli helppoa. Suosittelen siis todellakin kokeilemaan näitä, sillä itselleni nämä maistuivat jopa paremmin kuin normaalit letut.

Joko sinä olet kokeillut hehkutettuja banaanilettuja tai proteiinilettuja? Mikä on sinun lempireseptisi?

-Linda

time to move on

Vaikka elokuu taitaakin virallisesti vielä olla kesäkuukausi, on mielestäni jo aika kääntää katseet vaatehankinnoissa kohti syksyä. Moniin nettikauppoihin onkin alkanut jo virrata syksyisiä uutuuksia, mikä tuntuu virkistävältä jo niin nähtyjen kesäisten aletuotteiden rinnalla. 


id

Oma syysgarderobini tulee varmasti päivittymään suurimmaksi osin reissussa tehdyillä hankinnoilla. Etsin jo viime vuoden ajan uutta syys/kevättakkia, joka olisi malliltaan minimalistinen ilman sen suurempia koristuksia. Jos sellaista ei kuitenkaan ala löytyä, ei beige trenssikään olisi paha valinta. Kesäjalkineita minulla riittää mielinmäärin, mutta syksyksi ja talveksi tarvitsen ehdottomasti konjakinruskeat ratsastussaappaat ja chelsea boots -malliset nilkkurit, joita kumpiakin olen etsinyt jo pari aikaisempaa syksyä tuloksetta! Viime syksynä vaatekaupat vallannut burgundyn punainen väri näyttää olevan myös tänä syksynä muodissa, ja se kyllä sopii minulle sen verran kaunis väri on. Reissusta tulen ehdottomasti haalimaan myös neuleita ja toiveissa olisi löytää myös täydellinen harmaa collegepusero.

Joko sinä olet tehnyt ensimmäisiä hankintoja syksylle?

-Linda

(linkit mainoslinkkejä!)

la vie


"Life is too short to drink bad wine."

Törmäsin tähän ranskankieliseen sanontaan ensimmäistä kertaa vasta viime viikolla. Minulla ei koskaan ole ollut minkäänlaista mottoa tai elämän viisautta, jota olisin sen erityisemmin jäänyt pohtimaan, mutta tämä kyllä osui ja upposi. Niinkin kovaa, että tein itse siitä taulun. En voi ottaa sanontaa kirjaimellisesti, sillä itsehän en pidä minkäänlaisista viineistä, mutta lause on mielestäni todella osuva yleisesti ihan kaikkeen elämässä. Lauseen voi varmasti tulkita monella eri tavalla, mutta itselleni se merkitsee sitä, että elämä liian lyhyt tuhlattavaksi huonoihin valintoihin. Ja tällä tarkoitan tyytymistä niihin the second best vaihtoehtoihin sen sijaan, että tähtäisi unelmiinsa. Oli kyse sitten ihan mistä tahansa: opiskelupaikasta, työpaikasta, parisuhteesta, asunnosta, muusta materiasta, ihan mistä vain, vaikkapa sitten siitä viinistä! Jokainen toki tekee varmasti elämässään vääriä valintoja, mutta tärkeintä on oppia virheistä ja vastoinkäymisistä huolimatta pyrkiä parempaan, parhaaseen

Onko sinulla jotain mottoa tai elämän viisautta, joka on kolahtanut sinuun aivan erityisesti?

-Linda

asu 27/07/2013 on the beach

Lauantaina pääsin pitkästä pitkästä aikaa nauttimaan auringosta, kun kerrankin säät suosi vapaapäivänä. Lähdettiinkin käymään Nallikarissa, joka iso hiekkaranta merenrannalla, ottamassa hieman aurinkoa ja uimassa. Vesi tuntui kyllä aluksi hirmuisen kylmältä, mutta kyllä sinne sitten lopulta uskalsi mennä hieman polskimaan. Ihan täysin putkeen tuo rantareissu ei mennyt, sillä meidän lähellä heitteli pari miestä fribeetä, ja tuo frisbee tietenkin lensi siihen puolen metrin päästä minua ja pölläytti melkoisen kasan hiekkaa päälleni. Pieni hiekkapöllyhän ei haittaa mitään, mutta sitä hiekkaa meni ihan naama täyteen, silmiin, suuhun, korvaan kuin bikineiden sisäänkin ja vielä tänäänkin hiekkaa löytyi korvasta ja päänahasta :D

mekko H&M // laukku LV // sandaalit Sam Edelman // aurinkolasit Le Specs täältä*

Koko viikonlopun on säät hellineet ihanasti Oulussa, toivottavasti näitä riittäisi vielä elokuussakin! :) Sunnuntaina en ihan kauheasti voinut auringossa olla, sillä jostain syystä päätäni särki heti aamusta, eikä auringonvalo tehny särylle mitenkään hyvää. Ensi viikoksi luvataan lämpimiä ilmoja myös, joten pitää yrittää ulkoilla mahdollisimman paljon :)

Kesälomaan olisi nyt jäljellä tasan viisi viikkoa. Joko kaikki muut ovat pitäneet lomansa, vai vieläkö jollain muullakin odotta loma vielä edessä päin? :)

-Linda

satumainen alevinkki

Ajattelin vinkata teille, että Iittalan verkkokaupasta löytyy tällä hetkellä kaunista Satumetsä -astiastoa -50% alennuksella. Itsekin täydensin kokoelmaani siten, että nyt jokaista on 6kpl ja astiastomme on nyt tältä ostin täydellinen. Iittalan verkkokauppaan pääset tästä (ei mainoslinkki!). Satumetsää myydään vain kausittain, jossain vaiheessa koko astiaston tuotanto loppuikin jo, joten jos näitä mielii vielä saada kannattaa olla nopea! Tarjous on voimassa ainakin verkkosivujen mukaan enää vain tänään sunnuntaina!


Kerääkö joku muu Satumetsää? :)

-Linda

asu 26/07/2013

Eilen käytiin Japen kanssa pitkästä aikaa leffassa. Käytiin katsomassa komediaelokuva The Internship, jossa näytteli Owen Wilson ja Vince Vaughn. Tykättiin molemmat elokuvasta tosi kovasti, paras pitkiin aikoihin! Elokuva ei ollut mikään överikomedia, jossa jutut olisi menneet yli, vaan hyvän maun rajoissa pysyttiin. Kertaakaan elokuva ei tuntunut pitkäveteiseltä, joten voin kyllä suositella jos haluaa nähdä jotain kepeää viihdettä.

Oulussa on ollut tällä viikolla ihanat säät ja piti pukea mekko päälle kun kerrankin on ilmoja siihen. Mekko on Nelly.comin alesta tilaama Savannah mekkinen Marianne Dress, joita löytyy alesta yhä täältä*.

mekko Savannah // laukku LV // kengät Zara // kello MK

Oulussa on tällä hetkellä meneillään Qstock festarit, joille meillä ei valitettavasti ole lippuja. Eilen alkoi oikein harmittamaan, kun tajusi kuinka hienot ilmat täksi viikonlopuksi on luvattu ja festareilla varmasti ihan loistava tunnelma. Festarit on loppuunmyyty, olisi pitänyt tajuta hieman aikaisemmin että voisi ehkä ne liputkin ostaa. Ajateltiin tänään mennä festarialueen ulkopuolelle fiilistelemään kun HIM illalla soittaa.

Heräsin juuri ajatukseen, että ensi viikolla vaihtuu taas kuukausi ja on jo elokuu. Kohtahan sitä on jo kesätyöt ohi ja reissu ovella. Tämä kesä on kyllä mennyt taas ihan mielettömällä vauhdilla! Pitää siis vielä nauttia täysillä näistä kauniista kesäpäivistä, kun niitä vielä on! :)

Mukavaa viikonloppua!

-Linda

details at home

Minulla on ollut pari viime viikkoa kaamea sisustusvimma! Olin himoinnut kotikotonani olevaa sohvaa pitkään ja olin sanonut äidille, että sitten kun hän siitä luopuu, otetaan me se ilomielin vastaan tänne meille. Äiti oli nimittäin itse puhunut, että sohva on hänelle liian pehmeä ja väärän värinen, ja tiesin hänen siten siitä joskus luopuvan. Kun sain äidiltä viestin, että uusi sohva on tilattu, pompin innosta! Meidän vanha sohvamme, joka sekin oli tosi hyvä kuntoinen ja laadukas, oli kyllä kiva, mutta tämä uusi vielä kivempi. Vanha sohva saatiinkin myytyä nopeaa ja tila uudelle sohvalle oli raivattu. Uusi sohva tulikin meille jo viime sunnuntaina ja sitten pyöräytettiinkin sisustus koko kämpässä uusiksi. Kuvia asunnosta tulen laittamaan lisää myöhemmin kun kaikki on paikoillaan, mutta tässä pari yksityiskohtaa.


Alimmassa kuvassa näkyy pieni vilaus uudesta sohvastamme. Se on siis vaalean harmaa ja mielestäni aiiivan ihana! Tv-tasolla näkyvä (jossa sauma typerästi edessä) Pentikin Rondo lamppu on uusi, tilasin sen muutama päivä sitten Sokoksen verkkokaupasta. Olenkin tässä muutaman päivän ajan myynyt ahkerasti ylimääräisiä tavaroita kotoa pois Facebookin myyntipalstalla.

Kuvia tulossa siis piakkoin lisää, kunhan saadaan muun muassa uusi matto lattiaan ja tauluhyllyt porattua seiniin. Tykkään tosi kovasti uudesta järjestyksestä!

-Linda

asu 19/07/13

Kääk, minne nämä tunnit päivissä oikein menevät?! Tulinpa nyt näin jo nukkumaanmenoajan korvilla kuitenkin laittamaan tänne kuvat asusta, jossa kävin ystäväni kanssa syömässä Rovaniemen (ja ehkä jopa koko Suomen) kovimmassa ravintolassa Wingstonissa. Wingston on alkuperäinen syypää suureen rakkauteeni wingsejä kohtaa ja voin suositella kyseistä ravintolaa kaikille Rovaniemellä vieraileville! Saa sieltä toki muutakin, jos wingsti ei maistu ;)

paita Calvin Klein // housut Zara // huivi Guess // laukku LV // kello MK

Kuvat on hieman heikohkot, täysin vihreä tausta ei ole mikään optimaalisin kuvauspaikka, mutta tähän hätään ei muutakaan ollut. Käsivarrella pitkästä aikaa Speedy35. Olen viime aikoina ihastunut LV:n damier ebene kuosiin aivan erityisesti. Pitkään lempparini on ollut monogram kuosi, mutta nyt olen ihastunut damier ebenen rauhallisuuteen. En kyllä tiedä voiko tätä kuosia sanoa edes rauhalliseksi, mutta monogrammiin ja damier azuriin verrattuna damier ebene on mielestäni rauhallinen, noissa kahdessa kuosissa kun on kolmeä väriä ja tässä vain kahta. Haaveissa olisikin tällä hetkellä muun muassa Eva Clutch damier ebenenä ja ehkäpä myös se Neverfull GM, jota aiemmin olen himoinnut monogrammissa. I'm nuts. Mikä teidän lempi kuosinne LV:ltä on?

Mitäs teille kuuluu?! :)

-Linda

back again

Heihei täällä ollaan! Viikonloppu meni ohi nopsaa sitä Rovaniemellä vietellessä. Sunnuntai-iltana ajeltiin Japen ja meidän uuden sohvan kanssa kotiin Ouluun, ja pari viimeistä iltaa onkin mennyt sisustuspuuhissa. Kuvia uudesta sisustuksesta saatte varmaankin piakkoin, kunhan saan vielä muutamia hankintoja tehtyä ;)

Rovaniemellä näin jälleen pientä Sulo-koiraa, joka ei enää olekaan niin pikkuruinen! Poika oli kasvanut jo sitten viime näkemän, ja ihan pelottaa kuinka iso Sulo on kun seuraavan kerran nähdään! Sulo on kyllä aivan mahdottoman hurmaava ja ihana koiranpentu, ja äärettömän kiltti! Onnista ja Sulosta on tulleet jo ylimmät ystävykset, ja Onni-ressukka oli iltaisin melkein masentunut kun Suloa ei näkynyt :D

idkuva

Huh, nyt minä jatkan täällä sisustushommia!

-Linda

PS. Taas olisi oululaisille jotain myytävänä, tällä kertaa Iittalan Teema -astioita (tummanruskeita mukeja 6kpl, murokulhoja 6kpl ja 21cm ja 26cm ruokalautasia molempia 6kpl sekä oliivin vihreitä murokulhoja 6kpl). Kiinnostuneet saavat taa heittää sähköpostia osoitteeseen lindsaysdiaries@gmail.com :)

Zalandolta -18% vain tänään!

Vähän myöhään tulee tämä postaus, mutta pikaisesti halusin vinkata, että Zalandolta saa tänään, siis vain tänään, 1-vuotis syntymäpäivien kunniaksi -18% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista koodilla  

1YEAR2013FI
(EDIT// aiemmin laittamani koodi oli väärä, nyt toimii!)


Nyt jos koskaan kannattaa käydä kurkkimassa Zalandon tarjontaa, josta löytyy muun muassa useita malleja Michael Korsin laukkuja, joista saisi tänään ihan tuntuvan alennuksen!



Kaikki Michael Korsin tuotteet löydät TÄÄLTÄ!

-Linda

Birthday 728x90

(linkit mainoslinkkejä!)

asu 14/07/13 ja sohvaa myynnissä

Myös sunnuntaina nappastiin asukuvat asusta, jossa kävin ihan vaan kaupassa. Pitkästä aikaa oli LV:n huivi kaulassa, nyt kun kelit alkaa olla sellaiset että kaulahuivikaan ei ole liikaa... Ei nyt oikein juttu luista, niin sen pidemmittä puheitta itse asuun:

jakku Zara // pusero Christelle&Co // farkut Levi's // laukku Mulberry // aurinkolasit Le Specs // kengät Tory Burch

Minulla on perjantain ylimääräinen vapaapäivä ja lähdenkin huomenna viettämään hieman pidempää viikonloppua Rovaniemelle. Ihana nähdä taas pikku Sulo-koiraa, hih :)

-Linda

Ps. Oululaiset ja rovaniemeläiset hoi! Olisiko kenelläkään tarvetta sohvalle? Meillä olisi myynnissä hyväkuntoinen Askon divaanisohva laadukkaalla vaaleanbeigellä kankaalla. Ovh. sohvalla on n. 1300e, ja meidän hintapyyntö sohvalle olisi 200e, tarjotakin saa! Sohvasta kiinnostuneet voi ottaa yhteyttä sähköpostiini lindsaysdiaries@gmail.com. Sohvassa on irroitettavat tyynynpäälliset ja sohvan saa kahteen osaan kuljetuksen ajaksi. Sohva on tällä hetkellä Oulussa Etu-Lyötyssä, jossa halukkaat voi käydä sitä katsomassa. Kuljetus hoituisi tarvittaessa meidän puolesta Ouluun tai lähialuieille ja ensi viikon viikonloppuna myös Rovaniemelle! Nyt lähtis edullisesti hyvä ja laadukas sohva! ;)

Myyty!


matkabudjetti Amerikkaan

Kovin moni on ollut kiinnostunut tulevan reissumme (3.-26.9. USA:ssa) budjetista, joten avaanpa nyt teille kiinnostuneille hieman meidän reissun kustannuksia. Matkat varasimme hyvissä ajoin tammikuun alussa, joten mannertenväliset lennot saatiin omasta mielestämme melko edullisesti. HKI - NYC - HKI suorat lennot Finnairilla maksoi 550 euroa/hlö. Viime reissullamme kaksi vuotta sitten mannertenväliset maksoi yhteensä noin 650 euroa/hlö, ja molempiin suuntiin oli koneen vaihdot. Tuolloin varasimme lennot vasta toukokuun alussa, joten varaamisen kanssa kannattaa tosiaan olla ajoissa, niin lentojen kuin hotellienkin kanssa.
kuva täältä

Hotellien hintataso vaihtelee USA:ssa todella paljon. New Yorkissa hotellit ovat todella kalliita, ja meidän kolme yötä Equity Point hostellissa (entinen hotelli), huoneessa jossa on oma vessa, maksaa noin 380 euroa/2hlö. Tuo on NYCin majoitukseksi melko edullinen, ja minun mielestä suoranainen löytö. Hostelli kun sijaitsee Time Squarella, huoneen hintaan kuuluu aamupala ja hostelli on saanut todella hyvät arvostelut Tripadvisorissa. Las Vegasissa taas yövymme ihan kivassa Stratosphere hotellissa 250 eurolla/2hlö viikon. Las Vegasissa on hotellit melko halpoja, mutta kaikki muu siellä sitten maksaakin normaalia enemmän. Miamista löysimme melko hyvän hotellitarjouksen, ja siellä meidän 12 yötä maksaa 790 euroa/2hlö Tradewinds huoneistohotellissa South Beachillä. Me etsitään hotelleja aina periaatteella "mahdollisimman hyvä, mahdollisimman halvalla", ja yleensä meidän hotellit on kolmen tähden luokkaisia. Sijainnista joudutaan monesti pikkuisen tinkimään, eikä olla aina ihan keskeisimmillä paikoilla, mutta siedettävän kävelymatkan päässä kuitenkin. Halvemmallakin toki hotelleja vielä saisi, mutta sitten joutuisi tasosta tai sijainnista tinkimään jo melko paljon. Hotelleja vertailen sivustolla www.hodla.fi, joka voittaa Rantapallot ja Trivagot mennen tullen, sillä sieltä näkee heti hotellien hinnan koko ajalle, eikä vain yhden yön hintaa. Lisäksi suosittelen katsomaan Tripadvisorista hotellien saamat palautteet! Hotelleja kannattaa seurata ihan päivittäin, sillä hinnat voi muuttua todella nopsaa! Meidän Miamin hotelli esimerkiksi oli paria päivää aikaisemmin 400 euroa kalliimpi, kuin mitä silloin kun me se napattiin.

USA:ssa sisäiset lennot on kohtuullisen halpoja välimatkoihin nähden suosituimmilla reiteillä. Las Vegas kun on enemmän hurvittelukaupunki kuin businesskaupunki niin lennot sinne ja sieltä pois ovat kalliimpia. Meidän kaikki kolme sisäistä lentoa (NYC - Las Vegas - Miami - NYC) maksoi yhteensä noin 380 euroa/hlö. Lennämme siis kaikki välit, sillä välimatkat on niin suuria, että autolla ajamiseen kuluisi useita päiviä. Eli meidän matkojen kokonaisbudjetti on yhteensä noin 1640 euroa/hlö, sisältäen kaikki lennot ja majoitukset. Matkat olemme maksaneet kokonaisuudessaan jo varaushetkellä, joten tammikuusta lähtien olemme voineet kerätä pelkästään käyttörahaa matkaa varten. Matkaa varten olemme alkaneet säästämään jo keväällä 2012, eli jo ennen reissuamme Dubaihin.

idpossu
kuva täältä

Rahaa tarvitsee toki myös paikan päällä, eikä pelkästään matkojen maksaminen riitä. On kuitenkin vaikea arvioida tarkkaa budjettia kenellekään, sillä se riippuu niin monesta asiasta. Ruoka USA:ssa on omien kokemuksieni pohjalta hieman Suomen tasoa edullisempaa. Jos on valmis tinkimään ruuan tasosta ja voi elää pikaruualla, selviää varmasti helposti 15 eurolla/päivä. Jos kuitenkin haluaa syödä hyvin hienommissa ravintoloissa, saa rahaa luonnollisesti tuhlattua päivässä vaikka satoja euroja. Me todennäköisesti syödään sekä halvempaa pikaruokaa (joka ei tarkoita vain niitä hamppareita) ja sitten hienommin esimerkiksi Las Vegasin kuuluisissa buffeteissa, matkalla kun olemme yhteensä kolme viikkoa. Ruoan lisäksi rahaa tarvii esimerkiksi taksi- ja metromatkoihin. Me käytetään yleensä metroja ja busseja, joilla pääsee matkustamaan pitkiäkin välimatkoja parilla dollarilla. Todella paljon kuljetaan kaupungeissa kuitenkin jalkaisin. Lentokentiltä otetaan joskus taksi hotellille, riippuen saapumisen ajankohdasta, lentokentän etäisyydestä itse kohteeseen ja julkisenliikenteen aikatauluista. Lisäksi jos haluaa tutkia alueita vähän isommalta etäisyydeltä autolla, menee autonvuokraukseen rahaa. Autonvuokraaminen USA:ssa on kalliimpaa, jos ei ole täyttänyt vielä 25 vuotta, sillä vakuutukset on kalliimmat. Mitä nyt ollaan autovuokria katsottu, niin ihan perus auto ilman sen kummepia "herkkuja" navigaattorilla maksaa noin 40 euroa/päivä jos kuski on jo 25-vuotias. Me aiotaan vuokrata auto sekä Las Vegasissa että Miamissa muutamaksi päiväksi. Näiden "pakollisten" menojen lisäksi rahaa haluaa varmasti varata myös hurvitteluun, eli shoppailuun ja aktiviteetteihin. Moniin aktiviteetteihin voi kuitenkin varata liput jo Suomesta käsin edullisemmin netistä. Mekin ollaan varattu liput jo jenkkifutista katsomaan, sekä aiotaan sen lisäksi käydä Key Westissä snorklaamassa ja Las Vegasissa vesipuistossa. Shoppailu on USA:ssa Suomea huomattavasti halvempaa USA:laisten merkkien osalta etenkin outlet-myymälöissä. Outleteissä esimerkiksi Leviksen farkkuja ja Tommy Hilfigerin neuleita sai samaan hintaan, kuin vastaavia Suomessa H&M:ltä. Itse aionkin keskittää suurimman osan shoppailuistani näihin outleteihin.

Mielestäni rahaa kannattaa varata matkaan reilusti, ettei tarvitse joka hetki olla laskemassa pennosia ja miettiä riittääkö rahat. Kaikkia mukaan otettuja rahojahan ei ole pakko käyttää, mutta budjetissa on hyvä olla vähän ylimääräistä. Itse en lähtisi reissuun alle 2000 euron matkabudjetilla, mutta moni varmasti pärjäisi pienemmälläkin! 

kuva täältä

Sain itse taas pari postausta takaperin olleeseen ostoslistapostaukseen suoraan sanottuna aivan typerän kommentin: "Kyllä opiskelijabudjetti näyttää taas riittävän ;)". Siis missä vaiheessa olen sanonut lähteväni reissuun opiskelijabudjetilla?! Minulla on syyskuussa 24 päivän täysi palkallinen kesäloma, jonka olen ansainnut tekemällä töitä viime kesänä 4kk täysipäiväisenä ja joka viikko myös opiskelujen ohessa. Olen ollut toukokuun alusta päivätöissä tienaamassa rahaa reissua varten ja elän ihan minimalistisella budjetilla koko ajan. Toki ostelen aina silloin tällöin jotain, mutta hyvin vähän verrattuna siihen, mitä ostelisin jos en säästäisi mihinkään. Eli vaikka pääsääntöinen statukseni on opiskelija olen aivan yhtälailla myös työssäkävijä! Tulevalla reissulla aion siis todellakin shoppailla ja reilusti! ;)

Toivottavasti tästä postauksesta on teille Amerikan matkasta haaveileville jonkinlaista apua. Kommenttiboksiin saa laittaa kysymyksiä jos jokin jäi vielä askarruttamaan! :)

-Linda

asu 13/07/2013

Lauantaina tuli otettu asukuvat asusta, jossa kävin Rotuaari Piknikissä. Haaveissani oli kyllä ihan erilainen festariasu, mutta Oulussa on ollut viime viikot melko viileät ilmat, eikä lämpömittari ole kivunnut 20 asteen paremmalle puolelle miesmuistiin. Aurinkoakin olen ottanut viimeksi toukokuussa, joten rusketusta ei kyllä ole nimeksikään. Pitkähihaista on siis joutunut pukemaan ylle joka päivä. 

Kaikki asusta löytyvät jutut on blogissa näkynyt aiemminkin, mutta leoparditohvelit näkyvät asussa ensimmäistä kertaa. Täytyy vielä kerran hehkuttaa näiden mukavuutta, nämä on nimittäin todella mukavat jalassa ja näissä on tosi hyvä ja tukeva lesti. Lähtevät ihan varmasti USA-reissulle mukaan, sillä näillä jaksaa varmasti kävellä pidempiäkin matkoja.

jakku ja housut Zara // toppi Lindex // laukku LV // korut MbMJ & Juicy Coiture // kengät Cravo Canela


Huomenna tulossa postausta meidän USA-matkan matkabudjetista, siitä kun olen saanut runsaasti kommentteja kommenttiboksiin! Aiheesta kiinnostuneet tulkaapa huomenna sitten kurkkaamaan blogin puolella :)

-Linda

Ps. Viime viikolla joku on jo saattanutkin huomata sivupalkkiin ilmestyneestä bannerista, että myös Lindsay's Diaries kuuluu nykyään Indiedays Inspirationiin. Blogini sivuille ja sitä seuraamaan Inspirationin kautta pääset tästä.

vink vink!



Nelly.com tarjoaa tänään sunnuntaina ja huomenna maanantaina 16.7 tiistaiksi asti kaikista jo alennetuista tuotteista -20% lisäalen koodilla 20SALE. Kaikki aletuotteet löydät täältä. Itse klikkasin ostoskoriin jo aiemmin blogin puolella ihastelemani kauniin rusettimekon, kesämekkoja kun kaapistani löytyy melko vähän, suurimman osan joutuessa kirpputorille.

-Linda

Rotuaari Piknik 2013

Päästiin eilen Japen kanssa Rotuaari Piknikiin kuuntelemaan hyvää livemusiikkia. Liput sain yhteistyössä Oulun Matkailu Oy:n kautta. Rotuaari Piknik on Oulussa vuosittain kesällä järjestettävät neljäpäiväiset kaupunkifestarit, joissa esiintyy suomalaisia artisteja. Me päästiin tänä vuonna kuuntelemaan Laura Närheä, Kaija Koota ja J. Karjalaista.

Laura Närhi esiintyi ensimmäisenä ja oltiin eka vähän epäluuloisia, että onkohan sen keikka edes hyvä. Lähdettiin kuitenkin katsomaan myös Lauraa, ja onneksi lähdettiin! Niiden keikka oli superhyvä! Lähes kaikki biisit oli tuttuja, joten sai laulaa mukana, ja koko bändi oli tosi energinen. Katsomostakin huomasi, että selvästikään monillekaan Laura ei ollut se artisti jota oli tullut vartavasten katsomaan, mutta yleisö syttyi aivan täysin keikan edetessä! Itsekin olin fiiliksissä kun tuli Siskoni, Viimeinen aamu ja Mä annan sut pois. Japen mielestä Lauran keikka oli koko illan paras, vaikka hän ei todellakaan ole mikään fani, joten keikka oli tosiaan onnistunut.


Oma suosikkini näistä kolmesta esiintyjästä oli aivan ehdottomasti Kaija Koo, jota en koskaan aiemmin olekaan nähnyt livenä, vaikka biisejä olen fanittanut aina. Halusin ehdottomasti päästä lähelle eturiviä (enkä ollut ainoa!) kuuntelemaan ja hakeuduttiinkin jo Lauran keikan aikana hyviin asemiin. Täytyy kyllä myöntää, että onhan tuo Kaija aikamoinen mimmi yli viisikymppiseksi ja samaa mieltä taisi olla suurin osa muustakin yleisöstä. Kaijan biisien mukana lauloi ylivoimaisesti eniten porukkaa. Encorena tullut Tinakenkätyttö sai porukan aivan villiksi. Oma lempparini Kaijan biiseistä on aina ollut ehdottomasti Kylmä ilman sua, ja sen kuuleminen livenä olikin kylmät väreet aikaan saavaa!


J. Karjalaisesta en ole koskaan oikeastaan tykännyt, pikemminkin päin vastoin. Uudelta levyltä Meripihkahuone -biisi on kuitenkin miellyttänyt minuakin ja mielestäni mies kuulosti paremmalta livenä kuin radiosta. J. Karjalaisen keikalla ei enää oltukaan eturivissä, vaan annettiin tilaa kovemmille faneille, ja sukupuolet alkoi tasapanoittua kun lavan edessä alkoi olla naisten lisäksi myös miehiä ;) Meripihkahuone soitettiinkin jo aika keikan alussa ja se oli kyllä todella hyvä.


Ilta oli kyllä todella onnistunut ja pitäisi ehdottomasti useammin tehdä jotain tälläistä erikoisempaa. Rotuaari Piknikiin oli lähtenyt hurjasti muitakin ihmisiä nauttimaan hyvästä musiikista ja tungos oli kova. Lippuluukulla oli jo paria tuntia ennen sen avaamista ensimmäiset jonottamassa lippuja. Sillä lauantain osalta ennakkoliput myytiin loppuun.

Kaikki kuvat olen ottanut Olympuksen PEN kamerallani ja 45mm kiinteällä objektiivilla, jolla tuli mielestäni ihan onnistuneita kuvia ainain silloin kun olin kohtuu lähellä artistia! Aluksi pelkäsin että saakohan tuolla minkäänlaisia kuvia kun ei voi zoomata, mutta ihan hyvinhän tuolla pärjäsi.

-Linda

Ps. Terveiset Tiina Annikalle, oli tosi kiva kun tulit juttelemaan! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.