seikkailu Oulussa pt. 2

Jälleen maanantaina pääsin Oulun Matkailu Oy:n kutsumana kokemaan ja näkemään huippuja juttuja ja paikkoja. Odotin päivää suurella innolla, sillä edellinen tapahtumapäivä oli ollut niin onnistunut. Aiemmasta päivästäni voitte lukea täältä. Tälläkin kertaa mukana oli bloggaajaystäväni Sita ja Janne, neljäs porukasta kuitenkin puuttui, sillä Laura ei valitettavasti töiltään päässyt mukaan.

Ensimmäisenä etappina meillä oli Limingan luontokeskus. Tästä paikasta minulla taisi olla eniten ennakkoluuloja, sillä en ollut ihan varma, voiko linnut olla mitenkään erityisen mielenkiintoisia, vaikka luonnontieteet ovat aina lempiaineita koulussa olleetkin. Lintunäyttelystä kun tulee ensimmäisenä mieleen pölyset täytetyt linnut pönöttämässä lasivitriineissä. No, väärässä olin. Meillä oli ensin pikainen kierros luontokeskuksen 8 vuodenaikaa näyttelyssä, jossa tutustutaan vuoden kulkuun lintujen näkökulmasta. Näyttelyssä on toiminnallisia osuuksia, joissa pääsee pelailemaan erilaisia pelejä kosketusnäytöillä ja kuuntelemaan ja tunnistamaan lintujen ääniä. Näyttely on kuulemma suosittu lapsiperheiden keskuudessa, enkä kyllä yhtään ihmettele miksi. Näyttelyn "yläpuolelle" toisessa kerroksessa oli aivan ihana linnunpesää imitoiva rakennelma, jossa voi kuunnella satuja säkkituoleissa. Näyttelyyn pääsy on ilmainen, mutta halutessaan ryhmälle voi tilata opastetun kierroksen, joka on maksullinen.


Näyttelyn jälkeen siirryimme ulkoilmaan lintujen bongauskilpailun pariin Finnaturen edustajien kanssa. Saatiin kaikki omat kiikarit ja lisäksi meillä oli mukana kunnon kaukoputki. Bongauskilpailussa riitti linnun äänen kuuleminen ja tunnistaminen tai linnun näkeminen ja tunnistaminen. En voinut kuvitellakaan, että innostuisin noin kovasti lintujen bongailusta, mutta se oli oikeasti ihan tosi hauskaa! :D Nähtiin vaikka mitä hienoja lintuja, harmi ettei niitä kameralle asti saatu, pitäisi olla pikkaisen paremman vehkeet ;) Finnature järjestää lintubongauskisoja myös esimerkiksi työporukoille sekä lintukuvaus- ja lintukursseja, joista löytyy lisätietoa Finnaturen sivuilta täältä. Minun ja Jannen tiimin opas Jari oli aivan mahtava tyyppi ja molemmat oppaista oli niin vihkiytyneitä alalle, että ihan kateeksi kävi, kuinka joku on löytänyt niin oman juttunsa.



Sammakko!


Liminganlahti oli ihan superkaunis paikka ja tuonne voi mennä kuka vaan. Isoja lintutorneja on useampia ja tuo missä me käytiin on kaikista lähin. Luontokeskuksen lähistöllä on myös laavuja, joissa voi paistaa vaikka makkaraa tai syödä muita eväitä. Minulla onkin jo suunitelmissa lähteä Japen kanssa jokin kiva päivä retkeilemään tuonne. Mukaan lähtee tietenkin bongauskilpailusta saamani lintukirja, jos sitä vaikka itsekin tunnistaisi omin avuin edes yhden linnun ;D Kiikareita saa halutessaan lainaan luontokeskuksesta!


Liminganlahdelta siirryttiin päivän jännittävimpään osuuteen Koiteliin laskemaan koskea Go Arcticin! kanssa. Kuten en edellisestä kohteesta ollut koskaan kuullutkaan saati sitten siellä käynyt, oli Koitelikin minulle aivan uusi paikka. Harmi, etten ole aiemmin tiennyt näin hienoista paikoista, monesti kun olen miettinyt jotain kivoja ulkoilupaikkoja, eikä mitään ole tullut mieleen.

Ennen koskenlaskua saatiin päällemme super imartelevat märkäpuvut. Mulla alkoi tässä vaiheessa syke jo pikkuhiljaa kiihtymään. Ennen koskeen syöksymistä meille pidettiin lyhyt opastus, jossa kerrottiin miten soutaa meloa ja mitä tulee tehdä jos vaikka tippuu veneestä. Tuossa vaiheessa syke tais juosta jo tuhatta ja sataa... jos tippuu veneestä... Onneksi opas oli rauhoittava, ettei ihan liikaa pelottanut ;)


Ja sitten mentiin! Aluksi oli ihan lepposta melomista, mutta kun päästiin koskiosuuteen piti meloa täysiä! Kädet oli hapoilla jo siitä kevyestä osuudesta haha :D


Bongaatko seuraavasta kuvasta kolme melkoisen leveää pepsodent hymyä? :D Kuulemma juuri minun kiljunta ja nauru oli raikunut melkoisen kovaa... Hih, tiedän olevani äänekäs!


Suurimmassa pudotuksessa jäätiin kiinni kivensyrjään. Tuossa tohinassa minä meinasin ilmeisesti tippua veneestä, sillä tunsin tiukan vetaisun pelastusliiveissäni, kun meidän opas veti minut takaisin alas veneen kyytiin :D Minä nauroin viimeisen kosken jälkeen vielä pari minuuttia hysteeristä naurua ollessani niin innoissani :D


Koskenlaskun jälkeen oli voittajafiilis, tulipas koettu taas jotain uutta ja jännittävää! Vaikka meno oli hurjaa, lähtisin ehdottomasti laskemaan koskea uudestaan, sen verran hauskaa se oli! Koskenlaskukausi on nyt keväällä, kun vesi on korkeimmillaan. Go Arctic! järjestää myös monia muita ohjelmapalveluja kesän aikana, kuten koskiuintia (koskenlasku ilman venettä!), kalastusretkiä ja erilaisia kanoottiretkiä. Jos siis asut Oulun lähistöllä tai olet reissaamassa kesällä Oulun lähistöllä, tutustu ihmeessä kesän viikko-ohjelmaan täällä. Lähes jokaiselle päivälle on useampi eri ohjelmavaihtoehto, joten valinnanvaraa löytyy. Hinnat oli minusta yllättävän edullisia (40e-65e/hlö) ottaen huomioon, että kaikki ohjelmat kestävät kuitenkin useamman tunnin ja osaan ohjelmista kuului myös retkievästä tai lounaan. Tekisi mieli itselläkin kokeilla ainakin koskiuintia ja kanoottimelontaa yöttömässä yössä :D Ohjelmat sopisi mielestäni hyvin vaikka osaksi polttaripäivää, jos haluaa oikeasti kokea jotain erikoisempaa.


Myös Koiteli oli maisemiltaan aivan upea ja loistava paikka ulkoilua varten. Koitelistakin löytyy laavuja makkaranpaistoa varten. Mulla vaan näköjään makkaranpaistot mielessä :D


Pisteenä iin päällä meidän päivässä oli illallinen skandinaavis-ranskalaisessa ravintola Hugossa. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Hugossa, ja nyt jälkeenpäin mietin että miksi ihmeessä en. Olen aina kuullut, että Hugo on Oulun parhaimpia ravintoloita, joten ehkä se nosti kynnystä mennä ravintolaan. Jostain syystä sitä on arka menemään tälläisiin hienoihin ravintoloihin, vaikka siihen ei ole mitään syytä.


Hugo oli sisustukseltaan tyylikäs mutta kuitenkin lämmin ja kutsuva. Yleensä minulla tulee hienoista ravintoloista aina punainen väri mieleen ja olikin mukava yllätys huomata, että joskus käytetään jotain muitakin värejä. Ravintola on kuvissa siksi niin tyhjä, että ravintola on normaalisti maanantai-iltaisin kiinni. Ravintola ei toki ollut vain meitä varten avoin, vaan ravintolassa oli illalla myös yksityistilaisuus.


Alkumaljat me kilisteltiin alkoholittomalla kuohuvalla kuusenkerkkäjuomalla. Muistan joskus aikoja sitten maistaneeni juomaa, mutta en muistanut yhtään miltä se maistui. Juoma oli tosi hyvää, ei liian makeaa, vaan vei myös janon. Tämä on sellainen juhlallisempi vaihtoehto Pommacille.


Ruoaksi nautimme kuukauden menun, johon kuuluu kolme ruokalajia. Hintaa kuukauden menulla on 35 euroa, mikä ei ole todellakaan paha hinta, kun katsoo mitä ja minkä tasoista ruokaa tuolla rahalla saa. Monessa paikkaahan pelkkä pääruoka on tuon verran. Kuukauden menu rakentuu aina kauden parhaimmista raaka-aineista ja sitä tarjoillaan tiistaista torstaihin klo 17 - 22. Menu ei kuitenkaan välttämättä ole kuun jokainen päivä sama, riippuen raaka-aineiden saatavuudesta.

Meidän esimerkki menulla oli alkupalana korvasienikeittoa, jota nautittiin talon leipien kanssa. Voi morjens kuinka herkullisia nuo tuoreet leivät oli! Keitosta nyt puhumattakaan. Keitto ei ollut liian kermainen vaan korvasienen maku pääsi hyvin esille eikä peittynyt kerman alle. Pääruokana meillä oli Tannilan poroa. Jokainen suupala oli oikeasti nautinto ja sanoinkin pöydässä, että taitaa olla paras ravintola-annos mitä olen koskaan syönyt. Poro oli juuri oikean kypsyistä minun makuun ja koko annos oli niin herkullinen! Annos piti syödä mahdollisimman hitaasti, jotta nautinto kestäisi pidempään ;) Lähellä oli, etten lopuksi lautasta nuollut, mutta en sitten kehdannut. Jälkiruokana oli paahtovanukasta, joka ei hävinnyt kahdelle edeltävälle annokselle ollenkaan. Se oli taivaallista. Paahtovanukkaan kanssa oli kirpsakkaa raparperia joka sopi hyvin vaniljakastikkeen kanssa ja kuusenkerkkä sorbettia. Lopuksi saatiin vielä valikoima erilaisia karamelliherkkuja. En valitettavasti voi muuta kuin ylistää ravintolaa, sillä ainakin tämä ensimmäinen - mutta ei varmasti viimeinen - käynti ravintolassa oli niin onnistunut. Tänne on ehdottomasti päästävä uudestaan ja pian! Minulta kysytään usein ravintolasuosituksia Oulusta, ja tämä jos joku ansaitsee minulta suositukset!


En voi muuta kuin kiittää Oulun Matkailu Oy:tä ja kaikkia mukana olleita tahoja jälleen aivan upeasta päivästä! Oli jälleen ihan mahtava päästä kokemaan ja näkemään juttuja, joista en todennäköisesti muuten tietäisi mitään. Toivottavasti jotkut teistäkin sai postauksesta uusia vinkkejä millaisia aktiviteettejä Oulussa voi harrastaa! Minä ainakin uskon käyttäväni näistä jokaisen palveluja jatkossa.

Miten on oululaiset, oliko kaikki paikat entuudestaan tuttuja?

-Linda


Ps. Oululaiset! Paljekirppiksellä löytyy nyt pöydästä 265 paljon hyväkuntoisia naisten ja miesten vaatteita! Käykää katsomassa pian, sillä parhaat jutut menee nopsaa! Muutama juttu lähti käsistä ennen kuin oli saanut niitä edes paikoilleen! ;)

25 kommenttia

  1. Liminganlahden lintutornilla kannattaa tosiaan käydä, jos lintujen bongailu kiinnostaa yhtään. Kiikarit ja lintukirja vaan mukaan, ehkä myös opas jos lähipiiristä löytyy bongareita! :) Kahlaajia, lokkeja ja haukkoja siellä on vaikka millä mitalla.

    Ei se oo vain haisevien lintumiehien juttu! :D T. biologiopiskelija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi hauskaa puuhaa ja paikka oli ihan super kaunis! Tulee varmasti itselläkin käytyä joskus uudestaan tuolla! :)

      Poista
  2. Kiitos vinkeistä! Oon just lähössä poikaystävän luo Ouluun ja ois kiva tehdä välillä jotain erilaista, taidetaampa tuonne lintuhommiin lähteä :) Oon myös miettiny mikä kirppis olis hyvä käydä katsastaan niin seki selvis tässä samalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei huippua jos sain postauksesta vinkkejä! :) Toiveena olisikin että mahdollisimman moni saisi näistä vinkkejä hieman tavallisesta poikkeaviin aktiviteetteihin Oulussa! :) Ja kiva jos kirppisvinkistäkin oli hyötyä ;)

      Poista
  3. Liminganlahti ja Koiteli on mulle tuttuja. Koitelissa tulee käytyä miehen kanssa muutaman kerran vuodessa ja se onkin meidän ehoton ykköspaikka ulkoilukohteista. Harmi vaa ku aina kun meillä on ollu eväät mukana, niin kaikki nuotiopaikat ollu täynnä, niin ei olla päästy makkaroita paistamaan.

    Liminganlahdella taas on tullut käytyä opiskelujen ja töiden ohessa. Pitäis kyllä käydä vapaa-aikanakin, sen verran kiva paikka on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat paikat oli kyllä varsin upeita ulkoilukohteita! Koiteli ilmeisesti on tosi suosittu paikka jos nuotiopaikat ovat olleet ihan täynnä! :D

      Poista
  4. Tuo koskenlasku vaikuttaa kyllä ihan sika kivalta !! ja tuo ravintola Hugo on kyllä ehkä pakko mennä joskus testaamaan, ihan nimensäkin takia sillä mun pojan nimi on Hugo ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli ihan mielettömän hauskaa!! :D Nauru raikasi vaan, vaikka hieman pelottikin ;) Voi no sinunhan on aivan velvollisuus käydä Hugo testaamassa! ;) Voin luvata, ettet tule pettymään ;)

      Poista
  5. Ajoin tänään Koitelin ohi iltapäivällä ja näin samanlaisen ison kumiveneen siinä parkkiksella ja ajattelin että hehee varmasti te olitte siellä! Sit katoin noita kuvia ja mietin että tänään ei kyllä tosiaankaan paistanut aurinko ja luin tekstin vähän tarkemmin. ;) Joku toinen porukka meni kuitenkin koskia uhmaamaan tuolla kaameassa sateessa!
    Kuulosti kyllä tosi mielenkiintoiselta päivältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi sattui nätti ilma! mutta eipä sen väliä vaikka sataisi, kun oli tuollaiset sadeasut päällä! Ja kyllähän se vesi roiskui päälle kuitenkin ;)

      Poista
  6. Hugossa myös minä oon syönyt parhaan ravintola-annoksen ikinä! Ruoka siellä on kyllä aivan taivaallista ja kaikki maut tulee niin hyvin esille annoksissa :) ja musta tuon menun hinta on aivan älyttömän halpa ruokaan nähden. NAM! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voisi kyllä enemmän olla samaa mieltä kanssasi! :D Niin herkullista ja todellakin jokaisen euron väärti :D

      Poista
  7. Hugossa on tullut käytyä useamman kerran. Myös Hugon vappupäivän brunssi oli mieleinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen tainnut sinun blogista lukeakin! :) Ja ai sielläkö oli brunssi! :) Äitienpäivä menukin näytti olevan.

      Poista
  8. Nuista paikoista ei ollut muut paikat tuttuja, ku koiteli. Kävin siellä viimevuonna syksyllä kavereiden kanssa retkeilemässä :) En olsi ikinä tiennyt tuosta paikasta, mutta monet mun kavereista on partiolaisia ja nehän nyt tietää tuollaset paikat :D aivan ihana mesta, sinne on kyllä päästävä uudestaankin! Koskenlaskua oon kokeillut kuusamossa työporukalla, olihan sekin kyllä kokemus! Tosi huippua nähä näitä juttuja oulusta, kun itekki assuu täällä. :)

    jos kiinnostaa, tässä postaus meidän koitelireissusta viimelokakuussa: http://palapelinkokoamista-enni.blogspot.fi/2012/10/ystavien-kanssa-retkella.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit postauksesta! :) Koiteli on kyllä aivan ihana paikka! Kyllä vesistöjen lähellä on aina kaunista! :) Käväsenpäs kurkkaamassa sunkin postauksen! :)

      Poista
  9. Liminganlahdella tullut piipahdettua pariin otteeseen ja molemmilla kerroilla lintuja bongailemassa. :) Koskeakin olen käynyt käynyt laskemassa mutta en koitelissa tosin. :) Kaikki nuo hauskaa puuhaa! Opiskelin aikoinaan matkailupalvelujen tuottajaksi (matkailun ohjelmapalvelu puoli) niin silloin tutustuin melkein kaikkiin mahdollisiin ohjelmapalveluihin mitä voi vain olla tarjolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, sekä lintujen bongailu että koskenlasku oli tosi hauskaa, vaikka hyvin erilaisia aktiviteetteja ovatkin :) On kyllä ollut mahtava päästä itsekin kokemaan näin huippuja juttuja! :)

      Poista
  10. Vau kylläpäs kuulosti kivalta päivältä! Harmi kun mun blogi on niin vähäisen lukijakunnan listoilla, kelpais mullekkin tuollaiset ;D Ja nuo Hugon ruoat on kaikki mun lemppareita, pitääpä joskus käydä siellä kun nuin edullinen on tuo menu. Ja kettu kun nyt vasta luin tän, kävin itsekkin tänään Paljeksella, olis voinu käydä kurkkimassa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä huippuhauskaa! Oon kyllä tosi onnekas kun olen blogin myötä päässyt kokemaan näin huippuja juttuja :) Ja voin kyllä suositella Hugoa täydestä sydämestä! :) Palkeella löytyy tavaraa ainakin ensi lauantaihin asti, että vielä kerkeää ;)

      Poista
    2. Pitääkin sit heti ensiikolla kävästä kun melkein naapurissa asun xD

      Poista
  11. AAargh! Taas törkeää bongaus-termin väärinkäyttöä! Lintujen katselu ja bongaus EI ole synonyymejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, no puhekieleen lintujen bongaus taitaa olla vakiintunut tarkoittamaan samaa kuin lintujen katselu ;)

      Poista
  12. Liminganlahdella on tullut käytyä joskus ala-asteella ollessa (Limingasta kun olen alunperin :)), pitäisi melkein joskus käydä taas, kun ovat sitä remontoineet ja laittaneet paljon viime vuosina.
    Koitelissakin varmaan olisi kiva käydä joskus ulkoilemassa! Näyttää mahtavalta sekin :).
    Hugossa pääsin syömään ensimmäisen kerran joulukuussa, kun juhlittiin työkaverin väitös-karonkkaa siellä. Ruoka oli kyllä herkullista, mutta valitettavasti nälkä meinasi tulla ruokalajien väleissä :/. Ne jotka lähtivät iltaa sitten jatkamaan tuolta baariin, suunnittelivat että olisivat jonkun känkkylän kautta menneet :D.
    Eli kovin nälkäisenä ei tuonne Hugoon varmasti kannata mennä ;).

    VastaaPoista
  13. Kiitoksia näistä! Nyt ku kesä on tulossa ni mietin kovasti et mitähän kaikkee täällä vois tehä. Ihe ku on tottunu ravaamaan vaan Kaijonharjun ja keskustan väliä, ni kyllähän sekin alkuhuuman jälkeen aika tylsäks käy.

    Miten muuten oot päätyny tohon et Oulun Matkailu kutsuu siut erilaisiin paikkoihin? Kuulostaa nii jännältä, ois aika hauska jos ihekkin pääsis testaan kaikkee tolleen. :)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.