Oulun Robert's Coffeen brunssi

Käytiin tänään ensimmäistä kertaa Oulun Robert's Coffeen brunssilla. Oulussa on tietääkseni vain yksi paikka (Puistola), joka tarjoilee brunssia joka sunnuntai. Robert's Coffeessa brunssia on tarjolla suunnilleen kerran kuussa. Brunssia on järjestetty mielestäni viime vuodesta lähtien, mutta silloin ei koskaan sinne päästy, kun aina juuri niinä sunnuntaina oli joko töitä tai muita menoja. Nyt olin merkannut brunssipäivän kalenteriini isolla ja tällä kertaa pääsimmekin maistelemaan brunssin tarjoamia herkkuja.

Brunssilla on aina jokin teema, eikä siis brunssit ole koskaan samanlaisia. Tänään teemana oli pääsiäinen. Tarjolla oli pinaattifrittataa, salaattia, lämmisavu karitsan, yrttistä broileria, mozzarellaa, pääsiäisleipää, croissantteja ja erilaisia kastikkeita ja levitteitä. Jälkiruokapöydässä oli hedelmiä, suklaamunia ja valkosuklaamoussea. Juomaksi sai lasin tuorepuristettua appelsiinimehua ja kahvia tai teetä, joista jälkimmäisiä sai santsata. Vaikka valikoima brunssissa ei ollut mikään valtavan runsas, niin ainakin meille pöydän antimet riitti ja maittoi tosi hyvin, ja vatsat tuli hyvinkin täyteen! Hintaa brunssilla oli 15 euroa per nenä eli melkoisen edukas brunssi on kyseessä kun juomatkin kuuluivat hintaan.


Seuraavan kerran brunssia on tarjolla 21.4 kevätbrunssin muodossa ja 5.5 vohvelibrunssin muodossa! Ensi kerralla en brunssille pääse kun olen tuolloin Helsingissä, mutta vohvelibrunssille on päästävä jo ihan sen herkullisen nimen vuoksi ;)

Onko muut Oululaiset olleet tietoisia näistä brunsseista? Mielestäni näitä on markkinoitu ja ilmoitettu hyvin vähän, ja itsekin taisin lukea näistä sattumalta vain Facebookista. 

-Linda

PS. Niin, ja tämä ei siis ollut mikään maksettu mainos! ;D

11 kommenttia

  1. Namnam, ihan liian herkullisen näköinen brunssi! :)

    VastaaPoista
  2. Äh, meillä on kyllä säälittävän huono brunssikulttuuri täällä Oulussa. Mahtavaa kyllä, että vähän on jo yritystä mutta toivotaan että saatais lisää brunssipaikkoja asap. Pitää kyllä laittaa harkintaan tuo Robertsin brunssi, sillä sitä on aika monet kyllä kehuneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä kanssasi! Helsingissä kun tuntuu brunssipaikkoja olevan joka kadun kulmassa, niin täällä vaivaiset kaksi, joista toinenkin vain kerran kuussa! Naurettavaa. Sama pätee sushimestoihin. Onneksi niitä nyt sentään tuli toinen.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää, taas kerran! :) Nyt en päässyt brunssille, mutta noille kahdelle vikalle kerralle olisi todellakin tarkoitus mennä. Varsinkin tuolle vohvelibrunssille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vohvelibrunssi kuulostaa kyllä ihan parhaalta! ;)

      Poista
  4. Voi ei, unohdin tämän brunssin! Pitäis aina merkata kalenteriin... Seuraavalle brunssille kyllä pitää mennä :)

    VastaaPoista
  5. Brunssit on parhautta! Harmi ettei Oulussa ole niitä useammassa paikkaa :/

    VastaaPoista
  6. Vohvelibrunssi <3 sinne on päästävä!

    VastaaPoista
  7. Ainakin joskus on Oskarin kellarissa ollut brunssi..

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.