eilisen ostoksia

Käytiin eilen Japen kanssa kaupungilla lounastamisen yhteydessä hakemassa paketti Lindexiltä, toinen postista ja kiertelemässä vielä hieman Mick'sissä. Mick'sistäkään ei tarvinut tyhjin käsin lähteä ulos, vaan parissa minuutissa sain kannettua kassalle sekä uuden paidan että pöksyt.

Lindexin pussista paljastui kaksi raitapaitaa, joista kuitenkin pidän vain toisen. Tämä kauniisti koristeltu raitapaita hurmasi minut parisen viikkoa sitten ja heti kun niitä ilmestyi verkkokauppaan lähti pusero alennuskoodin turvin tilaukseen. Neule on kyllä luonnossakin todella kaunis, mutta mielestäni hieman pienempää kokoa mitä Lindexillä yleensä. Lindexin koot ovat mielestäni ainakin välillä olleet melko isoja.

raitapaita täältä

H&M:n paketissa oli vaikka mitä, mutta kotiin jäi vain täydellinen harmaa t-paita ja roosan värinen pusero. Tuo t-paita oli kyllä niin loistava löytö, että niitä pitää saada kyllä myös muissakin väreissä. Ihanan pehmeää ja laskeutuvaa materiaalia istuu kivan rennosti.

t-paita täältä // pusero täältä

Mick'sistä löytynyt Vero Modan farkkupaita oli ihan nappilöytö! Paita istui hyvin ja on väriltään juuri se mitä farkkupaidalta toivon. Hinta 19,95e ei kirpaissut, joten mukaan vaan!

farkkupaita täältä*

Mick'sissä kävin myös katsomassa Dr. Denimin hyllyköt ja sinne oli tullut uusi kiva hieman vaaleamman sininen väri. Päätin ottaa housut mukaan kokeilematta, sillä olihan minulla kahdet samanlaiset housut jo entuudestaan. Virhe. Kotona kun yritin saada nämä jalkaan, niin repesin nauramaan kun sain housut kiskottua about puoleen reiteen :D Tämä väri oli paljon tiukempi kuin mustat tai tummansiniset. Soitin Mick'siin ja varasin isomman koon ja käyn vaihtamassa housut isompiin.

Dr. Denim plentyt täältä*

Mitäs siellä tykätään ostoksista? :)

-Lindsay

22 kommenttia

  1. Tosi kivoja ostoksia! Mulla on Ginasta harmaa vähän tuon tyylinen t-paita, mutta se on jotenkin kamalan löysä. Pitääkin käydä katsomassa, josko liikkeessä olisi tuota t-paitaa :)

    Ihanaa naistenpäivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo t-paita oli ihan unelma! Pakko käydä itsekin liikkeessä katsoon olisiko siellä muissakin väreissä ;)

      Poista
  2. Mäkin just haaveilin Stockalla Dr Denimin farkuista, ne on niin täydelliset jalassa..

    VastaaPoista
  3. Mäkin odottelen että toi mun lindexin raitapaita saapuis, en voinu vastustaa noita helyjä tossa kauluksessa :D Mullakin on semmonen mielikuva että lindexillä koot on aika reiluja, toivottavasti saan ton survottua päälle ettei tarvii lähteä vaihtamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi ei tosiaan ollu reilu, sillä itse oon joskus voinu ottaa jopa xs koon mutta tuo s oli melko tiukka. Ei liian tiukka, mutta yhtään pienempi se ei voisi enää olla!

      Poista
  4. Mä oon huomannut noita Dr. Denimeitä ostaessa ja sovittaessa, että varsinkin eri värisissä housuissa on kokojen suhteen ihan hirveitä eroja! Meinasin kans tehdä saman "virheen" ja ostaa punaiset housut sovittamatta, sillä kuvittelin niiden olevan täysin saman kokoiset kuin mustat yksilöni. Noh onneks sovitin, sillä koko oli aivan eri kuin mustissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tästä lädin jaksaa joka kerta sovittaa! Noiden ensimmäistä kertaa jalkaan kiskominen on vaan niin työlästä, että ei millään viitsisi ;D

      Poista
  5. Hah, mäkin ostin joskus ihan summassa vanhojen mustien mukaan uudet siniset Dr. Denimit. Annas olla, ne oli ihan järkyttävän venyvää materiaalia! Jostain syystä en koskaan saanu vaihdettua niitä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tummansiniset on mun mielestä kaikista löysimmät, sillä sain niistä päälleni jopa xs:t. Mustista s on just hyvä ja noista uusista s oli ihan liian pieni :D Vaihtelee siis toooosi paljon!

      Poista
  6. Toi Lindexin paita löytyy multakin. Kävin sovittamassa sitä liikkeessä, ja sitten tilailin nettikaupasta alekoodeilla sen kotiin ;D yleensä S koko on ollut mulle lindexin vaatteissa passeli, nyt otin M-koon eikä todellakaan ole iso! Varsinkin hihat tuntui mun käsivarsille tässä paidassa omituisen kapeilta S-koossa. Taitaa siis vähän heitellä siellä nuo koot milloin mihinkin suuntaan... Sievä se paita kyllä on, ja keväinen :) Tietääpähän jatkossa aina sovitella... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tosiaan ole isoa kokoa nämä! Itsekin mietin hieman olisiko pitänyt vaihtaa isompaan, mutten uskalla ottaa riskiä, etten saisikaan paitaa ollenkaan :D

      Poista
  7. Ja oli muuten minunkin H&W-paitani hieman kireähkö. Saatanpa vaihtaa sen takaisin S-kokoon. Hassua, kun normaalisti pystyn aivan helposti ostamaan XS/34-kokoisia paitoja Lindexiltä juuri hieman reilumpien kokojen vuoksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm alkoi mietityttään pitäisikö munki käydä liikkeessä vaihtaan M-kokoon... :/

      Poista
    2. Ja teinkin itseasiassa samantien soiton ja varasin liikkeeseen M-koon... :D

      Poista
  8. Tuo hennesin t-paita on muuten tosi hyvä, mutta kutistuu ensimmäisessä pesussa jonkin verran (ainakin minulla kutistui), joten niistä kannattaa ottaa myös vähän reilumpi koko.. :)

    -L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ompa harmi jos kutistuu! No pitää sitten käydä ostamassa uusi isommassa koossa! :D

      Poista
  9. Kerro ihmeessä kokemuksia sitten tosta H&M:n teepparista. Oon ettiny täydellistä teepparia ikuisuuden, mutta materiaali mietityttää.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä kerron kun olen paitaa käyttänyt ja sen kertaalleen pessyt! Toivottavasti saumat ei lähde kiertämään! :)

      Poista
  10. Mulla on tuo sama hennesin teeppari harmaana, se on ihan paras!! Pakko käyä ostamassa toinenki harmaa, ko pelkään, että tää menee huonoks liiasta pidosta :D ..mutta vasta sitte ko tää fucking ostolakko loppuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tää pesun jälkeen on vielä hyvä eikä kutistu tai saumat lähde kiertään niin taidan itsekin hamstrata useamman kappaleen!! :D

      Poista
  11. Onpas kaunis tuo sinivalkoraitainen neule! Ihanat nuo helmikoristeet! :)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.