asu 6/2/2012

Tänään vapaapäivän kunniaksi lähdettiin Japen kanssa lounastamaan kaupungille, joten nappastiin asukuvat samalla lähtiessä. Pitkästä aikaa valitsin ylleni kaulahuivin, joka on jokin muu kuin ruudullinen villahuivi! Pitäisi muistaa käyttää huiveja monipuolisemmin talvisin.

neule Mango // huivi Gina Tricot // farkut Levi's // laukku LV // kengät Vagabond

Hetken tarkenin hytistä ilman vaatteita, jotta kuvat saatiin napsittua, mutta kohta syöksyinkin jo sisään pukemaan talvitakkia takaisin päälle. Saisi kyllä nämä pakkaset jo loppua! Canada Goosen parka on ollut ehdottomasti loistavat ostos, ei ole nimittäin tarvinut tänä talvena palella kovimmillakaan pakkasilla. Takissa en ole huomannut mitään vikaa tai kulumaa, vaan olen täydellisen tyytyväinen.


Olen bongannut tuon Polly mainoksen pari kertaa herkkulakkoni aloituksen jälkeen ja kuinka kovasti raastaakaan mieltäni. Heh, eihän tässä olekaan kuin kolme ja puoli viikko jäljellä! On siis jo selvä, minkä pussin aion ensimmäisenä kaupasta nappasta, kun herkkulakkoni on ohitse! ;D Onko joku jo päässyt maistamaan noita nameja? Oliko hyviä?

Illan päälle ajattelin lähteä nykkeilemään BodyCombattiin, jotta voi sanoa tehneensä tänää jotain hyödyllistäkin! 

Mukavaa keskiviikko-iltaa kaikille :)

-Lindsay

18 kommenttia

  1. Oletpas sinä, etenkin alemmassa kuvassa, hehkuvan kauniin onnellisen näköinen! Todella kaunis kuva! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti Dahlia, olipa kauniisti sanottu! :) <3

      Poista
  2. Voi mikä söpö eskimo tokassa kuvassa!:P Sulle sopii tuollainen kirkkaampi huulipuna (?) hyvin! Tajusin juuri, etten itse ole laittanut huulipunaa piiitkään aikaan, jotenkin sitä ei talvella tule käytettyä, vaikka juuri sillähän saisi kivasti piristystä tylsiin asuihin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huulipunaa mulla on, näät oikein! ;) Olen yrittänyt nyt opetella käyttämään huulipunia enemmä, ne tosiaan tuo kivasti asuun piristystä! :) Joskus vaan huulipuna on vaikea saada kuviin vangittua, jos valotukset on päin prinkkalaa, mutta eskimokuvassa se näkyy hyvin! :D

      Poista
  3. Namit maistuvat hyville, olen ostellut niitä Haaparannasta jo monen monta kertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiks odotan innolla siis maaliskuuta, että pääsen testaamaan! ;D

      Poista
  4. Voin lohduttaa että ei olleet kovin hyviä nuo uudet Pollyt! ;D Ne sitruunaiset oli ihan pahoja ja ne suklaisetkin maistui ihan sitruunalle. Mustat oli ihan hyviä, tosin en ehtinyt maistaa kuin pari kun Miika ihastui niihin niin täysillä ja veti kaikki napaansa alta aikayksikön. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, minun pitää nyt kuvitella, että ne on tosi pahoja, etten himoitsisi niitä koko aikaa! ;) Minä kyllä pahoin pelkään, että ihastun nuihinkin Miikan tavoin, sillä mikäpä herkku minun napaan nyt ei uppoais haha! :D

      Poista
  5. Voi ei, ei saa laittaa uusien karkkipussejen kuvia tänne. :D Tekee itelläki mieli kipasta kauppaan hakee noita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi ei! :D Tiedän tunteen, sillä nuo pylväät vainoaa mua, ja tekis mieli heti juosta niitä ostamaan! :D

      Poista
  6. Ootpas kauniina ja ihanan rento, mutta tyylikäs asu :)!

    VastaaPoista
  7. Ei ees olleet hyviä! Ne mustat joo mut niitä oli paljon vähemmän mitä muita!
    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ihan turhaan siis himoitsen noita, kun ylempänä Annastiinakaan ei tykännyt niistä! Nyt en suo niille enää ajatustakaan!! ;) Enpä...

      Poista
  8. Mitä huulipunaa sulla on näissä kuvissa? Näyttää tosi kivalle... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tämä http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lumene-lingonberry-hoitava-huulilakka/527010 sävy 6! :)

      Poista
  9. Eksyin ensimmäistä kertaa! Hei mistä sun lv:n hihna? Ostitko erikseen lv:ltä (ryöstöhintaan) ? :):) hyvää perjantain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös LV:n Favorite PM, jonka mukana hihna tuli. Vaihdoin sen vain tuohon toiseen laukkuun :)

      Poista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.