viimeisimmät himotukset sisustusrintamalla

Meillä alkaa täällä kotona olla sellainen tilanne, ettemme tarvi tällä hetkellä mitään sisustusjuttuja. Sisustustavaraa alkaa olla melkein jo liikaa ja liikoja joutuu varastoimaan kaappiin odottamaan vuoroaan päästäkseen esille. Silti en voi olla haaveilematta (laukkujen lisäksi) muutamista sisustusjutuista.


Iittalan Sarjaton -sarjan valkoiset letti mukit ovat mielestäni todella kauniit. Meillä on tällä hetkellä ruskeat Teeman kahvimukit, joista en oikeastaan enää tykkää. Tai tykkään kyllä Teemasta, mutten ruskeasta. Oikeastaan haluaisin myydä meidän ruskeat Teemat ja ostaa tilalle valkoista, jota meillä myöskin on. Innokkaita ostajia, anyone? :D Nämä letti mukit ovat jotenkin ihanan raikkaat ja kuvointi kaunis, ja sopisivat varmasti yksinkertaisen Teeman kaveriksi.

Toinen himotukseni kohde on niin ikään Iittalaa. Aalto teräsvati matalana ja isoimmassa koossa on pyörinyt päässäni jo muutaman vuoden, mutten vieläkään ole saanut sitä hankittua. Mutta koska meillä tosiaan näitä sisustusjuttuja jo riittämiin, jää tämä odottamaan vuoroaan hamaan tulevaisuuteen. Eli varmaan ensi jouluun, hih!

Pentikin Vekki maljakko on myös jäänyt kaihertamaan mieltäni. Meiltä ei löydy "tavallista" kukkavaasia ollenkaan, vaan pidän kukkia Aalto maljakossa tai jalallisessa maljakossa. Kaipaisin jotain yksinkertaisempaa ja kapeampaa maljakkoa näiden lisäksi, johon istuisi kivasti myös pienemmät kukkakimput tai vaikka yksittäiset kukat.

Muita sisustusjutuista haaveilevia? :)

-Lindsay

6 kommenttia

  1. Mie haluan uuet juomalasit! Marimekon Sukat makkaralla -sarjaa mieluiten. Tai sitte Essenceä, sit ois se sarja täydellinen ;)
    Joululahjoina sainki muut sisustushimotukset. Toki tuon teräsaallon voisin kans ottaa. Sille vaa ei oo tilaa missään :D Nimimerkillä yhden hengen talous ja mm. 38 lautasta, 24 viinilasia.... ups!

    VastaaPoista
  2. Klara!! Poistin vahingossa kommenttisi :( Mutta sama ongelma täällä teräsvadin kanssa, ei sille ole paikkaa :D

    VastaaPoista
  3. Tuo Iittalan teräsvati olisi niin ihana kaveriksi valkoisille Aalto maljakoilleni :P

    VastaaPoista
  4. Iittalan teräsvadin oon miekin halunnu jo pidemmän aikaa! Jos sitä keväällä yo-lahjaksi sais! :D

    VastaaPoista
  5. Kaunis tuo teräsvati, hedelmille tai muuten sohvapöydälle.Ja Marimekon astiat on ihania. Meillä on astiakaapit niin täynnä, Teemaa ja Arabiaa muutenkin, että pitäisi vaihtaa vanhat astiat ensin pois ennenkuin hankkii uutta;) Sisutushimotuksia mulla on listalla Don't leave me-pikkupöytä, Eamesin tuolit keittiöön, joku ihana antiikki keittiönpöytä modernia sisustusta rikkomaan ja vessa- ja kylppäriremontit, sekä portaiden maalaus ja pojan huone pikkulapsen huoneesta eskarilaisen huoneeksi. Ja vaatehuoneen remontointi. Näin alkuun, itsepähän kysyit ;);) Ostin meille joululahjaksi Yki Nummen Kuplat-valaisimet yläkertaan. Mies ei niinkään ole kiinnostunut sisustuksesta, tai inhoaa huonekalujen kokoamista, mutta tykkää kyllä valitsemani muutoksen lopputuloksesta. Mukavaa päivänjatkoa::) terkuin Baglady

    VastaaPoista
  6. Ihania sisustusjuttuja. :) Heeii, miulla olisi siulle haaste blogissani, käyhän kurkkaamassa. :) http://vivivinna.blogspot.fi/2013/01/ne-yksitoista.html

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.