"mihin hullu ruppee, siihen se reppee"

Kuinka moni on kuullut otsikon sananlaskun? Kuinka moni on joskus kokenut sen täsmäävän itseensä? Minä olen. Useinkin. Tällä kertaa ole mennyt sekaisin Louis Vuittonista. Tai no olen tainnut olla sekaisin siitä jo tovin, mutta en ehkä iiihan näin vahvasti. Ihailuni LV:n tuotteissa on aiemmin rajoittunut pelkästään lähinnä laukkuihin, mutta nyt ihastelen kaikkea muutakin!

Kyllä! Näistä kaikista minä haaveilen! 

Käytän kalenteria päivittäin enkä tulisi toimeen ilman sitä, joten olen pidempään tuumiskellut panostavani kestävään ja laadukkaaseen kalenteriin, joka kulkisi mukana vuosia, sen sijaan että ostan joka syksy uuden. Agenda PM olisi hinnaltaan vielä ihan siedettävissä rajoissa ja tykkään pienemmistä kalentereista muutenkin. Toki tähänkin joutuu joka vuosi ostamaan uuden sisällyksen.

Zippy Coin Purse on näistä uusin muttei suinkaan vähäisin ihastukseni! Olen etsikellyt välillä aktiivisemmin ja välillä en niin aktiivisesti pientä lompakkoa, joka mahtuisi myös pienempiin laukkuihini. Olen käynyt kaikki nettikaupat ja eri merkkien sivut läpi ja tämä on ainoa joka täyttää kaikki kriteerini, sillä tässä on korteille enemmän lokeroja kuin missään muissa saman kokoisissa lompakoissa.

Pochette Clés avainpussukka olen ihastellut muiden blogeissa jo ikuisuuksia, mutta nyt vasta olen kunnolla alkanut haikailla sen perään. Minäkin olen nimittäin niitä ihmisiä, jolla on avaimet aina jossain muualla kuin siellä missä niiden pitäisi olla. Lisäksi minulla ei ole kosketusnäyttöpuhelimessani minkäänlaista suojakalvoa näytössä, sillä en vain saa sitä paikoilleen ilman rumia kupruja, joten avaimet ja puhelin samassa laukussa ei ole niin hyvä juttu.

Krhm, juurihan minä yhden Pochette Accessoires NM:n ostin... En kuitenkaan voi itselleni mitään ja haaveilen samasta laukusta myös monogramm kuosissa, niin paljon laukkuun ihastuin!

Saa kutsua sekopääksi!

-Lindsay

27 kommenttia

  1. Haha,täällä toinen sekopää :D En edes halua miettiä,mitä kaikkea himoitsen Vuittonilta tällä hetkellä! Löytyy pari laukkua,huivi,rannekoru jajaja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans näiden lisäksi se Neverfull GM, ehkä Delightful mm ja huivi :DDD

      Poista
  2. Täälläkin yksi Vuittoniin hurahtanut sekopää :D Noissa kalentereissa on se hyvä puoli että niihin käy ihan tavallisetkin kirjakaupasta ostetut sisukset, eli joka vuodelle ei tarvitse ostaa niitä hullunhintaisia Vuittonin omia sivuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se onkin onni että niitä sisälmyksiä voi ostaa muualtakin, sillä ne LV:n omat on hullut kalliita :D

      Poista
  3. Itselläni on tuo sama lompakko ja avainpussukka. Avainkotelon ostin itse asiassa käytettäväksi Artsyyn.:) Lompakko on kyllä juuri näppärä! Aluksi se tuntui kyllä tosi pieneltä. :)

    VastaaPoista
  4. Mulla on aika samanmoiset unelmat.. Tällä hetkellä unelmissa olis hankkia juurikin tuo avainpussukka, kalenteri ja haluaisinpa myös tuon pochetenkin sekä ptitkän hihnan siihen. Hmm, tässähän menee vararikkoon pelkissä unelmissaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta, velkavankeudessa ollaan jo unelmoinnissa ;D

      Poista
  5. Tuo oli ainakin minulle uusi sananlasku, mutta se sopii varmaan itseenikin. Olen myös harkinnut tuota kalenteria ja avainpussukkaa, tosin jossain muussa kuosissa:) Ja tuon lompakonkin ottaisin ihan mielelläni ja yhden huivin ja pari laukkua ja... Eli et ole ainoa sekopää!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluan juurikin monogrammissa kaikki! :) Jeeep näiden lisäksi on täälläkin muita suurempikokoisia LV unelmia ;D

      Poista
  6. Sinulla on tosi ihana blogi ja kirjoitustyyli! Löysin tänne vasta ihan vähän aikaa sitten ensimmäisen kerran, mutta olen jo nyt ihan koukussa kirjoituksiisi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ompa mukava kuulla että tykkäät! :) Hih toivottavasti tulet lueskelemaan jatkossakin! :)

      Poista
  7. Hih, pientä Vuitton-kuumetta aistittavissa ;) Tuota kalenteria voin kyllä suositella lämpimästi! Koko on osoittautunut tosi näppäräksi (tästä itse asiassa tulossa postaustakin vielä) ja joka kerta sen esiin ottaessani mietin miten kaunis se onkaan :) Ylempänä mainittiinkin jo, että näihin käy tosiaan muistaakseni sekä Filofaxin että Timexin sisälehdet, joiden hinta pyörii jossain kympin paikkeilla. Ei siis tarvitse ostaa joka vuosi LV:n yli kolmenkympin sisuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee odotan innolla sun postausta kalenterista!! :) Ja totta, en kalenteria hommaisia jos sisällöstä pitäisi joka vuosi pulittaa monia kymppejä :D

      Poista
  8. Hullua hommaa... Mä voin nyt yrittää olla vähän järjen äänenä sulle, ja ihmetellä tuon avainpussukan virkaa. Ei voi ymmärtää! Siis hä, ostat kalliin pussukan, mihin pistät sun avaimet...?! Huoh. Mutta tuon pikkulompakon kyllä ymmärrän todellakin, sellainen pitäis löytyä iteltäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, juurikin sitä varten!! :D Pussukkaan mahtuu myös pankkikortti ja kolikkoja ;)

      Poista
  9. Mulla on kamala palermo pm kuume!! Ja kovasti kerään rahaa sitä varten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovat säästämiset täälläkin meneillään, mutta voi sitä tunnetta kun saa jonkin kauan haluamansa kotiuttaa! :)

      Poista
  10. Minäkin oon miettinyt tota kalenterin ostamista. :) Sopivia sisällyksiähän saa ihan vaan suomalaisesta kirjakaupasta, niissä on suomalaiset nimpparit jne, kun taas noissa lv:n ei ole. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin olen lukenut! :) Olisikin hullua maksaa sisälmyksistä monia kymppejä vuodessa...

      Poista
  11. Tämän postauksen aiheeseen tämä ei nyt liity, mutta kirjoittelit tuolla aiemmin, että käyt Satsilla. Itse en siellä ole koskaan käynyt, eikä kavereistanikaan kukaan, mutta olen kuullut, että ryhmäliikuntatunneille on pitkät jonot.. Siis ihan yleisesti vain. Käytkö itse Heikinkadulla vai Caritaksessa, jos nyt omakohtaisesta kokemuksestasi siis tästä asiasta kerrot. :) Tai liekköhän täällä Oulussa näiden keskuksien välillä niin suurta eroa. Mutta kuinka paljon tämä sinun mielestäsi pitää paikkansa? Mietin tässä Satsin jäsenyyttä, mutta en kyllä halua pelkästään kuntosalin käytöstä maksaa niin suurta summaa, jos ohjatuille tunneille pääseminen on niin vaikeaa, mitä netistä olen kokemuksia lueskellut.. Ja mitä mieltä olet siitä varausjärjestelmästä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm joo joillekkin tunneille on kyllä jonot. Tiettyjen ohjaajien tunteja pitää olla kärppänä varaamassa ku ne 2vko ennen tuntia avautuu :) Mutta itse olen ollut esimerkiksi jonossa numerolla 15 ja silti päässyt jumppaan. Itsekin varaan tunteja jo pariksi viikoksi eteenpäin. Helppoa kun on tunnit jo suunniteltuna ja varmasti pääsee mukaan :) Tuntivaraus pitää peruuttaa viimeistään tuntia ennen tunnin alkua. Kolmesta peruuttamattomasta varauksetsa tulee sanktiota. Nyt alkuvuodesta jonoja voi olla enemmän, sillä kuntokuurin aloittavia on varmasti paljon. Mutta itse en ole kokenut tätä systeemiä mitenkään vaikeaksi vaan olen kyllä päässyt aina niihin jumppiin joihin haluan :) Vain harvoille jumpille on oikeasti pitkät jonot. Käyn itse vain Caritaksessa. Heikinkadulla ei ole ollenkaan spinninkiä.

      Poista
    2. Se on tämä alkuvuosi, joka tekee ne jonot (uuden elämän lupailijat ym. liikenteessä), rauhoittuu yleensä kevään kuluessa :).
      Mutta tiettyjen ohjaajien tunneille on kyllä säännöllisesti pitkät jonot, mutta oon itsekin päässyt jumppaan vaikka olisin ollut jonossa sijalla 30. Yllättävän nopeasti ne jonot lyhentyy.
      Itsekin varaan aina 2 viikon päähän jumpat ja perun sitten, jos tulee jotain yllättävää.
      Kerran olin jäänyt jonoon lähelle sijaa 10 ja jumpan alkuun oli alle tunti. Soitin sitten Satsille, että kannattaako tulla ja kehoittivat tulemaan paikan päälle, sillä varaukset vapautuu 10 minuuttia ennen tunnin alkua, jos niitä ei ole siihen mennessä "lunastettu" ja silloin pääsinkin jumppaan :).

      Poista
  12. Heippa! Kivoja haaveita, jälleen kerran. Mutta katselen aina teidän opiskelijoiden kalenteriostoksia ja haaveita. Mitäs sitten kun menet työelämään pian ja olet ostanut arvokkaan Vuittonin kalenterin ja huomaat vähitellen, että koko elämäsi onkin Outlookissa;) Mulla ei ainakaan moneen vuoteen enää ole ollut paperikalenteria, vaan kulkee sähköinen versio puhelimessa ja synkkaa töissä tietokoneen kanssa. Terkkuja työelämästä, Baglady:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin saisin jo nyt synkattua opintolukkarin tietokoneeseen ja samalla puhelimeen, mutta en jotenkin tykkää käyttää niitä :D Minusta on kiva, kun kalenterissa näkee samalla aukeamalla koko viikon tapahtumat ja tärkeät päivämäärät :) En toki voi tietää tuleeko näin olemaan aina, mutta onneksi tavaraa voi myydä aina eteenpäin :D LV:n tavaroillakin onneksi on kohtuu hyvät jälleenmyyntiarvot :)

      Poista
  13. Tuohon kännykän ja avainten kolarointiin auttaa muuten kovasti jonkunäkösen kännykkäpussukan hankkiminen. Itellä neljättä vuotta kosketusnäyttöpuhelin käytössä ja aivan moitteettomassa kunnossa kun aina sitkeästi asetan sen pussukkaansa ennen laukkuun panemista :)

    VastaaPoista
  14. Mä oon kanssa ihan ihastunut tohon LV-kalenteriin ja mietin jo toista vuotta sen ostamista. Tosin mä pähkäilen ton ja isomman koon välillä! ;)

    http://polkadotcookie.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.