huivin freesausta

Bongasin joskus jostain blogista vinkin, kuinka nyppyyntyneestä huivista saa jälleen pehmoisen. Yritin googletella tuota postausta, mutten millään sitä löytänyt, joten päätin tehdä omani.

Oma Mulberryn klassikkohuivini on nyt vain vähä reilun vuoden vanha. Huivi on ollut varmasti eniten käytetty huivini, ja se olikin jo vuoden käytön jälkeen nyppyinen. Olen jopa hieman pettynyt huivin laatuun, sillä reilusti vanhempi Burberryn villahuivini (6v!) on yhä täysin nypytön. Ilmeisesti Mulberryn vanhemmat klassikkohuivit ovat olleet parempilaatuisia myös tai näin olen jostain lukenut.

Nyppyjen/nukanpoistaja on varmasti monelle tuttu laite, mutta itse tutustuin siihen vasta nyt ensimmäistä kertaa. Omani ostin Clas Ohlsonilta 9,95e hintaan ja kyseessä on tämä laite. Tällä kun surrauttelee nukkaantuneen huivin tarkasti läpi, tulee huivista jälleen pehmoinen. Ihan uuden veroista huivista tuskin saa millään, mutta ero on kuitenkin huomattava!


Nukka kannattaa poistaa tasaisella pinnalla, muuten laite saattaa haukata kangasta reilummin sisään ja tehdä reikiä. Itsellänikin meinasi käydä köpelösti, kun huivin alle sattui leivän muru (:D!). Onneksi vahinkoa ei ehtinyt syntyä, mutta tarkkana kannattaa siis olla!


Melkoisen paljon työ nöyhtää huivista irtosikin! Seuraavaksi ajattelin käydä kyseisellä laitteella nyppyyntyneen Jumpinini kimppuun, hih!

Löytyykö teiltä muita vinkkejä huivien tai muiden nyppyyntyneiden vaatteiden uuteen uskoon saattamiseen? :)

-Lindsay

24 kommenttia

  1. Apua, pitäisi tehdä tuo itsekin mutta en ole uskaltanut just tuon takia, että jos tuleekin vahinkoja! :D Miekin oon vähän pettynyt tuohon laatuun, mulla on kolmea väriä noita ruutuhuiveja ja tuosta klassisesta näkee helposti käytön jäljet kun taas vähemmän käytetyt kaksi ovat selvästi siloisempia.. :/ Onko Gantin huivit hyviä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni on Gantin huiveista vain hyvää kokemusta, suosittelen :) Hinnat eivät ole tähtitieteellisiä ja runsaasta käytöstä huolimatta ei ole mennyt miksikään.

      Poista
    2. Mieki oon ollu Gantin huiveihin kyllä tyytyväinen. Vanhempi tähtikuvioinen on kuin uusi ja myös uusi on hyvässä kunnossa vaikka joutuikin pienen rasvaepisodin kohteeksi :D

      Poista
  2. Tuo on kyllä makija vehe! Heti näyttää vaatteet paremmalta, ja onhan tuo melko terapeuttista hommaa myös. :D

    Oon joskus kuullu kashmirvaatteille tarkoitetusta kasmirkammasta, mikä on ilmeisesti nukkaleikkuria heinovaraisempi väline, mutta en oo saanu vielä niin montaa kashmirvaatetta kaappiini, että olisin moista hankkinut. Tulevaisuudessa sitten, toivottavasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mun mielestä se ei ollu ollenkaan terapeuttista vaan meinasin hermostua ku homma oli niin hidasta!! ;D

      Poista
  3. Hih, tuossa on kyllä laite jota meikäläinen on tähän asti pitänyt täytenä huuhaana mutta selkeästi luuloni osoitettiin jälleen vääriksi! :D Pakko tunnustaa että oon kyllä ite ihan uskomattoman laiska mitä tulee vaatteiden huoltamiseen... Pyykkäämisestä sentään tykkään, mutta esim. silittäminen on täyttä tuskaa ja siksi ostankin tosi harvoin mitään mikä vaatii silitystä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Mieki oon siis tooooosi laiska :D Vihaan silitystä ja laukkujanikin säilytän miten sattuu... Ups...

      Poista
  4. Hih, itsekin kirjoitin vähän aikaa sit tismalleen samasta vekottimesta :D

    http://my-fantazya.blogspot.fi/2013/01/lint-remover.html

    On kyllä hyvä laite ja sillä saa helposti vaatteille lisä elinaikaa. Mut mä hämmästyin siitä, miten melkein kaikki tiesivät laitteen jo ysikyt luvulta, kun mulle tää oli ihan uutuusjuttu :D

    Ja voi että, kun tuo Mulberryn huivi on ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa no niinpäs oletkin! :D Mullekki tää laite on kyllä uus juttu :D

      Poista
  5. Mielenkiintoinen postaus ja vinkki tulee tarpeeseen :)

    Mainitset Mulberryn laadun postauksessa. Oma kokemus minulla on Mulberryn samasta huivista. Sain oman huivini alkusyksystä ja huivi ei ole ole ollut kovin montaa kertaa käytössä mutta huivi on nyppyinen ja karhea, käytön huomaa selkeästi.

    Hieman ennen joulua sain Gantin villahuivin joka on ollut joka päivä käytössä (usemammin kuin Mulberryn huivi) eikä ole mennyt miksikään, huivi on edelleen kuin uusi ja pehmeä. Molempia huiveja olen säilyttänyt huolellisesti samallla tavalla. :)

    Näitä huiveja ole verrannut keskenään (tietenkin materiaali, käyttö ja säilytys vaikuttaa) ja Mulberryn huivissa käyttö näkyy ikävällä tavalla eritavalla kuin Gantin huivissa joka ei ole mennyt miksikään runsaasta käytöstä.

    Mulberryn laatu on mielenkiintoinen aihe. Jonkun verran ole lukenut Mulberryn (huononevasta?) laadusta ja kauhutarinoita laukuista joiden saumat repeytyvät ja reklamaatioprosessin tuskallisuudesta. Toki tilanne saattaa nyt olla eri kun he nostivat hintoja ja tehtaat palautetaan (palautettiinko jo?) Englantiin... Ja kysehän voi olla vain yksittäistäisitä tuotteista ja huonosta tuurista jne.

    Olenkin nyt miettinyt uskallanko sijoittaa Mulberryn huiveihin tai laukkuihin jatkossa jos laatu ei ole taattu näin arvokkaissa hankinnoissa...

    Mukavaa kevättä sinulle, blogiaisi on mukava lueskella kiireen keskellä kun kaipaa pientä rentoutumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin kovasti kiitoksia kauniista sanoistasi! Mukava kuulla, että olet löytänyt blogistani rentoutumispaikan! :)

      Mulberryn huivi nukkaantuu varmaankin siksi nykyään, että siinä on 10% cashmerea, kun aiemmin se on ollu 100% villaa, kuten alempana joku kommentoikin! Kaikki minunkin Gantin huivit ja Burberryn huivi ovat 100% villaa ja niissä ei ole nypyn nyppyä... Elikkä vaikka cashmere on ns. "parempaa" materiaalia, ilmeisesti se ei ole niin kestävää ja nukkaantuminen on sen ominaisuus :S

      Mutta itsekin olen huolissani Mulberryn laadusta, mutta onneksi tuotanto on nyt siirretty takaisin Britteihin, joten ehkäpä laatukin paranisi ennalleen..

      Poista
  6. Olipas tutun näköine postaus ;)http://preppylittlepictures.blogspot.fi/2012/12/just-like-new_10.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HAHAA!! Minä googlettelin ja googlettelin, enkä millään löytäny postausta! Sinun inspiroimana siis tein tämän! :)

      Poista
  7. Tuollainen nypynpoistaja/nukkaleikkuri löytyy minultakin ja on kyllä aivan paras nukkaantuvien vaatteiden kanssa. Saa pitkästi lisää elinikää vaatteille, jotka nukkaantuvat herkästi. Ja ihan totta, sen kanssa saa olla kyllä tarkkana ettei tee niitä reikiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä löysin tämän vasta nyt! Pitääkin käyttää useampiin vaatteisiin ;)

      Poista
  8. Minua valisettiin Stockalla, kun kävin nurisemasta 150 euron villatakista, joka nyppyyntyi viikossa, seuraavalla tavalla. Jotkut villalaadut nukkaavat kerran kun ne ottaa käyttöön. Kyseessä ei siis ole vika vaan materiaalin ominaisuus. Poistin takistani nukan juurikin tuollaisella laitteella ja toden totta, materiaali ei nukannut enää toista kertaa.

    Manna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se ilmeisesti on. Oliko sinun takki kokonaan villaa, vai oliko siinä mukana esim. cashmerea?

      Poista
    2. Sataprosenttista merinovillaa näyttäisi olevan. Kyseinen villatakki on selvinnyt kunnialla nukkasyömärikäsittelyn jälkeen myös 40 asteisesta pesuohjelmasta jonne se ole salakavalasti livahtanut!

      Manna

      Poista
  9. Mulla on kans tuo laite, aivan mahtava! :D

    VastaaPoista
  10. Mulla on se vanha, 100% lampaanvillaa oleva versio tosta huivista, eikä oo 3-4 vuodessa mennyt miksikään. Väri ehkä vähän haalistunut, mutta nukkaa ei ole ollut missään vaiheessa yhtään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa no nyt tajusinkin, miksi oma nyppääntyy. Se johtuu varmasti siitä, että nykyään huivissa on 10% cashmerea. Burberryn ja Gantin huivini ovat 100% villaa, eikä niissä ole nypyn nyppyä! Cashmerella on ilmeisesti jokin hieno "ominaisuus" nyppääntyä, great :D

      Poista
  11. Voi ei, luulin että nyt kun tuotanto on siirretty takaisin juurilleen Englantiin niin laatu olisi parantunut :( Sain itse nimittäin joululahjaksi hellulta haaveilemani Mulberryn huivin. Nyt useamman käyttökerran jälkeen ainakin vielä ihanan pehmoinen.

    VastaaPoista
  12. Blogissani on sinulle haaste :)
    http://loveoflife-heidi.blogspot.fi/2013/01/haaste.html

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.