The Hunger Games

Eilen en ehtinyt päivittämään mitään kuulumisia, sillä lähdin kotoa aamulla klo 07:00 ja palasin kotiin 22:00. Huh huh mikä päivä, ja oikeestaan koko viikko! Olen koko alkuviikon tehnyt pitkää päivää yliopistolla tenttikirjojen parissa ja vihdoin se tentti on nyt ohi. Ihan hyvä fiiliskin jäi tentistä. Sain eilen myös uudet silmälasini, jotka tilasin jo kolme viikkoa sitten. Lasit olivat saapuneet jo kaksi viikkoa sitten, mutta tekstiviesti-ilmoitukset eivät olleet tulleet minulle asti. Kuvailen uudet pokat jahka ehdin :)

Hulluilla Päivillä oli viimeisenä päivänä Akateemisessa kirjakaupassa Suzanne Collinsin Nälkäpeli trilogian kaksi ensimmäistä pokkari alennuksessa. Olin kuullut kirjasarjan olevan hyvä, joten ostin ne luettavaksi. Syyslomaviikolla vihdoin ehdin alkaa lukemaan kirjoja ja ahmin ne melko nopeasti läpi. Koukutuin kirjoihin täysin ja kävin eilen hakemassa vielä viimeisen osan, joka piti ostaa ihan kovakantisena kirjana, kun pokkaria ei vielä ole ilmestynyt suomeksi. Ensimmäisen kirjan takakannessa  lukee näin:

"Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruoasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun. Rangaistukseksi kehitettiin nälkäpeli. 
Pelin säännöt ovat yksinkertaiset. Jokaisen vyöhykkeen on arvottava yksi poika ja tyttö osallistumaan kisaan. Nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on voittaja. 

Nälkäpeli on vuotuinen tapahtuma ja koko maassa näytettävä tosi-TV-ohjelma. Trilogian ensimmäisessä osassa 16-vuotiaan Katnissin kyvyt joutuvat koetukselle, kun hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa..."



Onko muita tähän kirjasarjaan koukuttuneita? :) Voin kyllä suositella tätä kaikille, jotka tykkää hieman fantasiatyyppisistäkin kirjoita.

Minun täytyy piakkoin lähteä tästä töihin, mutta loppu viikko onkin sitten vapaa. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille :)

-Lindsay

8 kommenttia

  1. Mä luin keväällä varmaan viikossa noi kaikki kirjat :D Aika pahasti koukutuin, oli muuten eka sarja Millenium-trilogian jälkeen joka koukutti mut niin pahasti.

    Hauskaa viikonloppua sullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin taitaa olla mullekin Millenium -trilogian jälkeen ainoa kunnolla koukuttanut sarja! :P Kiitos Riikka :)

      Poista
  2. Mä kans luin nuo kirjat kesällä, todella hyvä sarja! Pitkästä aikaa Pottereiden jälkeen löysin uuden sarjan, joka piti ahmia nopeesti :) Ensimmäinen kirja meni muutamassa päivässä kiireiden keskellä, toisen kirjan luin päivässä ;D Viimeistä osaa pitikin sitten hieman säästellä, ettei se olisi ihan heti loppunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potter on kyllä the one and only forever, mutta oli kyllä tosiaan pitkästä aikaa mukava löytää koukuttava kirjasarja! ;D Mullakin tuntuu, että pitäs tuota viimeistä säästellä :D

      Poista
    2. Joo Pottereita ei kyllä mikään voita! <3

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääks en oo viel lukenu kolmosta, joten en tiennyt että tulee vastakkainasettelu Peeta vs. Gale! Pitääkin alkaa heti lukemaan ;)

      Poista
  4. Itse myös Hullareilta ostin nuo 2 ekaa osaa, mutta en ole päässyt niitä vielä lukemaan... Itse asiassa mulla odottaa kirjahyllyssä nyt toistakymmentä pokkaria lukemistaan :D.
    Oon lukenut nyt Patricia Cornwellin Kay Scarpetta-kirjoja, kun poikaystäväni siskolta saanut niitä lainaan, niin omiin kirjoihin en ole päässyt käsiksi :D.

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.