asu 8/11/2012

Eilinen oli koulusta vapaapäivä. Minun kyllä olisi pitänyt lukea tenttiin, mutta sehän tietenkin jäi kivemman tekemisen touhussa. Oli ihana nukkua pitkään, käydä rauhallisesti suihkussa ja lähteä Japen kanssa lounaalle. Me yleensä käydään tosi harvoin muualla kuin yliopiston ravintoloissa lounaalla, mutta tällä viikolla on tullut jo kahdesti käytyä ulkona. Hyihyi! 

Meinasi käydä köpelösti tuon kaulassa olevan Kalevala Korun Talon sydän riipuksen kanssa, joka ei kuvassa kunnolla näy. Minulla oli se mukana syyslomareissulla, ja säilytin sitä silloin viikonloppulaukun sivutaskussa. Laukku on parhaat aikansa jo aikaa sitten nähnyt ja oli jo kasassa menossa roskiin. Eilen halusin laittaa korun kaulaan ja mietin, että missäköhän se on, kun se ei ollut normaalilla paikallaan. Sitten tajusin korun olleen mukana reissussa ja kokeilin laukun sivutaskua, jonka mielestäni olin jo aikaisemmin tyhjentänyt. Siellä nurkassahan koru piileskeli. Laukku oli ollut matkalla roskiin jo melkein viikon, joten onneksi ollaan oltu sen verran laiskoja, ettei oltu viety sitä vielä. Olisi mennyt koru sen sileän tien ja suru olisi ollut kova. Korun olen saanut vanhemmiltani ylioppilaslahjaksi.

neule DKNY Cozy // pusero ja takki Benetton // farkut Dr. Denim // laukku Longchamp //  kengät Vagabond //
 huivi Burberry // kello MK // korut Kalevala koru, Guess ja Nomination

Mentiin meidän lemppariravintolaksi muodostuneeseen Torreroon lounaslistaa kokeilemaan. Itse söin sahramilla maustettua kana-chevrerisottoa ja oli oikein maukasta! Lounaslistalla oli muinakin päivinä kunnon herkkuruokia ja ulkona syöminenhän kannattaakin sijoittaa lounasaikaan, kun annokset ovat halvempia ;) Lounaan jälkeen käytiin pyörähtämässä kaupungilla etsimässä joulukorttitarpeita ideoitani vastaavia kuitenkaan löytämättä. H&M:ltä kävin hakemassa yhden kiva jutun, jonka olin netistä bongannut ja esittelenpäs sen myöhemmin!


Tänään olisi taas tarkoitus "etäopiskella", saas nähdä mitä siitä tänään tulee... Huomenna olisi luvassa työpäivä ja sunnuntai onkin sitten vapaa. Itse en pääse isiäni henkilökohtaisesti onnittelemaan, mutta olen laittanut postitse pienen paketin menemään :)

Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille ja muistakaahan muistaa isiänne! :)

-Lindsay

6 kommenttia

  1. Oot niin super tyylikkään. Ei voi muuta sanoa kun yksinkertainen vaan kolahtaa ja tuo huivi kruunaa tuon tumman asun. Tykkään.
    Sulla on ihanan raikas ja klassinen tyyli!
    Ihanaa luettavaa.
    T.Minna-Maaria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Minna-Maaria, saitpas minut ilostumaan :) Ulkoasu oli kyllä tosi tumma, mutta onneksi huivi vähän toi vaaleaakin väriä :) Mukava kun tykkäät blogistani :)

      Poista
  2. Tuo neuletakki aivan ihana. Olen kokeillut tuota mustana useampaan kertaan, mutta en saa kiedottua sitä tyylikkäästi. Voisitko vaikka tehdä postauksen, jossa esittelet ko neuletakin erilaisia asetelmatyylejä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos postausideasta! Voin kyllä yrittää toteuttaa sellaisen :)

      Poista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.