The Dubai Mall

Aloitetaanpa Dubaista kertovien postauksien purku ostarista, jossa vietimme eniten aikaa. The Dubai Mall on maailman suurin ostoskeskus, jossa kaikki on... noh maailman suurinta tietenkin.


The Dubai Mallin vieressä sijaitsee maailman korkein rakennus Burj Khalifa, joka on 828 metriä korkea. Torniin olisi päässyt maksusta, mutta me ei siellä käyty, ihailtiin vain alhaalta päin. Oli muuten vaikea saada torni kokonaan kuvaan!


Dubai Mallin ulkopuolella ja Burj Khalifan juurella on Dubai Fountain, jossa on tasaisin väliajoin show, jossa suihkulähteet ikään kuin tanssii musiikin tahdissa. Me satuttiin kerran menemään juuri sopivasti ulos hieman ennen kuin show alkoi. Showta oli seuraamassa paljon porukkaa ja olihan se hienon näköistä. 


Dubai Fountainin lisäksi ostoskeskuksen sisällä oli näyttävä koko nelikerroksisen ostoskeskuksen korkuinen vesiputous.


Ostoskeskuksesta löytyi myös maailman suurin akvaario. Nuo kalat minua kyllä hieman säälitti, sillä tuskinpa ne kovin nauttii olostaa tuolla akvaariossa. Tietenkään nuo kalat eivät edes tiedä paremmasta, mutta kyllä kalat kuuluvat mereen eivätkä akvaarioon. Osa kaloista vain makasi akvaarion pohjalla ja tuskin liikkuivat.


Ja ostoskeskushan ei ole mitään ellei siellä ole omaa luistelukenttää...


The Dubai Mallista löytyi kyllä kaikki liikkeet mitä voi vain kuvitella. Kun kierreltiin ympäriinsä niin minä koko ajan hihkuin Japelle, että "oooh katso mikä tuolla on! iiiih voi katso tuonne!". Jos olet todella varakas, niin Dubai on ehdottomasti oikea paikka shoppailuun! Ja kyllä huomasi, että tuolla oli todella varakasta porukkaa.


Ostarissa on kymmeniä ruokapaikkoja laidasta laitaan niin itse ruoan kuin hinnankin suhteen. Ylimmässä kerroksessa oli Food Court, josta löytyi kaikki pikaruokaravintolat mitä voi vain kuvitella. Me käytiin syömässä muun muassa sushia ja pihviä.


Teksasilaistyylisessä pihviravintolassa oli loistava palvelu, hyvät ruuat ja edullinen hintataso. Tarjoilijat esitti välissä asiakkaille tanssishownkin.


Ostoskeskuksessa oli myös "maailman suurin" karkkikauppa. Minun mielestäni kauppa ei kuitenkaan ole maailmansuurin, sillä Haaparannan CandyWorldikin on meidän mielestä paljon isompi! Herkkuja tuolta löytyi kyllä vaikka millä mitalla, mutta ostimme vain pari suklaarasiaa tuliaisiksi ja jotain aivan kaamean makuisia kaapelikarkkeja, jotka lensikin roskikseen :D


The Dubai Mall oli ehdottomasti käymistämme ostoskeskuksista paras Dubaissa. Kerron muista ostoskeskuksista tarkemmin vielä Dubai postauksien lopuksi kun kokoan vinkkejä ja mielipiteitä omien kokemuksien perusteella yhdeksi postaukseksi :)

-Lindsay

12 kommenttia

  1. Oi että, oispa rahaa. Lähtisin heti tonne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dubaihin ei matkat ole edes mitään kauhean kalliita, kun meidänkin matkat maksoi alle 500e per nenä sisältäen hotellin ja lennot! :)

      Poista
    2. Mitäs kautta te varasitte matkat? tässä arvotaan seuraavaa kohdetta, kun haluaisimme lähteä jonnekin kun talvi tänne tupsahtaa ja toivon mukaan remontti alkaa olla valmis. Toiveena on vain aurinkoa ja lepoa. Dubai oisi olla yksi vaihtoehto, vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta. Katselinkin jo Trivagon ja vertaa.fi:n kautta lentoja ja hotelleja, noin 630 euroa löysin halvimmat setit...
      Mitäs muuten paikasta/ihmisistä tykkäsit? Suositteletko menemistä? :)

      Poista
    3. Me otettiin siis lennot + hotelli erikseen. Lentoja vertailin www.halvatlennot.com ja hotelleja www.hodla.fi :) Dubaissa olisi varmasti täydelliset ilmat juurikin hieman syksymmällä/alkutalvesta. Tykkäsin kyllä paikasta ja voisin mennä uudelleen, mutta jotenkin USA:ssa käynnin jälkeen ei kuitenkaan niin sykähdyttänyt. Ihmiset oli kyllä mukavia ja yleensä sai tosi hyvää palvelua kaikkialta. Ruoan hintataso oli edullinen, mutta shoppailun ei. Dubaissa oli myös turvallista ja siistiä. Voin kyllä suositella Dubaissa käymistä, varsinkin jos matkat saa alle 1000e/hlö. Onhan siellä paljon nähtävää ja loistava paikka rentoutumiseen.

      Poista
  2. Huh, tuo paikka pitää joskus vielä itsekin kokea! :D

    VastaaPoista
  3. Oi, ihanalta näyttää! Eivät kuitenkaan tee kovinkaan hyvää jo ennestään tuliselle matkakuumeelleni.. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei toivottavasti et yli kuumennu ;) Siihen kuumeeseen ei muu kuin lomamatka auta! :D

      Poista
  4. Me ei törmätty tohon sushi paikkaan ollenkaan tuolla Dubai Mallissa! höh, näyttää hauskalta. Tosin ei se nyt mikään ihmekään ole kun tuo tosiaankin on aikas iso ostoskeskus :D Hei vähän kiva lukea näitä sun postauksia. En aluksi tajunnut että niitä oli useampia. Mekin käytiin siellä Jumeirah Beach Parkissa, mutta ei uskallettu kuvata siellä, kun oltiin kuultu että ne heittää ulos siitä :D Se oli kyllä hieno ranta ja vesi oli kuin ihana kuuma kylpy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi varmaan meiltä sushit jäänyt syömättä ellei oltaisi etukäteen tiedetty, että tuolla sushiravintola on :) Meidän piti tuotakin ihan etsimällä etsiä! :D Minäkin ensin mietin uskallanko kuvata ollenkaan, mutta sitten näin muidenkin kuvaavan ja uskalsin :) Meille ei käyty sanomassa mitään, vaikka kyllä ne näki kun kuvasin :)

      Poista
  5. Moikka! Löysin juuri blogiisi ja voi vitsit kun tuli ikävä Dubaihin! Tehtiin reissu sinne alkuvuodesta helmikuussa ja oli kyllä ihan unohtumatonta. Kaikki nämä kuvat - palasin oitis takaisin helmikuuhun ja pääsin tunnelmaan takaisin! "Tanssivat suihkulähteet" oli mieletön juttu upean musiikin takia ja ostarit niin isoja ettei ehtinyt millään kiertää kaikkia kauppoja! Jääkiekkoakin tuli katseltua kun isoveli oli tuomaroimassa silloin kyseisiä pelejä ;)

    Dubai on niiin ihana! <3

    VastaaPoista
  6. Dubai on vaan niin ihana paikka. Itse tuli käytyä siellä viime vuoden lokakuussa :) Dubai Mall oli kyllä mahtava mesta! Useampi ilta tuli siellä vietettyä. Vink vink, kannattaa käydä Burj Khalifassa, jos vielä joskus tuonne eksyt - oli unohtumaton paikka!

    Täältä voit käydä tsekkaamassa oman Dubai-fiilistely postaukseni :)

    http://viimeinen-nuotti.blogspot.fi/2012/12/i-left-my-heart-in-dubai.html

    P.s. Saa sen blogin muutenkin tsekata ;)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.