hirrrveen hyvä piirakka

Eilen pääsin pitkästä aikaa leipomaan, kun pyysimme Japen vanhemmat kyläilemään. Rakastan leipomista, mutten kovin usein viitsi sitä harrastaa, sillä yleensä ne ei ole mitään terveellisimpiä herkkuja. Aina kuitenkin kun on kyläilijöitä tiedossa, niin jos vaan on aikaa ja mahdollista, niin leivon tosi mielelläni.

Tällä kertaa leivoin raparperimansikkamarenkipiirakkaa (huh mikä sanamonsteri :D), jonka bongasin Kellyn blogista, mutta alkuperäinen ohje, jota kylläkin hieman muokkasin, on Veeran blogista. Piirakka oli erittäin yksinkertainen tehdä enkä usko, että siinä voi edes epäonnistua!



Pohja
100g voita
2dl vehnäjauhoja
3rkl vanilliinisokeria

Täyte
n. 300g raparperia
n. 100g mansikoita
1dl sokeria
tilkka vettä

Marenki
3 kanamunan valkuaista
1dl sokeria

Sekoita venhäjauhot ja vanilliinisokeri keskenään. Lisää voi ja nypi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle tasaisesti ja paista pohjaa uunissa 200°C:ssa n. 10-12 min. 

Kuori ja pilko raparperi. Laita raparperit, sokeri ja tilkka vettä kattilaan ja hauduta niitä hiljalleen, kunnes raparperit ovat pehmeitä. Jos nestettä tulee liikaa, kaada ylimääräisiä pois. Kun raparperit ovat pehmenneet, sekoita pilkotut mansikat joukkoon. Levitä seos tasaisesti piirakkapohjan päälle.

Erottole valkuaiset keltuaisista. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi (n. 4min). Lisää sokeri ja vatkaa vielä pari minuuttia. Levitä marenki piirakan päälle, ja paista piirakkaa vielä toiset 10-15min, kunnes marenki on kullanruskeaa.

Piirakka on todella pikainen tehdä ja ihan oikeasti helppo! Tykkäsin tuosta pohjasta tosi paljon vaikken aluksi uskonut, että siitä tulisi noin hyvä! Marenkiakin tein ensimmäistä kertaa, eikä sekään ollu ollenkaan vaikeaa :) Suosittelen kyllä tätä herkkua! Piirakka tarjoiltiin vaniljakastikkeen kera.

Ostin kaupasta mansikanhakureissulla myös pitkästä aikaa leikkokukkia, kun näin kaunis vaaleanpunainen kimppu aivan kutsui minua siellä kukka-altaassa ;)



Mukavaa keskiviikko-iltaa kaikille! :) Se olisi työviikko jo voitonpuolella taas! ;)

-Lindsay

11 kommenttia

  1. Hitsi kun näyttää herkulliselta :p~

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä hyvälle :P tuota pitää kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Helppo, mutta erittäin maistuva! :)

      Poista
  3. Hei hyvä idea noi mansikat! Iteki just ajattelin et toi resepti on niiin helppo et tohon väliinhän voi laittaa vaik mitä hedelmiä tai marjoja! Ajattelinki kokeilla perus vadelmamustikkamansikka-sekoitteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ajattelin minäkin! Sopii varmasti tosi hyvin marjojenkin kanssa!! :)

      Poista
  4. Oih, kuulostaapa hyvältä tuo piirakka, pitää varmaan kokeilla tässä joku päivä kun pakkasesta löytyy sopivasti niin mansikoita kuin raparperiakin! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa! Muutkin tarvittavat ainekset on niin perusjuttuja, että löytyy helposti omaista kaapeista :)

      Poista
  5. Kuulostaa aika samalta kuin mitä itse tein alunperin limestä (dansukkerin sivuilta nappasin ohjeen) ja kotona ollessa ehdotin äitiä tekemään saman raparperista ja sekös vasta hyvää olikin! Ens kerralla täytyy ehdottomasti testata ottamalla mansikat mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikat ja raparperi sopivat kyllä erinomaisesti yhteen! :)

      Poista
  6. Oi ompas herkullisen näköistä:P

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.