ensimmäiset ALE -löydöt

Sain torstaina puhelimeen viestin VILA Clubilta, että VILAssa alkaa seuraana päivänä alennusmyynnit. Tämän lisäksi kaikki aletuotteet sai osta kolme, maksa kaksi periatteella klo 9-12. Olin koko syksyn katsellut VILAn kaunista vihreää hametta, mutten koskaan raskinut sitä ostaa, sillä hintaa sillä oli 39,95e ja shoppailua piti rajoittaa. Nyt kuitenkin ajattelin käydä katsomassa olisiko tuo hame alennettuna ja onnekseni hame olikin alennettu -40%! Hameen nappasin heti mukaani ja katselin myös löytäisinkö muita kivoja juttuja. 

Tanko Dress -pikkumusta oli mallilta klassinen, jolle voi eri asusteilla saada aivan erilaisen ilmeen, kuten Strictly Stylen Mrs. V aivan oivallisella tavalla näyttä blogissaan. Sekin lähti myös mukaan -40% alella varustettuna ja ajattelinkin laittaa sen jouluaattona päälle. Meillä kun on tapana jouluaattona pukeutua ruokalemaan hieman hienommin :) 

Nyt kun olin löytänyt kaksi, niin en voinut jättää ostamatta kolmatta tuotetta, sillä sehän olisi ollut aivan tuhlausta ;D Nappasinkin vielä mukaani beigen Taiko Dress -arkimekon, jonka sain sitten täysin ilmaiseksi kaupan päälle :) Tämä menee vähän samaan kategoriaan kuin ostamani musta mekko, eli asusteilla mekosta irti monia eri tyylejä. Sain siis kaikki kolme vaatetta 50 eurolla, kun normaalihintaisina olisin joutunut maksamaan 120 euroa.

Tanko Dress // Fresh Skirt // Taiko Dress

Olisin mielelläni kuvannut vaatteet luonnossa, mutta ikävä kyllä tämä meidän asunnon valopolitiikka ei anna siihen myötä. Mustasta mekosta tulee kuvaa varmasti heti joulun jälkeen ja vihreän hameen suunnittelin laittavani Tapaninpäivän tansseihin :)

Mitäs tykkäätte löydöistäni? Huippulöytöjä vai täysiä floppeja?

-Lindsay

3 kommenttia

  1. Mä ainakin tykkään! :) Kävin just tänään Vilassa mut eipä meilläpäin tollasia hameita ollu :( Oisko noita ollu muuten muun värisiä? :) Vihreä ei oo mun väri.

    VastaaPoista
  2. Anne, en nyt tiedä onko tuo vihreä niin munkaan väri, mutta jostain syystä tuo viehätti :) oli noita hameita myös mustina! :)

    VastaaPoista
  3. Varmasti sopii tuo hame sulle tosi hyvin, asukuvia sitten kehiin! ;)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.