J'adore Louis

Vierailin ensimmäistä kertaa Louis Vuittonin liikkeessä Helsingissä ennen lomareissuamme. Tuolta visiitiltä lähtikin heti ensimmäinen laukku mukaan. Kaupassa oli paaaljon ihania juttuja ja meninkin siellä aivan sekaisin! En esimerkiksi ole aiemmin kovin tykännyt perinteisestä monogram-kuosista, mutta nyt kun näin laukut ja kuosit omin silmin, ei se näyttänytkään enää ollenkaan pahalta, päin vastoin ;)

Keräsin polyvoressa kollaasiin minua erityisest miellyttäneitä juttuja:


Seuraava LV hankintani tulee olemaan Speedy30 damier edene -kuosissa. Laukkua en todennäköisesti ihan lähitulevaisuudessa tule saamaan, mutta on minulla pieni suunnitelma sen varalle, että saisin sen mahdollisimman nopsaa ;D Myös isompi koko (GM) neverfullista jäi mietityttämään kovasti ja kiinnitinkin monesti lomareissulla huomiota kyseiseen laukkuun. Juurikin neverfullissa pidän erityisesti monogram-kuosista. Iltalaukuille minulla on melko vähän käyttöä, joten clutchit on viimeisenä hankintalistallani, mutta joskus olisi kiva omistaa myös ylänurkan Milla clutch. Kollaasin huivi on aivan ihana, mutta huivilla on hintaa melkein saman verran kuin laukulla, joten huivi jää odottamaan sitä lottovoiton saapumista ;D Yummy-Jenni tiivisti postauksessaan oikein hyvin omat ajatukseni laadukkaista ja klassisista laukuista. 

-Lindsay

8 kommenttia

  1. Ostin kesällä Neverfullin Damier Ebene -kuosissa ja GM -koossa, mutta nyt koen laukun liian suureksi. Kuljen koulumatkani bussilla ja esimerkiksi siellä laukku tuntuu ihan valtavalta, eikä sitä tietenkään voi laittaa lattialle :) Hankin laukun lähinna koulua ajatellen ja jälkeenpäin ajattellen olisi kyllä pitänyt päätyä kokoa pienempään malliin... :)

    VastaaPoista
  2. Minuun ei nuo LV:n laukut niin iske, mutta tuo huivi on aivan hurjan ihana! (:

    Käyhän muuten kurkkaamassa, sulle olisi tunnustus mun blogissa!

    VastaaPoista
  3. Nuna, itsekin koin GM:n itselleni hieman liian isoksi siihen tarpeeseen, johon neverfullin ostin, eli juurikin koululaukuksi :) MM on juuri sopiva koululauksi: sisään mahtuu paljon, mutta ei ole kuitenkaan liian iso :) GM:n tahtoisin tulevaisuudessa mm. viikonloppureissuille ja käsimatkatavaralaukuksi lennoille, ja miksei sitten joskus koululaukuksikin jos tarvii oikein paljon tavaraa :D oletko kokeillut taitaa laukun nurkkia sisälle esim. juurikin bussissa niin voisi olla kätevämpi? :) kivemmalta laukku kyllä näyttää kulmat "suorana", mutta sitähän voi sitten muokata tilanteen vaihtuen niin helposti! :)

    VastaaPoista
  4. Toi huivi on ihan to die for! :D

    VastaaPoista
  5. Mä olin aiemmin suunnitellu ostavani Speedyn, mutta tällä hetkellä oon kyllä kallistunu Neverfullin puoleen ihan täysin :) Tosin kyllä mä sen Speedynkin vielä joskus kotiutan :p

    VastaaPoista
  6. Oon toisinaan pitänyt tuota Neveerfulliani kulmat sisään taitettuna, mutta jotenkin se on vaan niin paljon kivempi "suorana" niinkuin sanoitkin :)

    VastaaPoista
  7. Annastiina, joo nuo laukut kyllä jakaa mielipiteitä, mutta itse olen aivan hullaantunut ;) huivi on kyllä aivan upea, mutta niin on hintakin :D

    Lotta, upeahan se on, mutta vielä ei uskalla edes haaveilla sen ostosta, hinta kun on sen verran kova ;D

    Nuna, niin se on kyllä totta :) ehkä sinun tulee ostaa myöskin pienempi koko ;)

    VastaaPoista
  8. essi, neverfull on tällä hetkellä minulle speedyä käytännöllisempi ja juuri siksi hankin sen ennen speedyä! :) mutta upeita molemmat ja haluan myös omistaa joskus kummatkin ;)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.