valivalivali

En jaksa enää odottaa!!! Matkaa siis. Vielä olisi 2,5 vko odotettava, että päästään nousemaan lentokoneeseen, jonka määränpäänä on USA ja New York. Ja kyllä, se on nimenomaan vielä, ei enään. Töissä kun on hiljaista selaan kauppojen nettisivuja ja suunnittelen ostoksia, kirjoitan ylös kauppojen osoitteita, selaan metrokarttoja yms. Alan olla jo melko kypsynyt tähän odotteluun ja haluaisin vihdoin päästä jo matkaan :D Mutta ei auta itku markkinoilla, vaan reippaasti on vielä odotettava se reilut pari viikkoa. Buu. Töitäkin on jäljellä vielä ensi viikko ja sitä seuraavallakin viikolla vielä kolme päivä.


Kuva on sunnuntailta ja taisi olla viimeinen kerta tälle kesää kun Suomen kamaralla saa pukea shortsit jalkaan. Rovaniemellä paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteitakin oli varjossa +20°C. Johan se olikin neljäs päivä tälle kesää kun mun vapaapäivänä voi nauttia auringosta. Kesällä on kyllä säät suosineet arkipäivinä, mutta viikonloppuina ei ole ollut ihan yhtä hyvä tuuri. No toivotaan että Los Angelesissa ja Miamissa näkisi aurinkoa edes hieman enemmän ;) Sunnuntaina vietinkin sitten kolmisen tuntia auringossa istuskellen ja tuossa asussa kävin kaupassa.

Kotipostausta oon luvannut tehdä, mutta sen kanssa menee ainakin ensi viikkoon, sillä en vieläkään ole jaksanut miettiä tauluille paikkoja! Viikonloppuna ajattelin vihdoin senkin homman suorittaa, joten hyvällä mähällä vois ensi viikolla sitten kuvata täällä enemmän :)

-Lindsay

2 kommenttia

  1. Oioi, oon aivan tajuttoman kateellinen sulle kun pääset käymään New Yorkissa! Siellä käyminen on ollut mun unelma ihan pienestä asti, ja oon päättänyt että joskus mä sinne vielä pääsen!:)

    VastaaPoista
  2. Essi-Julia, hihi :) aivan varmasti pääset sinne vielä :) lennot on nykyään tosi halpoja ja eihän se ole "kuin" säästää ;)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.