kuulumiset

Viikonloppu Rovaniemellä oli ja meni ja kuvasaldo viikonlopulta on pyöreä nolla. Perjantaina ajelin yksin melko väsyneenä Rovaniemelle ja perjantai-ilta menikin ihan kotosalla Onnin kanssa leikkien. Lauantaina ystäväni Saara laittoi minulle raitoja ja illalla istuskeltiin tyttöjen kanssa drinkkibileissä, mutta itse olin ihan vain limulinjalla :) Palautin meillä kesällä käytössä olleen auton takaisin Rovaniemelle ja takaisin Ouluun matkasin sunnuntaina junalla.

Viikonloppu oli melko stressaava, sillä seurasin koko ajan tiedotuksia hurrikaani Irenestä, joka onneksi laantui ennen kuin saavutti New Yorkin, joten suurta vahinkoa ei päässyt sattumaan :) Nyt uutisissa on kuitenkin puhuttu uuden hurrikaanin syntymisestä jo tänä torstaina... Toivon todella, että hurrikaania ei synny tai, että se ei saavuta New Yorkia. Meidän lähtö on nimittäin nyt tulevana lauantaina!

Huomenna olisi kesätöissäkin viimeinen työpäivä, enkä voisi onnellisempi olla! Vihdoin alkaa ansaittu loma! Tai no kouluhan meillä alkaisi kyllä jo ensi viikon tiistaina, mutta me viettelemme vielä ennen kouluun palaamista kolme viikkoa lomatunnelmissa ;) Töitä en aio nyt hetkeen tehdä, sillä olen tehny nyt yli 1,5 vuotta töitä koko ajan koulun ohella ilman kunnon lomia, joten nyt aion piettää vapaata töistä. Marraskuussa palaan erittäin todennäköisesti takaisin kaupan kassalle :) Hain erääseen vaatekauppaanki osa-aikaiseksi, johon sain haastattelukutsunkin. Haastattelupäivät olisi ensi viikolla ja silloin en tietenkään ole paikan päällä. Mutta ei minua ihan kauheasti harmita :)

Huomiseksi koitan saada aikaiseksi jonkinlaista pakkailu/matkavalmistelupostausta ja voisinhan vielä koita pienen kollaasin todennäköisistä ostoksista Jenkeistä ;)

-Lindsay

force majeure


Tommonen Irene ois sitte menossa kohti New Yorkia. Ei sitten enää parempaa aikaa keksiny?

-Lindsay

fiilistelyä






Syyskuu, tuu jo!

-Lindsay

kuvat weheartit.com

kotipostaus part 2: makuuhuone ja olohuone

Viikonloppuna tuli vihdoin ja viimein saatua uusi asunto täysin valmiiksi. Yksi pahvilaatikko ja pari kassia oli pyörinyt nurkissa turhaan ja taulutkin oli ripustamatta. Nyt on kaikki turha roina kannettu varastoon ja tauluille paikan mietitty. Tai no ei niitä paikkoja kauheasti kyllä mietitty, vaan lätkittiin sinne tänne ;D

Makuuhuoneessa on mustavalkoinen teema, kuten oli edellisessäkin. Huone on melko pitkä, mutta kapea, joten sänky joutuu olemaan seinässä kiinni. Siitä syystä sitten yöpöydätkin joutui asettamaan tuolleen vierekkäin, koska jos ne olisi molemmin puolin sänkyä, ei huoneen ovea saisi ollenkaan kiinni. Mielestäni ratkaisu ei kuitenkaan näytä liian hölmötä :) Yöpöydät on JYSKistä, lipastot Ikeasta, pallolamput Pentikiltä ja verho on Marimekon Villi ja Vapaa kankaasta.




Olohuoneesta tykkään enemmän kuin edellisessä asunnossa. On kiva kun keittiö on erillään, eikä ruokapöytä ole viemässä olohuoneelta tilaa.


Ikean vaatekaappi oli edellisessä asunnossamme eteisessä, mutta koska tässä asunnossa on vaatekaappitilaa melko vähän, laitoimme sen olohuoneeseen, koska eteisestä löytyy kaappi ja naulakko jo valmiiksi.


Taulu on Marimekon Ystävät kankaasta ja verho Kaivo kankaasta.


IKEAsta ostettu Expedit hyllykkö tuli tällä kertaa kyljelleen, sillä olisi ollut hassun näköistä jos sekin olisi ollut pystyssä kun vaatekaappi on viereisellä seinällä. Hyllyn päälle tulee kuvan vasempaan laitaan vielä viherkasveja, mutta aion ostaa ne vasta reissun jälkeen.



Tykkään asuntomme värimaailmasta kovasti. Se ei ole liian vaalea, sillä tumma lattia ja muutamat ruskeat huonekalut tasoissaa sitä, mutta ei kuitenkaan liian tummakaan. En alkanut kuvaamaan eteistä ja kylpyhuonetta, sillä suoraan sanottuna niissä ei ole mitään näkemistä...

-Lindsay

Viikonloppu sujui rauhallisissa merkeissä. Lauantaina kävimme Japen kanssa taas Kauppuri5:ssa syömässä (vuohenjuustosalaatti <3) ja ostettiin me myös aurinkorasvoja tulevaa reissua varten ;) Lauantaina oli myös siivouspäivä ja leffailta.


Sunnuntaina leivoin meille karppipitsaa, josta tuli kyllä hyvää! Ei ehkä ihan niin namia kuin normaali omatekoinen pitsa, mutta herkkua karppaajalle ;)


Pohjaan tulee 1prk maitorahkaa, 2 kananmunaa, 4 rkl vehnäleseitä, 3rkl ruisjauhoja, 1tl leivinjauhetta ja n. 150g emmental juustoraastetta. Pohjaa esipaistetaan 10 min ja sen jälkeen päälle sitten niitä täytteitä mitä haluaa :)

Karppausta on nyt takana kaksi viikkoa niin voin kertoa hieman miten karppaus on edistynyt. Olen pyrkinyt välttämään hiilareita mahdollisimman paljon, mutta esim. viime lauantaina söin 10 irtokarkkia ja syön myöskin hedelmiä. Leipä, pasta, riisi ja peruna on kuitenkin jäänyt täysin pois. Painoa on pudonnut n. 1,5kg (tiedän, suurin osa on nesteitä) ja turvotus on vähentynyt huomattavasti. Olen huomannut ihossa myös huomattavaa kiinteytymistä, mikä johtuu varmaankin suureksi osaksi siitä, että olen lisännyt myös nesteiden juontia runsaasti. Olen yleensä aika laiska juomaan vettä, joten nyt olen yrittänyt ryhdistäytyä sen suhteen. Karppausta aion jatkaa vielä lomaan saakka, mutta lomalla en aio syömisiäni miettiä :)

Mulla on ollut viime päivinä ongelma MacBook Pro:ni kanssa, tai lähinnä nettiselaimien. Nettiyhteys kyllä toimii, sillä sarjat latautuvat, jotka olen aiemmin laittanut latautumaan, mutta nettisivut ei meinaa aueta millään :S Joskus joudun lataan sivuja monta kertaa, eivätkä ne siltikään aukea. Turhauttavaa kun kone kuitenkin on vasta alle vuoden vanha... Onko muilla ollut samaa ongelmaa? Olen ladannut tähän Google Chromen ja FireFoxin Safarin lisäksi, mutta nekään ei toimi. Pitää varmaankin käydä koneen kanssa huollossa.

Huomenna kotipostausta!

-Lindsay

top 5 wanted

Useissa blogeissa kiersi vähän aikaa sitten haaste, jossa bloggaajat listasivat viisi juttua, josta unelmoivat. Tässä sunnuntai päivän ratoksi klikkailin itseni polyvoreen ja kokosin omani. Tein kollaasin tavaroista, jotka haluaisin pitkällä tähtäimellä saada vaatekaappiini.


1. Burberry Check Cashmere Scarf. Villaisena kaulahuivi löytyykin jo, mutta haluaisin cashmerehuivin vaaleammassa sävyssä. Elättelen pieniä toiveitä, että huivi löytysi Miamista Burberry Factory Outletista ;)
2. Burberryn duffelia hypistelin viime vuonna Pukumiehessä ja Stockmannilla, mutta takki on sen verran hintava, että sen ostoa saan vielä tovin odotella. Mallin valinnan ja värin kanssa tulisi vaikeus, mutta nyt tällä hetkellä kamelin värinen lyhyempi malli miellyttää minua kovasti.
3. Konjakin väriset ratsastussaappaat oli viime talvena kovassa haussa, mutta en löytänyt yksiäkään. Toivon, että näidenkin löytyminen tapahtuisi jo Jenkkilässä!
4. Mulberryn Bayswaterilla tulen todennäköisesti palkitsemaan itseni kolmen vuoden päästä kun valmistun kauppatieteiden maisteriksi.
5. Mulberryn Daria Clutchin toivon myös joskus saavani, mutta jollei lottovoitto räpsähdä pian tilille, niin sen saamiseen menee vuosi jos kymmenenkin ;D

-Lindsay

Ps. Sain tänään kuvattua vihdoinkin (melkein) valmista kotiamme, joten kotipostausta odotettavissa ensi viikolla!

curls

Jes! Vihdoin onnistuin tekemään suoristusraudalla kiharat! Sain Mungolifen Annalta inspiraation ihan tosissaan yrittää niitä, kun hänen videoissaan se vaan näyttää niin helpolta. No ihan niin helppoa se kuitenkaan ei ollut, mutta sain kun sainkin kiharat tehtyä! Aikaisempiin yrityksiin verrattuna huimaa edistystä! Eikä niissä edes mennyt kovin kauaa, ehkä joku 10min. Ihan täydelliset niistä ei kuitenkaan tullut ja ensi kerralla pitää kihartaa kahdessa eri kerroksessa, sillä tätä tukkaa näyttää olevan päässä nykyään yllättävän paljon :D Viihdyn muuten yllättävän hyvin tässä vaaleammassa tukassa ja toivon pian saavani hiuksiin vaaleita raitoja! :)



Ps. Olen ylittänyt itseni - jo 12 päivää karppailua kohta takana!

-Lindsay

goldtone watch

USAn shoppailulistan kärkipäässä on kullanvärinen kello minulta jo ennestään löytyvän hopeisen Michael Korsin kaveriksi. Michael Korsin kellot miellyttää minua erittäin paljon, mutta kärkikamppailuun ykkössijasta nousi viime keväänä myös Marc by Marc Jacobsin Blade in Gold -kello. Tykkään tuosta valkoisesta kellotaulusta ja sen ympäryksestä, mutta mietin, että kyllästynköhän siihen? Korsin kelloista ykkönen on kollaasissa toisena oleva Oversized Runway Watch, mutta mietin onkohan se turhankin iso melko kapeaan ranteeseeni? Toisaalta pelkään MBMJ:n olevan makuuni liian pieni... Kollaasin kahta viimeistä aion myös zoomailla vitriineistä, mutta viimeinen on aivan samanlainen kuin hopeinen MK:n, joten sitä tuskin ostan.


Marc by Marc Jacobs Blade in Gold // Michael Kors Oversizer Runway Watch // Michael Kors Logo Watch // Michael Kors Midsized Chronograph Watch, Golden


Michael Korseja tulee kyllä nyt joka tuutista, joten siinä mielessä MBMJ ois edes hieman harvinaisempi. Mutta enpä minä kyllä ennenkään ole välittänyt siitä onko joku tusinatuote vai ei jos vaate/asuste miellyttää itseäni.

Onko jollakin suositella muita näiden tyyppisiä kelloja? :)

-Lindsay

pst. alla toinen tämän päivän postaus!

valivalivali

En jaksa enää odottaa!!! Matkaa siis. Vielä olisi 2,5 vko odotettava, että päästään nousemaan lentokoneeseen, jonka määränpäänä on USA ja New York. Ja kyllä, se on nimenomaan vielä, ei enään. Töissä kun on hiljaista selaan kauppojen nettisivuja ja suunnittelen ostoksia, kirjoitan ylös kauppojen osoitteita, selaan metrokarttoja yms. Alan olla jo melko kypsynyt tähän odotteluun ja haluaisin vihdoin päästä jo matkaan :D Mutta ei auta itku markkinoilla, vaan reippaasti on vielä odotettava se reilut pari viikkoa. Buu. Töitäkin on jäljellä vielä ensi viikko ja sitä seuraavallakin viikolla vielä kolme päivä.


Kuva on sunnuntailta ja taisi olla viimeinen kerta tälle kesää kun Suomen kamaralla saa pukea shortsit jalkaan. Rovaniemellä paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteitakin oli varjossa +20°C. Johan se olikin neljäs päivä tälle kesää kun mun vapaapäivänä voi nauttia auringosta. Kesällä on kyllä säät suosineet arkipäivinä, mutta viikonloppuina ei ole ollut ihan yhtä hyvä tuuri. No toivotaan että Los Angelesissa ja Miamissa näkisi aurinkoa edes hieman enemmän ;) Sunnuntaina vietinkin sitten kolmisen tuntia auringossa istuskellen ja tuossa asussa kävin kaupassa.

Kotipostausta oon luvannut tehdä, mutta sen kanssa menee ainakin ensi viikkoon, sillä en vieläkään ole jaksanut miettiä tauluille paikkoja! Viikonloppuna ajattelin vihdoin senkin homman suorittaa, joten hyvällä mähällä vois ensi viikolla sitten kuvata täällä enemmän :)

-Lindsay

Lucky

No mutta ei Rovaniemellä käyntiä ilman postausta Onnista. Onni on kasvanut hurrrjasti, eikä sitä jaksa kunnolla enää edes syliin ottaa. Buu, niin se aika menee! Mutta ihana se on silti ja intoa sillä kyllä riittää :D



"Miksi minä en saa ruokaaaa"
"Hmph"







Tuon "kalkkunan" kanssa Onni riehui sunnuntai-aamuna. Se pelkäsi välillä siitä kuuluvaa ääntä :D



Ja yllä olevassa kuvassa Onni on pesänrakennuspuuhissa :D


Tuota omaa makuualustaa Onni kuulemmaa raahaa monesti ympäri kämppää :D Mitään se ei riko, mutta rahaa vaan paikasta toiseen :D


Osaa Onni olla rauhallinenkin ja poseerata ;)


-Lindsay

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.