Svanstein Ski ja kirotut hissit...

Nyt on palattu takaisin kotiin Ouluun ja työpäiväkin on jo takana. Lähdimme ajoissa Ylitorniolta ajelemaan, sillä olimme suunnitelleet käyvämme mutkan myös Haaparannan Ikeassa. Ikea me suunnilleen juostiin läpi, sillä tarkoituksena oli hakea vain jo ennakkoon valittu vaatekaappi ja muutamia keittiöjuttuja. Lopuksi söimme vielä parit hodarit ja olisin mielläni ostellut niitä ruokajuttuja kotiinkin ;) Kävimme läpi myös Ikean vieressä sijaitsevat Skopunktenin, Stadiumin, Intersportin, Iittala Outletin ja CandyWorldin, mutta ainoastaan viimeisestä lähti jotain mukaankin. Eli hieman irtokarkkeja :D

Mutta nyt voisin hieman kertoa meidän tiistaisesta lautailumatkasta Ruotsiin Svanstein Skihin...



Svanstein Ski on siis entinen Pullinki Ski, joka voi joillekin olla tutumpi nimi. Matkaa sinne on Pellosta noin 27km ja Rovaniemeltä 120km, Oulusta en osaa sanoa... Hissejä on kolme ja rinteitä 15, joiden joukossa on myös mustia rinteitä. Eli ihan soppelin kokoinen hiihtokeskus päivän reissulle!


Nuorempana oon hinkannut Rovaniemellä Ounasvaaran rinteitä niin laudalla kuin suksillakin melko paljon, mutta viime vuosina on laskut jäänyt hyvin vähiin. Edellisen kerran kävin laskemassa kaksi vuotta sitten ja sitä ennen en edes muista... No kyllähän sen huomas, että lauta ei hetkeen ole ollut alla sillä oli se aikamoista taiteilua aluksi... Ja meidän laskuthan alkui oikeen mallikkaasti heti ensimmäisestä hissinoususta lähtien, sillä minullehan (ankkuri)hissi löi päähän mojovan kuhmun! Mentiin hissin alle ihan liian myöhään ja ihan väärään kohtaan, sillä hissi pyörähti ja sen metallivarsi osui täysiä mua otsaan. Mitään kypäräähän mulla ei ollut... Ja vieressä seisova hissipoika ei myöskään tehnyt mitään, vaikka varmasti näki, että me ei ihan oikeassa kohtaa oltu... Sain silti hissin kiinni ja pääsimme ylös, mutta otsaa tykyttikin koko loppu päivän ja on edelleen kipeä :D


No laskut sujui ihan hyvin, kunnes päätimme kokeilla noita mustia rinteitä (kartassa numero 1)... Siinäkin se itse lasku sujui ihan ok, mutta kun piti hissillä (nro. 3) yrittää taas ylös niin vaikeudet alkoivat... Hissithän tuolla ei mitään uutukaisia ole, eikä niitä ole varmasti uusittu viimeiseen kymmeneen vuoteen jos kahteenkaan. Hissilatu ei myöskään ollut ihan parhaasta päästä, sillä se oli melko kapea ja tosi urainen. No puolessa välissä ylösmenoa hissi veti meidät väkisin pöpelikköön ja siellä se vielä raahas minua mukanaan selällään muutamia metrejä :D Hankien jäljistä päätellen emme todellakaan olleet ainoat tämän kohtalon kokeneet :D "Muutamien" ärräpäiden saattelemana rämmimme sitten uppohangessa takaisin rinteeseen... Onneksi vain hieman alempana oli hississä sellainen tasainen kohta, josta pystyimme ottaan hissin uudestaan eikä tarvinnut lähteä ihan alhaalta uudestaan. No tällä kerralla pääsimme jo ylös saakka, mutta fiilis oli aika maassa :D



Maisemissa ei kyllä mitään vikaa ollut ja syömisen jälkeen alkoi laskutkin maistumaan paremmilta ;) Pitäisi kyllä useammin harrastaa laskemista, mutta ensi kerralla otan ehkä sukset :D

-Lindsay

3 kommenttia

  1. No nyt kyllä tänään näin sut varmasti sun työpaikalla? :D

    VastaaPoista
  2. Niin näit! :D mieki itseasiassa tunnistin sinut, mutta vähä silleen jälkijunassa ku mietin hetken, että ompa tuntun näkönen, mutten osannut yhistää, että mistä tiiän sinut :) sitte välähti! :D

    VastaaPoista
  3. Nämä kuvat ovat siis Svansteinista. Kääk, olen itse toisen vuoden laskettelija laudalla ja ensimmäistä kertaa olen tänä keväänä tuonne menossa!

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.