synttäreiden vietto

Eilen siis juhlin 22v synttäreitäni. Päivä oli oikein onnistunut vaikka ei sisältänytkään mitään erityisen erikoista. Kävimme Japen kanssa Fransmannissa syömässä ja otimme molemmat Keittiömestarin härkää. Suosittelen!! Oli nimittäin aivan hurjan herkullista, en kyllä ole pitkiin aikoihin saanut ravintolasta nuin hyvää ruokaa. Syönnin jälkeen juoksimme elokuviin katsomaan Veijareita, johon olimme varanneet liput jo aiemmin. Juoksimme siitä syystä, että jälkiruoka ja kahvit tuli pikku viiveellä ja elokuvan alkuun oli 10min! Elokuva oli kyllä tosi hyvä, mihin vaikutti varmaan sekin, että odotukset ei ollut suuret, sillä olimme jostain syystä missanneet elokuvan mainostuksen kokonaan. En tosiaan ollut kuullut koko leffasta ennen kuin netistä selailin mitä leffaa menis kattoon! Mutta voin kyllä suositella sitäkin katsottavaksi! :D


Tässä sitten vielä kuvaa juhla-asusta! Tunika oli sen verran lyhyt, että piti laittaa farkkushortsit jalkaan, ja tässä onkin hyvä sauma ylistää niitä shortseja, jotka ei edes näy kunnolla. Ne istuu täydellisesti! Löydän todella harvoin minkäänlaista alaosaa, joka istuisi päälle hyvin, ja esimerkiksi farkkujen etsiminen on täyttä tuskaa. Nuo shortsit on Onlyn alesta ostettu about vuosi sitten ja on olleet jokaisen euron arvoiset :D Harmi etten ole Onlystä löytäny farkkuja, jotka aivan nuin hyvin istuisi.


bleiseri Only // tunika Ellos // shorsit Only // laukku Jimmy Choo for H&M

Tänään kävi muutama kaveri kahvittelemassa ja olin leiponut vaikka minkälaista herkkua, joista laitan kuvia ja ohjettakin huomenissa :)

-Lindsay

4 kommenttia

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.