tenttiä tentin perään!

Tänään oli se kauan odotettu ruotsin tentti ja nyt se kurssi on vihdoinkin ohi! Kyllä se nyt sen verran hyvin meni, että pakko se kurssi on läpi päässä. Torstaina on vuorossa heti seuraava tentti, kun käyn uusimassa sen introduction to financial economics tentin. Nyt siihen on tullut jopa luettua, mutta fiilis ei siltikkää oo kovin hyvä. Liikaa uusia asioita englanniksi. Minun on paljo vaikeampi sisäistää asioita kun luen ne englanniksi kuin lukisin ne suomeksi. Äh.

Tältä päivältä on tietokoneella otettu huippu kuva yliopisto kirjastosta, tadaa:


En juo lähes koskaan Batteryä, mutta tänään oli pakko ostaa tölkki sillä meinasin oikeasti nukahtaa lukiessa. Silmät ei millään meinannut pysyä auki! Yölläkin näin vaan unta työnteosta, että eipä tuota paljon tullut levättyä, kun kellokin soi jo ennen klo 7.

Neljän jälkeen lähdettiin kuitenkin vasta yliopistolta kaupunkiin ja käytiin hieman jouluostoksilla ja vähän muillakin ostoksilla. Ostettiin meille neljä Iiittalan Teema leipälautasta, sillä kun äiti kävi täällä, laitoin hänen mukaan suuren määrän Koko-astioitani, joita hän voi sitten viedä kirpputorille :D Nyt on sitten hyvä alkaa keräämään uutta astiastoa pikkuhiljaa ;) 


Sitten ostettiin myös joulukalenterit, hihi! Ei varmaan oli vaikeaa arvata kumpi on minun :D Nuiden lisäksi ostettiin vielä Veikkauksen joulukalenteri.


Lisäksi mukaan lähti muutama piparimuotti, sillä aiomme leipoa itsenäisyyspäivänä pipareita. Halusin ostaa ihan perinteiset kuviot.


Cittarissa oli tarjouksessa (5e!) Lumenen heleyttävä meikkivoide ja päätin ostaa sen kokeeksi. Luin tästä aikaisemmin Christinan blogista, joten sen perusteellakin osasin sitä Cittarista metsästää. En tosiaan tajua meikkivoiteista oikein mitään, sillä olen käyttänytkin niitä vasta muutaman kuukauden päivittäisessä käytössä. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan aiheuta mitään allergisia reaktioita, sillä kasvojeni iho on melko herkkää. Nyt minulla on ollut käytössä MaxFactorin Miracle Touch ja se on ainakin ollut ihan ok. Prismassa oli taas Gilletten terät -50% lapulla varustettuna, joten oli pakko kiikuttaa nekin matkaan, sillä lähtöhinta niillä on minusta melko karmiva. 


Ei mitään jänniä ostoksia siis, mutta tarpeellisia kyllä, etenkin ne joulukalenterit... Joululahjoja käytiin hakemassa Pentikiltä, mutta koska ne ovat paketissa en niitä viitsinyt kuvailla.

Huomenna on tiedossa piiiitkä päivä yliopistolla nenä kiinni kirjassa, tai siis tietokoneessa. Luen tenttimateriaalia koneeltani, sillä niin on helpompi tehä muistiinpanoja. Nyt alan katsomaan uusinta Gossip Girliä.

-Lindsay

1 kommentti

  1. Hyvä, että meikkivoidevinkkauksesta oli hyötyä. :) Mulla on myös herkkä iho, mutta ainakaan tuo ei ole aiheuttanut mitään ei-toivottuja reaktioita. :)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.