päivän asua ja tohinaa

Tänään alkoi koulu vasta klo 14 ja sen kunniaksi nukuttiinkin klo 12 asti! Heräsin kyllä jo yhdeksältä ensimmäistä kertaa, mutta vähän aikaa pyöriskeltyäni nukahdin uudestaan. Luennon jälkeen tultiin kotiin ja siivottiin koko kämppä viikonloppua varten, äiti tulee kylään... 

paita Stradivarius // hame H&M // kengät Ugg


Uskaltauduin laittamaan ensimmäistä kertaa päälle jo elokuussa ostamani Selected Femmen toppatakin. Olen säästellyt sitä kovemmille pakkasille, mutta halusin laittaa sen vihdoin päälle ja olihan pihalla sentään -6°C. Eipä se tuolta muiden kamppeitten alta paljon erotu, otan joskus paremman kuvan :) Tykkään siitä kuitenkin hirrrrveesti!

huivi Gant // laukku ja pipo Aleksi13
Kosmetiikka jutuissa olen melko käsi, enkä siis tajua niistä juuri mitään. Meikkaamaankin olen todella huono ja yleensä nakitankin ystäväni laittamaan minulle silmämeikin jos ollaan menossa bilettään. Mutta sen verran minäkin tiedän, että osaan sanoa, mikä on hyvä huulirasva ja tässä on ehdoton lempparini Bepanthenin lisäksi:


Elisabeth Ardenin Eight Hour Creamin bongasin alun perin ystävältäni, mutta nykyään en pärjäisi ilman sitä! Laitan sitä myös esim. kynsinauhoille ja auringonpolttamiin, jos sellaisia sattuu syntymään. Tämä söpössä pikku purkissa oleva huulirasva on minusta aivan samaa kuin se perus Eight Hour Cream, jota minulta myös löytyy.

Just tultiin kattomasta Harry Potterin toiseksi viimeinen leffa :) Hyvähän se oli, vaikka edelleenki kirjat on kyllä parempia. On silti pakko nähdä elokuvatkin. Huomenna onkin koulua ja töitä ja illalla tuleekin sitten äiti ja alkaa vapaa viikonloppu!

-Lindsay

Lähetä kommentti

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.