ystäväni migreeni

Tänään oli tosiaan taas työpäivä. On todellakin ansaittua, että sunnuntai työpäivistä saa tuplapalkkaa, sillä ne kuluukin tuplasti hitaammin mitä normaalit työpäivät :D Työpäivä olisi pitänyt loppua klo 18:15, mutta mulla alkoi kolmen aikaan särkeä päätä. Sinnittelin lähes kuuteen asti, kunnes päässä alkoi tuntua sen verran sekavalta, että kävin pyytämässä lupaa lähteä jo kotiin. Minulle on todettu migreeni ja ennen kärsin siitä tosi usein, suunnilleen kerran viikossa. Nyt migreeniä on ollut todella harvoin. Minua on huimannut parina viime päivänä hieman, joten veikkaan niiden ennakoineen tulevaa migreeniä. Olin töissä autolla ja pelotti jopa lähteä ajamaan kotiin, onneksi matka ei ole pitkä. Kotona sitten pimeään peiton alle nukkumaan migreeniä pois! Migreenilääkkeitä minulla ei ole, sillä ne on niin kalliita, että en ole raskinut ostaa (3kpl 25e), mutta ehkäpä kannattis, sillä normi särkylääke ei auta ollenkaan.

Tässä eilisen illan tupariasua. Oli aika Pocahontas fiilis ton pannan kanssa, jonka Jape osti mulle eilen H&M:ltä, koska se tykkää niistä :D Kuva on erittäin huonolaatuinen sillä iltaisin ei sopivaa kuvausvaloa oikein löydy.



Perjantaina alkaa syysloma ja lähden Rovaniemelle! Ja sunnuntaina lähdetään muutamaksi päiväksi Vuokattiin! Ihanaa <3 Sitä ennen ois kuitenkin perjantaina syksyn ensimmäinen tentti Tilastotieteen perusmenetelmistä, nam.



-Lindsay

Lähetä kommentti

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.