hullujen hommaa

Huhhuh, kyllähän noilla Hulluilla Päivillä tosiaan meinaa hulluksi tulla, lähinnä siitä ihmispaljoudesta. Lähdin itse vähän jälkeen klo 9 aamulla käymään Stockmannilla, jotta ehtisin käydä siellä ennen päivän luentoja. Kävin kokeilemassa sitä mustaa villakangastakkia, jonka aiemmassa postauksessa listasin kiinnostavaksi. Takki ei kuitenkaan istunut päälle niin hyvin,  että olisin siitä 159e maksanut. Vaateosastolla oli muutenkin täysi kaaos. Jonot kassoille oli kymmenien metrien mittaisia, joten en jaksanut jäädä sen kummemmin sitten sinne osastolle edes kierteleen! Tunnelmaa taisi nostattaa entisestään se, että kuulutettiin korttien varmennuksessa olevan ongelmia ja tuotteet pystyi maksamaan vain käteisellä... Kodinosastolta tulikin tehtyä löytäjä sitäkin enemmän ja postailenkin ostoksista vielä myöhemmin, jahka saan ne aseteltua ja kuvattua. Tässä kuitenki pientä sneekpeakkia kassien määrästä, kuvasta tosin puuttuu vielä kaksi ruokakassia...


Olen ostanut tänä kesänä beigejä housuja, lähinnä chinoja, varmaan enemmän kuin mitä olen omistanut koko elämäni aikana. Nuo H&M:n versiot ovat tosi mukavat ja rennot jalassa. Ainoa ongelma noissa housuissa on se, että kangas ei jousta tuumaakaan, joten pyörän kyytiin on hieman vaikea päässä kun nuo roikkuvat haaroista sen verran.

paita Zara // housut H&M
Palailen myöhemmin vielä niiden ostosten kera!

-Lindsay

Lähetä kommentti

Kommentoimalla piristät kovasti päivääni! Otan ilolla vastaan sekä risut että ruusut! :)

INSTAGRAM @LINDAKAUP

© Lindsay's Diaries. Design by Fearne.